Syyllistyinkö heitteille jättöön?
Yksi päivä huomasin että yksi tärkeä tavara oli unohtunut ostaa ja tarvitsin sitä juuri. Pian 3v. oli juuri nukahtanut päilyille yläkertaan sänkyynsä ja pian 5 v. katseli piirrettyä elokuvaa. Meillä on kauppa minuutin kestävän lyhyen ajomatkan päässä. Hetken emmin mitä tekisin ja sitten päätin että käyn nopsaan kaupassa hakemassa tavaran. Selitin 5v:lle että käyn pikaisesti ja tulen ihan pian, että katso sillä aikaa rauhassa piirrettyä. Hän aina katsookin todella keskittyneesti ja pienempikin nukkuu aina vähintään tunnin. Sanoin myös että jos sisko herää, menee hänen luokseen. Mulla meni reissussa tasan 5 min ja tilanne oli ennallaan kotona kun tulin, toinen nukkui, toinen katsoi piirrettyjä.
Nyt mietin että olisiko minulle tullut jotain seuraamuksia tuosta, siis syyllistyinkö heitteillejättöön? Meillä ei lapset ole koskaan edes ulkoileet pihallamme päineen mutta näen tämän tästä samanikäisiä ulkona itsekseen pihallaan. Paha mieli jäi kuitenkin itselleni ja päätin etten enää toimi noin ennen kuin lapset ovat selvästi vanhempia.