Toista ei voi muuttaa mutta kuinka paljon pitää sietää?

Parisuhde on vapaaehtoinen, ja siinä ollaan vain ja ainoastaan silloin kun molemmat on onnellisia. En tuhlaisi aikaa edes tuollaisen asian pohtimiseen. Jos mies vituttaa ja käyttäytyy paskasti, ei mulla ole mitään velvollisuuksia katsella sitä. Haluan elää onnellisena.



Minä teen kaikkeni että puolisoni olisi onnellinen, ja odotan samaa häneltä.

No onnellista loppuelämää yksin, koska jokaisessa on huonotkin puolensa, sinussakin. Mä vieraana ihmisenä tuntematta sua yhtään voisin heti heittää että yksi sun huono puoli on armottomuus.

Et siedä MITÄÄN huonoa?? Siis yhtään mitään?

No onnellista loppuelämää yksin, koska jokaisessa on huonotkin puolensa, sinussakin. Mä vieraana ihmisenä tuntematta sua yhtään voisin heti heittää että yksi sun huono puoli on armottomuus.

Minulle huonoa on sellainen ikävyys, mikä on tehty tahallaan ja toista huomioonottamatta. Vahinkoja sattuu ja joskus tulee pahoittaneeksi toisen mielen. Ja kyllä, olen armoton ja itsekäs, mutta en ala kärsimään yhden ainoa ihmisen takia. Olen mielelläni yksin, jos vaihtoehtona on jokapäiväinen riita ja kärsimys.

15 vuotta on ollut jo loistava puoliso rinnalla, enkä usko että hän tulee muuttumaan vähemmän loistavaksi ihan heti.

Niin, täytyy sanoa en usko et ns. täydellistä suhdetta on olemassakaan mutta mistä sen tietää että milloin suhdeessa on jo liian paljon "sietämistä"?

sietämistä on sopivasti kun se arki kuitenkin voittaa eroamisen.



Ja nimenomaan niin, että siitä puolisosta ajattelee välillä hyvääkin - silloin sietää sietämistä. Jos puolisosta ei löydy mitään hyvää ajattelemista ja ilahtumista, tarvitaan varmaan jotakuta ulkopuolista tilannetta setvimään (ellei sitten tosiaan halua saman tien lyödä hanskoja tiskiin).

Edellisessä suhteessani venyin arjessa ehkä liiankin pitkälle ja edellytin exältä aika vähän. Sen sijaan exä oli melko joustamaton. Esimerkiksi kodinhoitopuuhat olisi pitänyt tehdä hänen tavallaan ja aikataulullaan tai ei ollenkaan. Tavallisista arjen toimista tuli valtataisteluita. Jos minä en ollut tiskannut exän aikataulussa, hän päätti, että eteinen muutetaan hänen harrastusvälinevarastokseen, jota ei koskaan tarvitse raivata. Yritin vaikuttaa asiaan keskustelemalla, rajallisin tuloksin, ja suhteemme päättyi ennen kuin nämä arjen ongelmat saatiin ratkaistuksi.



Jälkikäteen ajatellen voi olla niinkin, että olimme melko eriparinen pariskunta. Loistan teoriassa ja teen käytännön asiat vasemmalla kädellä. Exä sen sijaan arvosti yli kaiken käytännöllisyyttä.



Sanoisin, että ensimmäiseksi kannattaa puhua asioista ja selvittää, voisiko niille tehdä jotain. Apuna voi käyttää myös pariterapiaa. Jos alkaa näyttää siltä, että asiat eivät muutu, on vain mietittävä, voiko (tai haluaako) niiden kanssa elää. Jos ei voi, on ero pitkässä juoksussa ainoa järkevä ratkaisu.

miksi sun pitää sietää sitä? Mikä on syy ettet voi erota?



Lapset joo, mutta nekin kärsii jatkuvasta riitelystä. Mitään muuta hyvää syytä en oikeastaan keksi, jos tosiaan tuntuu että hiertää ja ärsyttää päivästä ja viikosta toiseen.

Meillä menee näin. Miehellä on lähes jatkuvasti joku "syy" käyttäytyä toista kohtaan huonosti. Miehen huonotuulisuus tarttuu lopulta kaikkiin meidän perheessä. Mies on vuorotyössä ja todella usein on töistänsä väsynyt ja sitä kiukuttelua tms. pitää sietää. Sitten välillä on rahahuolia. Sitten on huolia työasioissa. Sitten on tulevista remonteista huolia. Sitten auton ongelmat ottaa päähän. Sitten on lapset jotka käyvät hermoille. Kaikesta ihan normaaleista asioista saa syyn toimia miten vain. Aina vetoaa johonkin, kun oli sitä ja tätä. Siksi käyttäydyin niin ja näin. Joka ikinen päivä joudun tuntosarvet päässä kulkemaan että millä tuulella herra on just nyt. NIIN rasittavaa. Siihen sitten päälle sellaiset asiat joista minun on huomautettava hänelle. Miksi jätit nämä kamat kevälleen tähän, voisitko ottaa ne pois jne.



Miltä kuulostaa? Mies on ollut aina vähän hankala mutta mitä vanhemmaksi tulee niin sitä hankalammaksi muuttuu :(



ap

Oon joskus ajatellut että erot jossa ei ole taustalla väkivaltaa, alkoholismia, peliongelmia, mielenterveysongelmia on turhia. Mutta kyllä henkinen pahoinvointikin on syy tehdä asialle jotain, parisuhdeterapiaa tai kokeilu asumusero.



Minkä ikäiset lapset teillä on? ei se yksinhultajuuskaan mitään herkkua ole.

että tilanne syö sinulta voimavaroja, ap. On varmasti rankkaa joutua tarkkailemaan toisen tunnetiloja ja varomaan. Voisitteko hakeutua pariterapiaan?

Mutta alkujaan sinne kyllä jouduttiin vakavammista ongelmista jotka onneksi, kait ovat jo mennyttä elämää. Terapiasta oli paljon hyötyä, itse kasvoin ihmisenä melkoisesti ja kyllähän aika parantaa "haavat", ikävät muistot jollain tavalla. Mutta tosiaan meillä on sitten tämä huonotuulisuus (helpompana) ongelmana jota pitäisi seuraavaksi alkaa ruotia. Tuntuu vain että ei enää jaksaisi? Että toinen nyt vain on tuollainen luonteeltaan tai jotain? En voi häntä muuttaa toiseksi. Liiton eteen pitäisi tehdä töitä ja töitä mutta kun alkaa väsyttää tää touhu. Väkisinkin tulee mieleen että voisiko parisuhde olla helpompi jonkun muun kanssa, voisiko elämä olla toisenlaista?



ap

Silloin kun mies on hyvällä tuulella niin on todella mukava niin minulle kuin lapsillemme. Mutta kun sen hyvän mielen vie mikä asia vaan pois. Mies on tuuliviiri!



ap