Mun äiti varmaan kuolee kohta.

Koeuhkokuume yleensä vie aika armeliasti heikkokuntoiset potilaat. Käy nyt ihmeessä tervehtimässä sekä isääsi, että äitiäsi.

Keuhkokuume on tosiaan dementikon paras ystävä. Toisaalta mä toivon, että äiti pääsis pois. Toki sit kun se kuolee, mä suren ja se on ihan kauheaa. Mut mä tiedän, että äiti kärsii. Ja isälle toivois vähän helpompaa elämää viimesiks vuosiks.

-ap-

No,joskaikki onsanottu ja tehty ja halaukset annettu, niin 350km on liian pitkä matka. Pitempi se on kuitenkin haudan taa.

Mutta toivotaan parasta! :) Haleja äidillesi!

Musitan tuon fiiliksen oman äitini kohdalla. Äitini oli sairas ja lääkäreiden mukaan voi hyvinkin elää vuoden.

Itsellä oli vahva tunne, että juhannusta ei näe enää. Ja tuolloin elettiin maaliskuuta.

Äitini kuoli toukokuun lopussa.

Se tunne oli niin voimakas. Ja, kun näki päivä päivältä miten toinen heikentyi.

Äitini oli viikkoa ennen kuolemaansa meillä synttäreitä juhlimassa.

Sairastuminen ja diagnoosi tuli siis maaliskuussa.

2 päivää noiden syntymäpäivien jälkeen joutui sairaalaan ja sille tielle jäi. Muutamassa päivässä kaikki oli ohi.

Toisaalta koin sen helpotuksena. Äidin viimeinen vuosi oli niin tuskainen. Ja jotenkin sitä aina pelkäsi ja osin odotti sitä puhelua jolloin kaikki olisi ohi.



Jaksamista ja voimia.

ja kuolla siihen.



Mitä jos lakkaisit kuolema-ajattelut? Juu, kaikki täältä joskus kuollaan.

Voin vain kuvitella, että tuollainen ajatus on todella raskas. Toivoa ja voimia oon rukoillut sulle ja kaikkea hyvää äidillesikin hänen vielä jäljellä olevaan elämänpolkuunsa. Saanko rohkaista, että sullakin on ihan aina lupa luottaa siihen Rakkauteen, jolla Isä Jumala rakastaa tälläkin hetkellä sinua ja läheisiäsi - tuota rakkautta ja anteeksiantoa on myös lupa pyytää itselleen: http://www.healingrooms.fi/?sid=118

kyllä ottaisin tässä tapauksessa koulusta ja töistä muutaman päivän vapaata, jos äitisi noinkin huonossa kunnossa.

Voi myöhemmin alkaa kaduttamaan, jos et pääse hyvästelemään ja näkemään äitiäsi enää elossa jos nyt sattuisi kuolemaan.

Isäni kuoli toissa kesänä, sairaalasta soittivat kun kuolema oli lähellä , mutta tulin 10 minuuttia myöhässä. Olin isäni nähnyt edellisen kerran aamulla ja mitään akuuttia hätää ei pitänyt olla. Hänelle kuoli keuhkokuumeeseen, perussairautenaan oli keuhkosyöpä.

todella raskasta ja kurjaa katsoa taudin etenemistä. Armollisempaa olisi se, että hän ei joutuisi ihan loppuun asti kokemaan ao. taudin julmuutta. Siskonsa kuoli Alzheimer-potilaana keuhkokuumeeseen ja sitä pitivät kaikki armollisena ratkaisuna kun lähipiiri tiesi, että vain huonompia aikoja olisi ollut edessä.

samalla tavalla isänikin lähti. Vanhemman hiipuminen on raskas vaihe elämässä.

äidin kärsimystä jatkamaan, vai annatteko äidin nyt nukkua rauhassa pois?

Se on lempeää eutanasiaa, mutta juuri sitä jota pitää pystyä tekemään, turhat hoidot on lopetettava, kun paluuta parempaan ei todella ole.

Antibiotilla ei äitiä enää paranneta, kärsimystä vain jatketaan!

Otan osaa, voimia teille kaikille!