Lue keskustelun säännöt.
Luotatko maanis-depressiiviseen ihmiseen?
30.11.2012 |
Itselläni valitettavasti tosi huonot kokemukset.Eräs äiti on todella kiva edessä mut takanapäin juonii kaikenlaista... kun tulee "mania päälle" soittelee ystävilleni ja puhuu "p....a".
Sit tiedustelee jälkikäteen, et olenko ollut yhteydessä kyseisiin äiteihin.
Aika polonen tyyppi, yrittää katkoa sillat minun ja ystävieni väliltä kuitenkaan onnistumatta siinä!
Takana tässä on se ,et yrittää "ryöstää" minut ystäväkseen,koska hänellä on monien ihmisten kanssa kireät välit, enkä ihmettele yhtään. Tunnen toki toisenlaisiakin kyseistä sairautta omaavaa äitiä mut he ovat ihan ok tyyppejä, en missään nimessä halua mustamaalata sairaita ihmisiä. Mut itse olen valitettavasti saanut yhdestä äidistä tosi ilkeän kuvan:(.
Kommentit (5)
Exäni oli maanis-depressiivinen eli bipo. Hänellä lääkityksellä ei saatu mielialan vaihteluita kuriin muuta kuin sen verran ettei sairaalaan sentään joutunut, mutta kyllä ihan selvä varsin voimakkaiden manioiden ja masennusten vaihtelu oli jatkuvaa. Hänellä oli vielä semmoinen tautimuoto että ne mielialat vaihtelevat hyvin nopeasti.
Luottamus tällaisen ihmisen kanssa on monimutkainen kysymys. Käytännön asioissa huonossa hoitotasapainossa olevaan bipoon ei voi luottaa samalla tavalla kuin mieleltään vakaaseen. Jos iskee masennus, hän ei ehkä jaksa tehdä mitään minkä on esim. luvannut, jos taas mania voi mennä niin lujaa että arkiset velvollisuudet unohtuu. Ja maniassa tosiaan on tavanomaista kaikenlainen juoruilu, kuten myös ostelu, pettäminen jne. Ihminen ei voi sille käytökselleen samalla tavalla mitään kuin terve, joten ei sitä voi ilkeydeksi laskea. Se on sairauden oiretta tuo käytös.
Eli samaa ei voi odottaa kuin terveeltä, ja jos sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla tekemisissä, se kannattaa ymmärtää, eikä ottaa nokkiinsa kun ihminen sairautensa takia loukkaa. Mutta toisaalta ainakin minun exäni oli myös aivan ihana, syvällinen ja herkkä, taiteellinen ihminen, ei siis mikään pelkkä maniauhkapeluri-kännääjä-pettäjäpaska johon ei voi luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin vakavan mt-diagnoosin, on ihmisen oletava jo todella sairas. Olisko niin, että tollasta diagnoosia ei enää nykyään enää edes ole, vaan se on nykyään joku "kaksisuuntainen mielialahäiriö" - tai joku tollanen?
En haluaisi yleistää, mutta lähtökohtaisesti en luota mielisairaaseen ihmiseen - miksi luottaisin, koska hänen ajatuksiaan ja käytösään ohjaa sairaus, jolle hänen oma mielensä ei voi mitään. Vähän niinkuin uskoisis jalkansa murtaneen suoriutuvan pitkän matkan patikoinnista.
Tietty jos lääkitys on kohdallaan, niin se muuttaa asian.
No, joka tapauksessa, olin joskus psykiatrisessa sairaalassa töissä ja ainakin siellä nämä "maanisdepressiivisellä" diagnoosilla olevat eivät juurikaan eronneet harhaisista skitsofreenikoista, vaan olivat ainakin maanisessa vaiheessaan, yhtä harhaisia.
( En tosiaan ole kummoinenkaan ammattilainen arvioimaan, mutta sanon vaan, miltä se meiniki silloin näytti: mitä näin ja kuulin ja mitä heidän papereistaan silloin luin ).
Exäni oli maanis-depressiivinen eli bipo. Hänellä lääkityksellä ei saatu mielialan vaihteluita kuriin muuta kuin sen verran ettei sairaalaan sentään joutunut, mutta kyllä ihan selvä varsin voimakkaiden manioiden ja masennusten vaihtelu oli jatkuvaa. Hänellä oli vielä semmoinen tautimuoto että ne mielialat vaihtelevat hyvin nopeasti.
Luottamus tällaisen ihmisen kanssa on monimutkainen kysymys. Käytännön asioissa huonossa hoitotasapainossa olevaan bipoon ei voi luottaa samalla tavalla kuin mieleltään vakaaseen. Jos iskee masennus, hän ei ehkä jaksa tehdä mitään minkä on esim. luvannut, jos taas mania voi mennä niin lujaa että arkiset velvollisuudet unohtuu. Ja maniassa tosiaan on tavanomaista kaikenlainen juoruilu, kuten myös ostelu, pettäminen jne. Ihminen ei voi sille käytökselleen samalla tavalla mitään kuin terve, joten ei sitä voi ilkeydeksi laskea. Se on sairauden oiretta tuo käytös.
Eli samaa ei voi odottaa kuin terveeltä, ja jos sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla tekemisissä, se kannattaa ymmärtää, eikä ottaa nokkiinsa kun ihminen sairautensa takia loukkaa. Mutta toisaalta ainakin minun exäni oli myös aivan ihana, syvällinen ja herkkä, taiteellinen ihminen, ei siis mikään pelkkä maniauhkapeluri-kännääjä-pettäjäpaska johon ei voi luottaa.
Kun tiesit, että kyse oli "vaan maniasta"? Itse en varmaankaan tuohon kykeneisi.
Exäni oli maanis-depressiivinen eli bipo. Hänellä lääkityksellä ei saatu mielialan vaihteluita kuriin muuta kuin sen verran ettei sairaalaan sentään joutunut, mutta kyllä ihan selvä varsin voimakkaiden manioiden ja masennusten vaihtelu oli jatkuvaa. Hänellä oli vielä semmoinen tautimuoto että ne mielialat vaihtelevat hyvin nopeasti.
Luottamus tällaisen ihmisen kanssa on monimutkainen kysymys. Käytännön asioissa huonossa hoitotasapainossa olevaan bipoon ei voi luottaa samalla tavalla kuin mieleltään vakaaseen. Jos iskee masennus, hän ei ehkä jaksa tehdä mitään minkä on esim. luvannut, jos taas mania voi mennä niin lujaa että arkiset velvollisuudet unohtuu. Ja maniassa tosiaan on tavanomaista kaikenlainen juoruilu, kuten myös ostelu, pettäminen jne. Ihminen ei voi sille käytökselleen samalla tavalla mitään kuin terve, joten ei sitä voi ilkeydeksi laskea. Se on sairauden oiretta tuo käytös.
Eli samaa ei voi odottaa kuin terveeltä, ja jos sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla tekemisissä, se kannattaa ymmärtää, eikä ottaa nokkiinsa kun ihminen sairautensa takia loukkaa. Mutta toisaalta ainakin minun exäni oli myös aivan ihana, syvällinen ja herkkä, taiteellinen ihminen, ei siis mikään pelkkä maniauhkapeluri-kännääjä-pettäjäpaska johon ei voi luottaa.
Kun tiesit, että kyse oli "vaan maniasta"? Itse en varmaankaan tuohon kykeneisi.
miten voi antaa anteeksi jos kokee ettei henkilö itse tee ollenkaan niitä tekoja, ja näkee että voi muutaman päivän päässä depiksessä taas katua niitä jopa itsemurhaa hautovan pahasti.
Mutta en sitä väitä ettei se alkuun rankkaa ollut. Vaikka ymmärsin heti, että mies ei ollut todellakaan oma itsensä kun petti ja sekoili, vaan aikalailla syyntakeeton, niin kyllähän se itkeetti ja sattui. Maaninen on muutenkin tosi raskas, esim. saattaa huutaa kovalla äänellä, ärtyä pienestä, olla kova ja välinpitämätön, ei huomioi toista yhtään vaan menee omien mielijohteidensa mukaan kyvyttömänä huomioimaan toisen tunteita. Tietynlaista kovettumista se vaati, että pystyi kestämään sellaista. Mutta kyllä se minulta aika äkkiä onnistui. Pettämisen suhteen tietysti huoli oli silti taudit, enkä suostunutkaan miehen kanssa seksiin ilman kondomia, koska tosiaan tiesin ettei se maniassa välttämättä huolehdi niiden ties minkä itähuorien kanssa suojautumisesta.
Ajattelin jo sopeutuneeni hyvin miehen sairauteen ja kyllä sopeuduinkin, mutta kun mies kuoli (maniassa hypättyään alas kerrostalon 6.kerroksesta, ilmeisesti uskoi osaavansa lentää ja olevansa haavoittumaton) niin alun surun jälkeen tajusin kuinka paljon minun voimavarojani miehen sairauteen sopeutuminen oli syönyt. Elämä oli ollut kestämistä, odottamista että taas tämä maniajakso tai masennusjakso menisi ohi, ja omat tarpeet oli tarvinnut laittaa sivuun, vahvempana kantaa toista sairasta.
heitäkin on erilaisia.