Lue keskustelun säännöt.
Salaa raskaaksi?
17.12.2012 |
Olen parisuhteessa naisen kanssa, ja siis itsekin nainen. Olemme puhuneet perheen perustamisesta jo muutaman vuoden (yhdessä olemme olleet kahdeksan vuotta), mutta kumppanini siirtää asiaa aina tulevaisuuteen "Sitten joskus kun siltä tuntuu" -lausahduksella.
Taloudellinen tilanteemme on hyvä, olemme yhdessä valinneet ystäväpiiristämme tarkoitukseen lupautuneen luovuttajan, kummallakin on vakituinen työpaikka ja lähtökohtaisesti olemme hyvin onnellisia. Kumppanini sanoo haluavansa lapsia, mutta kun ehdotan että niiden aika olisi nyt, hän vaihtaa puheenaihetta perustelematta asiaa sen kummemmin. Olen yrittänyt ottaa selville mikä on vialla, mutta hänestä ei saa oikein mitään irti - käyttäytyy siis muuten ihan normaalisti, mutta lapsiasiasta ei oikein puhu.
Olen miettinyt epätoivoissani ja lapsenkaipuussani vaihtoehtoa, jossa hankkiutuisin raskaaksi omalla päätökselläni (alusta asti ollut selvää että nimenomaan minä synnytän).
Uskon, että kumppanini sopeutuisi tilanteeseen ja rakastaisi lasta ehdoitta, kunhan aikaa kuluisi hieman. Toinen vaihtoehto on, että meille tulisi ero - mutta niin se tulee joka tapauksessa tätä vauhtia, kun asia repii meitä erilleen...
Mitä mieltä olette? Auttakaa :'(
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannatan rehellisyyttä tässä asiassa.
Jos sulla on halukas luovuttaja, niin miksi, et tee sitä lasta sitten reilusti yksin?
oletteko te sitten toinen isä ja toinen äiti. Kasvatatteko lapsenne sukupuolettomasti?
Eli, kerro puolisollesi, että joko yritätte saada lapsen yhdessä tai eroatte ja sinä yrität lasta yksin. Salassa raskaaksi hankkiutuminen ei KOSKAAN ole hyvä vaihtoehto. Äitini lopetti aikoinaan ehkäisyn kertomatta siitä isälleni (isäni oli ehdottomasti sanonut, että ei halua lapsia vielä). Ei kulunut vuottakaan syntymästäni, niin vanhempani erosivat. Välit isääni ovat etäiset, tapaamme 1-2 kertaa vuodessa. Uskon, että hän jollain tasolla kyllä rakastaa minua ja lapsenlapsiaan, mutta tiedän kuitenkin, että hän ei olisi koskaan minua halunnut.
Vahinkolapsia toki syntyy, niin on tapahtunut maailman sivu. Mutta se on eri asia. Ja teillähän, koska puolisosi on nainen, tilanne on myös hieman erilainen. Mutta silti, kehotan rehellisyyteen. Jaksuja.
En koe, että se, että molemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuttaa millään lailla siihen miten kasvatamme lapsemme. Jos lapsemme on poika, hän on poika. Jos tyttö, niin tyttö. Lapsi saa pukeutua haalareihin, pinkkiin, siniseen - ihan mikä itseään miellyttää, kunhan vaatteet ovat itsessään siistit, järkevät, ja tarkoituksenmukaiset. Lapsella ei ole äitiä ja äiti-isää tai äitiä ja äidin kaveria, vaan kaksi äitiä.
...Kun nyt vaan olisi se lapsi ensin. Tämä kaipuu tuntuu jo fyysisenä kipuna, kun tiedän että joku puuttuu perheestämme.
Yritän tänään puhua kumppanini kanssa aiheesta vielä... Vaan jos hän ei vieläkään ole valmis lapseen alkuperäisistä suunnitelmistamme huolimatta (niiden mukaan meillä piti olla vauva jo yli vuosi sitten...) niin sitten kai hankin pikkuisen ihan itse. Tiedän että olisin hyvä ja vastuullinen äiti, ongelma on siinä että tiedän että kumppanini olisi sitä myös, kun nyt vain ymmärtäisi että lapsi ei suinkaan lopeta tai estä muuta elämää, vaan päinvastoin avartaa maailmankuvaa.
tärkeämpää se lapsi ja kasvattaisin sen vaikka yksin.