Luetko sotakirjallisuutta?

Kyllä valitettavasti on niin, että yleissivistykseen kuuluu tuntea myös jonkun verran sotahistoriaa. Erityisesti Suomen kaltaisen nuoren maan historiakäsityksessä lähihistoria ja sitä kautta itsenäisyyden varjeleminen toisessa maailmansodassa korostuvat aika paljon. Tämä vain on fakta, jota vastaan ei kannata pullikoida: edelleen jokainen suomalainen määrittyy ainakin jollain tavalla Tali-Ihantalan torjuntavoittojen ja talvisodan hengen kautta.



Ja ulkomailla, erityisesti englantia puhuvassa maailmassa, sotahistorian tuntemus on arvossaan, vaikka meillä punaviher-Suomessa sille vähän nenää nyrpistettäisiinkin. Iso-Britannissa esimerkiksi on pidetty kummallisena, jos et pystykään keskustelemaan vaikkapa jatkosodasta paikallisten kanssa.



Eli mammoille vain käteen vaikkapa ensin Talvi- ja sitten Jatkosodan pikkujättiläinen, kyllä se siitä lähtee!



Sotahistoria on siis eittämättä yleissivistävää, mutta kaunokirjallisesta sotakirjallisuudesta voikin olla sitten montaa mieltä. Itse suosittelen ainakin katsastamaan tyylialan maailmankirjallisuuden klassikoihin luettavat kirjailijat: Henri Barbusse, Erich Maria Remarque, Väinö Linna, Norman Mailer. Venäläisistä ehkä Vasili Grossman, Leo Tolstoin lisäksi tietysti.



Sven Hasselia suosittelen välttämään. Kioskisepitteitä, jotka eivät ainakaan sivistä. Väkivaltapornoksikin joku jossain haukkunut.

Ei mun mielestä voi rajata jotain tiettyä aihealuetta yleissivistykseen kuuluvaksi, kirjallisuudessa siis.



Minä kyllä luen jos joku kiinnostava kirja on, käsiteltiin siinä sotaa tai ei.

Erityisesti toiseen maailmansotaan liittyvää, mutta myös muita.

onhan se ihan yleissivistävää kyllä.

Olen ala-asteajoista saakka lukenut muun kirjallisuuden ohessa sotakirjallisuutta, lähinnä kaunosellaista. Niilo Lauttamus, Esa Anttala, Reino Lehväslaiho, Eino Pietola, Pentti H. Tikkanen, Douglas Reeman, Alexander Fullerton, Willi Heinrich, ja monet muut ovat tulleet tutuiksi. Sven Hasselin kirjasarja on pikku hiljaa ollut luettavana.