Mies haluaa nuolla peppua
Onko tuo otsikon asia miten yleistä? Minulla ensimmäinen kerta ja kyllähän se ihan hyvältä tuntuu, mutta jotenkin hyvin nololta vaikken ole yhtään ujo tms. Ei tuo vaan tunnu oikein normaalilta kun hän haluaa tuota tehdä joka kerta. Tulee väkisin mieleen sellainenkin, että mitähän kaikkia perversioita sitten tuleekaan ilmi ajan myötä jos lempipuuha on tuollainen. Pitääkö tällaisesta olla huolissaan?
Kommentit (32)
ja haluja, mutta ei niitä kaikkia suinkaan toteuteta. Päätän itse, mitä minulle tehdään. Peräreiän nuoleskelu ei tuntuisi hyvältä ajatukselta, bakteeripesä, hyh.
itsekin tehnyt muutamia kertoja vaimolle.. Saa aika nopeasti orkun ihan pienellä samanaikaisella pimpan sormeilulla. eli anna nuolla jos itsekin nautit, se kai se pääasia on? eikä ole homostelusta kyse; jos olis niin nuolisi varmaan jonkun äijän peräreikää
Todella monet miehet vain pitävät naisen takamusta aivan valtavan kiihottavana, minä mukaan lukien. Siksi jotkut voivat kokea kaikenlaisen peppuun liittyvän toiminnan älyttömän stimuloivaksi, esimerkiksi nuolemista olen omassakin parisuhteessani tehnyt.
Homo- tai bitaipumuksista ei ole kyse, päin vastoin, kyseessä on naisen ruumiin äärimmäinen palvontamuoto.
Homo- tai bitaipumuksista ei ole kyse, päin vastoin, kyseessä on naisen ruumiin äärimmäinen palvontamuoto.
Näin juuri. Toistan taasi itseäni: Seksuaalisen toiminnan muodolla ei ole merkitystä homouden tai heterouden kanssa. Seksuaalinen suuntautuminen määräytyy siitä, haluaako harrastaa seksiä samaa vai vastakkaista sukupuolta olevan kanssa.
Naisellani on kiihoittava ja kaunis pylly,nautin suunnattomasti nuolla takaapäin samalla kun hän sormettaa klitoristaan. Kun lihaksisto alkaa jännittymään tiedän että on aika siirtyä laukaisuvaiheeseen,hieron sormillani g-pistettä ja pyöritän kieltäni pyllyreiässä. Orgasmi tulee yleensä alle minuutissa .
orgasmia ilman paska-aukon virittelyä. Ja mies, joka nauttii anuksen sisällöstä kielellään, on sangen outo tapaus.
En anna suudella tuon jälkeen, jos en ite pääse vahtimaan, että pesee hampaat ja kielen.
En anna suudella tuon jälkeen, jos en ite pääse vahtimaan, että pesee hampaat ja kielen.
Puhtaus on puoli yhdyntää,vai miten se meni...Helpompi on käydä kunnon alapesulle ennen leikkejä,mutta kukin tyylillään
olen itsekkin alkanut nauttia tästä, ja jos kerran mies haluaa nuolla mun pyllyä, niin siitä vaan. Itse saan aikasmoisiakin kiksejä kun yhdistä kltoriksen stimuloinin samaan tai joskus mies panee mua samalla tekopeniksellä. en valita, vaan nautin.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 14:17"]
Rakastan naiseni peppureiän nuolemista.
Hänellä on ihanan pulleahuulinen pähkinäpillu ja kaunis pyöreä pyllyreikä. Nainen on vähän arka tämän suhteen, mutta säännönmukaisesti sormetan häntä peppuun panemisen aikana. Hän pitää siitä orkun lähestyessä ja lauetessaan peppu kiristyy ihanasti.
Joskus nuolen hänen pilluaan takaapäin. Samalla peppu on tietysi tarjolla ja kieleni eksyy sinnekin. Ihanaa... alka seisomaan.
[/quote]
minä myös - siinä on jotain älyttömän kiihottavaa. Vaimoni pitää siitä, toimii aivan loistavana esileikkinä - suuseksi ylipäätänsä.
Tähän liittyy jopa pieni erikoisuus, naiseni ei lämpene muuten anaaliseksille, eikä voisi kuvitellakkaan että panisin sitä pyllyyn, mutta kyllä hyvän alkulämmityksen jälkeen voin "nussia" sitä kielellä - kun levitän pakarat ja nuollut anuksen hyväksi - on mahdollistaa "panna" kielellä sinne. Erittäin kiihottavaa on se.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2012 klo 10:16"]
olen itsekkin alkanut nauttia tästä, ja jos kerran mies haluaa nuolla mun pyllyä, niin siitä vaan. Itse saan aikasmoisiakin kiksejä kun yhdistä kltoriksen stimuloinin samaan tai joskus mies panee mua samalla tekopeniksellä. en valita, vaan nautin.
[/quote]
meillä myös näin. Minä saan kyllä kiksejä kun mieheni nuolee minua takaa, etenkin kun annan klitorikselle hieromasauvaa...
Aika ihmeellisiä miehiä joillakin, jos tykkäävät nuolla peräaukkoja. Nuolevatko omaansakin, mikäli kohteelle taipuvat. Olen kai puhtaudesta sitten aika tarkka, kun pestyäni alapääni pesen kätenikin hyvin, jottei suolistobakteereita kulkeudu suuhun. En voisi suudella sellaisen kanssa, joka nuolee persvakoa.
Eikö osa miehistä sitten saa naistaan villiintymään petipuuhissa muilla keinoilla kuin persettä nuolemalla?
Mä myönnän olevani täysin kokematon noissa anaalijutuissa, niin voisiko joku selventää, mikä nautinto on laittaa kieli peräreikään sisälle tai edes nuolla sitä ulkopuolelta? Siis ei kai kukaan oikeesti nauti kakasta? ( ellei ole henkisesti sairas)
[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 13:06"]
Mä myönnän olevani täysin kokematon noissa anaalijutuissa, niin voisiko joku selventää, mikä nautinto on laittaa kieli peräreikään sisälle tai edes nuolla sitä ulkopuolelta? Siis ei kai kukaan oikeesti nauti kakasta? ( ellei ole henkisesti sairas)
[/quote]
Kysymyksesi sisältää oletuksen, joka ei pidä paikkaansa. Oletat, että peräaukon nuoleminen liittyisi jotenkin kiinnostukseen ulosteesta. Näin ei ole, mikä on tämänkin palstan keskusteluissa useaan kertaan mainittu:
Seksiä harrastettaessa iso osa omasta nautinnosta tulee siitä, kun partnerista tuntuu todella hyvältä. Mä siis nautin siitä, että saan tuotettua toiselle iloa. Toisen kiihoittaminen kiihoittaa myös minua. Seksikumppaniaan pelkkänä tyydytyksen kohteena käyttävillä ihmissuhteet tuppaavat jäämään lyhyenpuoleisiksi ja entiset partnerit puhuvat heistä nimikkeellä "huono sängyssä". Itsekkyys nautinnon etsinnässä ei tuo iloa.
Kysymys on vähän samanlainen kuin yrittäisi pohtia, miksi suuseksiä harrastetaan ylipäätään. Harva kai yrittää vihjailla, että suihinottoa harrastavat naiset olisivat jotenkin vinksahtaneita vain siksi, että peniksen ottaminen suuhun ei tuo heille itselleen orgasmia. Pillun nuoleminen ei myöskään tuo miehelle orgasmia mutta on silti todella kiihoittavaa. Likaista pillua en viitsisi edes yrittää nuolla, vaikka olenkin suuseksiä harrastanut naisen kuukautisten aikaan. Sama koskee likaista peräaukkoa.
Voitko nyt vaan tunkea sen vibraattorin rektaaliisi ja hävitä palstalta. Eihän näitä pakko ole lukea mutta en ymmärrä miten joku jaksaa postata samaa juttua monta kertaa päivässä.
Hmm. olen kai sitten jotenkin erikoinen, kun saan orgasmja antaessani miehelleni "imuhoitoa". Tosin saan niitä helposti muutenkin, esim. rintoja hyväilemällä (siis ilman alapään koskettelua).Oletan myös mieheni nauttivan. Siltikään meillä ei harrasteta peräaukon nuolentaa kummankaan osapuolen taholta. Sormella voi joskus siitä läheltä hyväillä, mutta ei sinne nyt kieltä ujuteta, vaikka puhdasta onkin. Minulle on yksi ja sama, mitä ihmiset petipuuhissaan tekevät, meillä on omat nautintomme ja muilla toiset.
Perseen nuoleminen johtaa aina paskan syöntiin ja muihin pervoiluihin.
Minustakin tuo tuntuisi tosi nololta. Kärsin ummetuksen ja ripulin vuorottelusta, joten ei tule mieleenkään antaa miehen nuuhkia pakaravakoa.
Mulle tulee tuosta aloituksesta mieleen kaksi asiaa eli mies haluaa nuolla peräaukkoa ja nainen pohtii, onko siinä jotain outoa. Jos miehestä nuoleminen on mukavaa syystä tai toisesta ja nainen ei siitä tykkää syystä tai toisesta, niin asiahan on ihan selvä. Sitä ei silloin tehdä. Kai mies löytää muitakin nuoltavia kohtia naisesta. Mullekin tulisi jotenkin iljettävä olo, jos peräaukkoa joku nuolisi. Ei se tuntuisi mun mielestä mitenkään kiihottavalta ja lisäksi kielen työntäminen peräaukosta sisään olisi jotain hirveää. Vaikka olenkin tarkka puhtaudestani, en ikimaailmassa haluaisi kenenkään nuolevan paikkaa, josta tulee miljoonia bakteereita.
Älä suotta ole huolissasi,miehesi on vaan bi-seksuaali.