Miksi ihmiset luulee että rikki mennyt ja korjattu olis vahvempi?

Toi kuulostaa vähän omituiselta. Sori. Tai sitten sun vastoinkäymiset on tyyliä kynsi katkeaa.

Perustellaan oman käsityksen paremmuutta vähättelemällä toisten kokemuksia.

Olet erehtynyt, sillä jos alkuperäinen huonolaatuinen osa on korvattu uudella paremmalla, se todellakin on vahvempi

Miten kuvittelette, että paikattu psyyke olisi?

Toi kuulostaa vähän omituiselta. Sori. Tai sitten sun vastoinkäymiset on tyyliä kynsi katkeaa.

Perustellaan oman käsityksen paremmuutta vähättelemällä toisten kokemuksia.

vaikeuksissa on enemmänkin ylpeys ja turhat luulot karisseet, mennyt luottamus ihmisiin ja muuta sellaista. ei tosiaan mitään rinta rottingilla fiilistä kun lopulta asia on jotenkin selvinnyt tai sen kanssa on vaan oppinut elämään.

Toi kuulostaa vähän omituiselta. Sori. Tai sitten sun vastoinkäymiset on tyyliä kynsi katkeaa.

Perustellaan oman käsityksen paremmuutta vähättelemällä toisten kokemuksia.

Toi rinta rottingilla kohta kuulostaa todella omituiselta vaikeuksissa on enemmänkin ylpeys ja turhat luulot karisseet, mennyt luottamus ihmisiin ja muuta sellaista. ei tosiaan mitään rinta rottingilla fiilistä kun lopulta asia on jotenkin selvinnyt tai sen kanssa on vaan oppinut elämään.

Siis se "Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä." Kun olen käynyt läpi menneisyyttäni, niin jokainen asia, josta olen selvinnyt, kyllä nostaa sitä rintaa rottingille, nekin, joista olen selvinnyt rimaa hipoen, ja ne, joiden kanssa joudun vielä painiskelemään varmaan vuosia, mutta olen päässyt eteenpäin.

Luottamus muihin ihmisiin meni, mutta se palautuu, kun oppii sen, että se ei ollut minun vikani, että toinen ei ollut luottamukseni arvoinen, vaan hänen vikansa.

Pitkään olin juuri tuollainen: en luottanut kehenkään, en odottanut mitään, elämä oli sitä, että piti vain selvitä tämä päivä iltaan asti. Silloin en vielä ollut selvinnyt, vaikka luulinkin niin. Ajattelin, että elämäni on ohi, toivoin kuolemaa, koska jokainen päivä tuntui liian raskaalta. Olisin tappanut itseni, jos minusta olisi ollut siihen. Nuorempana yritin kerran, mutta epäonnistuin, ja tiesin silloin, etten koskaan yrittäisi uudelleen.

En edes tiedä, mikä oli se asia, mikä sai muutoksen alulle. Ulkoisesti juuri mikään ei ole muuttunut, mutta minä olen nykyään tyytyväinen tähän pieneen elämääni. Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä tarkoittaa sitäkin, etten kuvittele, etteikö vaikeuksia olisi jatkossakin, mutta tiedän selviäväni niistä. Uskon oikeastaan selviäväni mistä vain, tavalla tai toisella.

[i

Jos jompikimpi pettää niin kyllä se epäilyksen siemen jää sinne aina.

[/quote]

Tää tulee sulle ehkä yllätyksenä, mutta kaikki ihmiset ei ajattele asioista samalla tavalla kuin sinä. Esim. jos toinen pettää, niin epäilyksen siemen katoaa kokonaan: sehän petti jo, ja nyt sen tietää, että se kykenee siihen. Se, miten tuosta ajatuksesta kukin jatkaa eteenpäin, on oma juttunsa.

[i

Jos jompikimpi pettää niin kyllä se epäilyksen siemen jää sinne aina.

Tää tulee sulle ehkä yllätyksenä, mutta kaikki ihmiset ei ajattele asioista samalla tavalla kuin sinä. Esim. jos toinen pettää, niin epäilyksen siemen katoaa kokonaan: sehän petti jo, ja nyt sen tietää, että se kykenee siihen. Se, miten tuosta ajatuksesta kukin jatkaa eteenpäin, on oma juttunsa.

Ei varmaan kenenkään elämä ole täydellistä, ja vastoinkäymisiin voi suhtautua eri tavalla.

Jokainen kuka tai mikä on mennyt rikki ja korjattu niin se ei ensinnäkään palaa enää koskaan samanlaiseksi ja se ei ole ikinä vahvempi mitä aiemmin.

Jos jompikimpi pettää niin kyllä se epäilyksen siemen jää sinne aina. Jos lapsuus on ollut kauhea, kyllä se vaikuttaa koko elämään eikä todellakaan pelkästään vahvistaen vaan aiheuttaen kaikenlaisia ongelmia myöhemmin.

Rikki mennyt ei ole vahvempi kuin muut vaan rikki on rikki ja vaikea korjata ja senkin jälkeen on edelleen rikki...

Eihän sitä voi niin elää, että miettii, millainen olisi, jos ei olisi ollut sitä kauheata lapsuutta tai pettävää puoliso tms. Sellaista vaihtoehtoa kun ei ole, että se menneisyys muuttuisi joksikin muuksi. Itse sitä on vain valittava, mihin suuntaan haluaa elämänsä näistä lähtökohdista tästä eteenpäin menevän.

Noin varmaan on. Kauniisti kirjoitettu.

Mutta mies korjasi meidän lastulevyhuonekalun ja siitä tuli parempi ja kestävämpi kuin vanha.

Vanha on jo todistanut kestävyytensä, jos se on edelleen toimiva. Uusi vs. vanha on sama kuin tuttu piru vs. uusi piru.

Jokainen kuka tai mikä on mennyt rikki ja korjattu niin se ei ensinnäkään palaa enää koskaan samanlaiseksi ja se ei ole ikinä vahvempi mitä aiemmin.

Jos jompikimpi pettää niin kyllä se epäilyksen siemen jää sinne aina. Jos lapsuus on ollut kauhea, kyllä se vaikuttaa koko elämään eikä todellakaan pelkästään vahvistaen vaan aiheuttaen kaikenlaisia ongelmia myöhemmin.

Rikki mennyt ei ole vahvempi kuin muut vaan rikki on rikki ja vaikea korjata ja senkin jälkeen on edelleen rikki...

Itse olen elänyt sekavan nuoruuden, johon kuuluu niin alkoholin, kuin lääkkeidenkin väärinkäyttöä, minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi, olen tapellut (puolustaakseni itseäni, muttei se vähennä sitä tosiasiaa että olen tapellut), ollut vaikeasti masentunut, itsetuhoinen (no edeltävät kertovat jo sen, mutta muutenkin), yrittänyt itsemurhaa ihan tosissani (ulkopuoliset ovat auttaneet viimetipassa) ja kaiken kokemani jälkeen en luottanut pitkään aikaan ihmisiin. Sairastan myös anoreksiaa, johon sairastuin ollessani yläasteella sen takia että minua kiusattiin olemattomasta ylipainosta, ja jota vastaan sitten tappelen edeleen joka päivä.

Mutta. Jos minä en olisi päässyt noista asioista yli ja hoitanut itseäni kuntoon pala palalta, olisin tällä hetkellä joko suljetulla osastolla tai kuollut.

Jos siis olisin jäänyt vellomaan menneisyyteeni, olisin edelleen rikki. Mutta koska löysin elämälleni tarkoituksen ja aloin hoitamaan itseäni, en ole enää rikki. Menneet asiat eivät enää vaikuta minuun, muutoin kuin niin että pystyn kohtaamaan vaikeudet masentumatta ja pystyn olemana tukena niille jotka yrittävät päästä vastaavista asioista nyt yli.

Joten niinkin v-mäisesti kuin asian otsikossani ilmaisin, on tuo rikkinäisyys asenteesta kiinni. No, asenteesta ja päätöksestä. Tiedän monia jotka ovat jääneet niihin rooleihin, joiden takia ovat rikki ja heiltä nimenomaan puuttuu se päätös muuttua ja parantaa elämäänsä. On helpompaa syyttää epäonnistumisistaan niitä huonoja kotioloja ja koulukiusaamista ja muuta, kuin korjata itsensä niiden aiheuttamista vaurioista. Niiden palasten korjaaminen kun vaatii syvempää itsetutkiskelua ja valitettavan monesta ihmisestä ei ole siihen. Se sisin minä kun on rehellinen ja se pelottaa aikalailla kaikkia.

Toivottavasti tekstistäni saa jotain tolkkua, teen tässä montaa asiaa samanaikaisesti. =)

on katkera ero ja siitä rikkoontunut, niin ei enää pysty solmimaan rentoa rakkaussuhdetta, jossa ajattelee pysyvänsä ainiaan. Kun on eron kokenut, on aina tietoinen, että ero voi tulla ja on myös kovempi sydämeltään ja herkempi eroamaan. Rikki mennyt ihminen ei ehkä enää halua ja jaksa rakentaa vähänkään heiluvaa parisuhdetta. Tämä rikki mennyt on mennyt kovaksi ja eroaa.



Eli ei ole ihminen normaali mentyään rikki. Perusturvallisuus on kerran järkkynyt ja sitten on rakentunut kova pinta. Tämä kova pinta taas menee helposti rikki, kun ei ole enää sitkeyttä. (Niinhän materiaaleissakin käy. Liian kova ei ole enää riittävän sitkeäm vaan on hauras.)

luhistuu kun tulee eka vastoinkäyminen. Eli ihmiset, jotka eivät anna toisillekaan mokia anteeksi. Se on kerrasta poikki ja sillä selvä.

Sitten on ihmisiä, jotka ovat armeliaita toisille ja itselleen ja antavat anteeksi asioita. He vahvistuvat vastoinkäymisistä ja mokista. Jos rakas ja läheinen ihminen mokaa, annetaan anteeksi. Silloin on myös vahva antamaan itselleenkin anteeksi, jos kaikki ei mene jonkin etukäteen suunnitellun kiiltokuvan mukaan.

Armeliaisuus vahvistaa.

Ja tiedän sen siitä, että olen rikkonut itseni monta kertaa ja silti olen koko ajan vahvistunut. Niin kauan kuin olin armoton itselleni, olin koko ajan enemmän ja enemmän rikki

vaikeudet vahvistaa. Kyllä ne myös lannistaa. Jos koko elämä on yhtä vaikeutta melkein joka elän osa-alueella, työ, ihmissuhteet, lapset jne. niin ei siinä kuule tunne että olisi jokaisen vastoinkäymisen jälkeen jotenkin vahvempi!

Tai että loputtomat parisuhdekriisit (pettämistä, päihdeongelmaa, väkivaltaa) tekisivät näistä parisuhteista vahvempia. Rikki ne on ja nämä ihmiset niitä yrittää korjata ja uskotella itselleen että kun tästäkin selvittiin (mikä tarkoittaa siis sitä että edelleen yhdessä roikutaan) niin ollaan vahvempia.

Vahva ihminen olisi lähtenyt kävelemään jo ajat sitten, heikot jää.

Ihmiset haluaa uskotella itselleen, että mitä enemmän vastoinkäymisiä, sitä vahvempi ihminen sitten lopulta on. Pakkohan se on jotain uskotella että selviää eteenpäin. Joku yksittäinen selviäminen jostain varmasti voi vahvistaakkin. Mutta että jos elässä on oikeasti isoja vastoinkäymisiä useampi, niin kyllä ne ihmiset ja ihmissuhteet on pysyvästi rikki.

Näin se menee. Se mikä ei tapa vahvistaa on pelkkä lohdutussanonta useimmissa tapauksissa.

vanhemmat eroaa ja lapsi menee tästä rikki. Eroperheen lapsi on tunnetusti herkempi eroamaan itsekin.



Eli rikki mennyt lapsi eroaa ja sen lapset menee rikki ja eroaa. Paljon pahaa siis tapahtuu. Uusperheissä on enemmän pahoinvointia kuin ydinperheissä.

en ole vahvistunut vaikeuksista, olen heikompi ja haavoittuvaisempi kuin ennen.

Totta kai olin alussa rikki. Mutta kun suruaika oli käyty läpi, katselin elämää uusin silmin ja tajusin, että seuraavalla kerralla en hurmaannu paskiaiseen.

Rakastuinkin ihanaan mieheen ja olen suunnattoman onnellinen hänen kanssaan.

Pakko sanoa, että käy sääliksi ihmisiä, jotka jää tuleen makaamaan ja itsesäälissä kierimään kun tulee vastoinkäymisiä.

on katkera ero ja siitä rikkoontunut, niin ei enää pysty solmimaan rentoa rakkaussuhdetta, jossa ajattelee pysyvänsä ainiaan. Kun on eron kokenut, on aina tietoinen, että ero voi tulla ja on myös kovempi sydämeltään ja herkempi eroamaan. Rikki mennyt ihminen ei ehkä enää halua ja jaksa rakentaa vähänkään heiluvaa parisuhdetta. Tämä rikki mennyt on mennyt kovaksi ja eroaa.

Eli ei ole ihminen normaali mentyään rikki. Perusturvallisuus on kerran järkkynyt ja sitten on rakentunut kova pinta. Tämä kova pinta taas menee helposti rikki, kun ei ole enää sitkeyttä. (Niinhän materiaaleissakin käy. Liian kova ei ole enää riittävän sitkeäm vaan on hauras.)

luhistuu kun tulee eka vastoinkäyminen. Eli ihmiset, jotka eivät anna toisillekaan mokia anteeksi. Se on kerrasta poikki ja sillä selvä.

Sitten on ihmisiä, jotka ovat armeliaita toisille ja itselleen ja antavat anteeksi asioita. He vahvistuvat vastoinkäymisistä ja mokista. Jos rakas ja läheinen ihminen mokaa, annetaan anteeksi. Silloin on myös vahva antamaan itselleenkin anteeksi, jos kaikki ei mene jonkin etukäteen suunnitellun kiiltokuvan mukaan.

Armeliaisuus vahvistaa.

Ja tiedän sen siitä, että olen rikkonut itseni monta kertaa ja silti olen koko ajan vahvistunut. Niin kauan kuin olin armoton itselleni, olin koko ajan enemmän ja enemmän rikki

vaikeudet vahvistaa. Kyllä ne myös lannistaa. Jos koko elämä on yhtä vaikeutta melkein joka elän osa-alueella, työ, ihmissuhteet, lapset jne. niin ei siinä kuule tunne että olisi jokaisen vastoinkäymisen jälkeen jotenkin vahvempi!

Tai että loputtomat parisuhdekriisit (pettämistä, päihdeongelmaa, väkivaltaa) tekisivät näistä parisuhteista vahvempia. Rikki ne on ja nämä ihmiset niitä yrittää korjata ja uskotella itselleen että kun tästäkin selvittiin (mikä tarkoittaa siis sitä että edelleen yhdessä roikutaan) niin ollaan vahvempia.

Vahva ihminen olisi lähtenyt kävelemään jo ajat sitten, heikot jää.

Ihmiset haluaa uskotella itselleen, että mitä enemmän vastoinkäymisiä, sitä vahvempi ihminen sitten lopulta on. Pakkohan se on jotain uskotella että selviää eteenpäin. Joku yksittäinen selviäminen jostain varmasti voi vahvistaakkin. Mutta että jos elässä on oikeasti isoja vastoinkäymisiä useampi, niin kyllä ne ihmiset ja ihmissuhteet on pysyvästi rikki.

Näin se menee. Se mikä ei tapa vahvistaa on pelkkä lohdutussanonta useimmissa tapauksissa.

Ei kuulosta hyvälle.

Tässä yksi rikkimennyt, joka on korjattu. Rikki menin lapsena, 15 vuotta kestäneen henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn vuoksi. Seuraavat 10 vuotta parantelin itseäni, kuljin kriisistä kriisiin ja voin huonosti.



Sitten kohtasin ihmisen, joka rakasti minut ehjäksi, itseltä se vaati tietysti myös työtä. Olen ylpeä siitä, että olen antanut anteeksi ihmisille, jotka satuttivat minua. Ja siitä, että selvisin ja osaan antaa omille lapsilleni toisenlaisen alun elämään. Olen onnellinen ihminen, äiti ja vaimo (tässä järjestyksessä), hyvä ystävä ja menestyvä yrittäjä. Kaiken jälkeen rakastan vanhempiani ja olen hyvissä väleissä heidän kanssaan. En ole enää rikki.