Välit poikki omiin vanhempiin? Miten selitätte tilanteen muille ihmisille?

Ei sen kummempaa. Eli parempi kertoa niin kuin asia ok, muutoin joutuu koko ajan kiertelemään ja kaartelemaan.

Sanot, että ette ole tekemisissä, sen pitää riittää. Itse en ole tekemisissä en äidin enkä isän kanssa, mutta ei mulla ole velvollisuutta asian syitä kenellekään selittää. Eikä hävetä sitä.



Minusta on nolompaa alkaa vatvoa jotain traumojaan jokaiselle kysyjälle.

ei tarvitse selittää millään lailla. Sanot vain, jos joku kysyy, ettei isäsi osallistu elämäänne millään lailla. Yleensä ihmiset älyävät olla kyselemättä sen enmpää. Jos joku utelee vielä, voit sanoa totuuden tai vaikka että hän on niin valinnut (tavallaan onkin). Ei kannata sen enmpää sanoa, tai ylipäätään murehtia koko asiaa!

Ei multa ainakaan kukaan ole koskaan kysellytkään että osallistuuko joku isovanhemmista meidän lapsien elämään vai ei, ja jos kysyisi, en nyt ainakaan mitään selittelemään alkaisi. Pirun epäkohteliasta utelua semmoinen olisikin.

Ei mulla ole tarvetta selitellä tai salailla. Kukaan ei ole ruvennut muuta kysymään ja hyvä niin :)

Meillä syynä myöskin alkoholi ja sen mukana tuoma itsekäs käyttäytyminen. Jouduin puhelinnumeronikin v.aihtamaan ja laittamaan salaiseksi, koska äitini soitteli kännissä jopa yöllä ja lapsetkaan eivät saaneet nukuttua. Mä olen kaikille kertonut niinkuin asia on. En ole mitään kaunistelllut.Mä en pidä yhdenkään juopot kulisseja yllä enää. Kaikki kaverini kyllä ovat vanhempani nähneet ja tietävät millaisista oloista mä olen kotoisin, joten tuo välien katkaisu ei tullut kenellekään yllätyksenä. Sanot vaan ap niinkuin asia on. Isäsi viinan litkiminen ei ole sun häpeäsi.

paitsi isäni on väkivaltainen, vaarallinen ja sadistinen nykyäänkin vielä ja on minun kimppuuni käynyt aikuisenakin. Eli ei jäänyt väkivalta lapsuuteen. Isäni on vielä narskusta pahempi koska nauttii (saa siis kicksejä) toisen kivusta, hädästä ja tuskasta, ja lapsuus olikin isän mielivaltaista väkivaltaa, kaikella mahdollisella ja mahdottomalla on hakattu ja piiskattu ja pahoinpidelty.



Minä olen käynyt terapiassa ja siellä opin että hullut vanhempani eivät ole minun SYYNI tai VIKANI. En häpeä yhtään lapsuuden kurjaa kotia ja paskoja lähtökohtia, ilmoitan vaan kaikille utelijoille että välit on poikki ja syyt on painavat. En selittele tai perustele.



Erittäin usein huomaan että vastapuoli tuomitsee minut tai ei ymmärrä asiaa. Ei tietenkään ymmärrä jos omaa rakastavat vanhemmat! Hyvien vanhempien lapsi peilaa tätä tilannetta omaan perheeseensä eikä tietnekään voi ymmärtää miksi joku laittaisi rakkaaseen isäänsä tai kannustavaan äitiinsä välit poikki. Ja sitten mielessään tuomitsee minut.



Näin käy tosi usein koska enimmällä osalla ihmisistä on ihan hyvät ja rakastavat vanhemmat. Usein ihmetellään tyyliin "mikset mene jouluksi vanhemmillesi, hehän haluaisivat nähdä lastenlasten jouluilon". Sellaiseen en viitsi alkaa kertomaan että siinäpä sitä on jouluiloa kyllikseen kun isä käy päälle ja kuristaa minua kurkusta, ja lapset itkee kauhuissaan vieressä. Vanhempieni luona ei ole turvallista käydä.



Äitini ei myöskään ole väleissä, itse haluaisin olla, mutta isäni pakotti äidin valitsemaan ja tietenkin alistunut tossukka valitsi narsistin ennen omaa lastaan. Luopui vapaaehtoisesti lapsestaan ja ainoista lapsenlapsistaan. Ei ole lapsenlapsiin siis missään yhteydessä ollut ikinä.



Appikset varmaan alkuun ihmetteli mutta kerran sitten vähän valotin asiaa ja sen jälkeen ovat ihmetelleet vain selkämme takana (ovat siis varoneet ottamasta asiaa puheeksi). Ristiäisissä miehen suku ihmetteli myös kun mun vanhempia ei ollut, oli vain miehen sukua, mutta silloinkin sanoin että vanhempani eivät ole kutsuttujen listalla koska tulisivat todennäköisesti haulikon kanssa. Tunnelma keveni eikä asiasta kyselty.



AP olet vielä siinä vaiheessa että asia on sulle nolo ja häpeä. Ennenpitkää kun asiaa prosessoit tajuat että sussa ei ole vikaa, sinä et tehnyt väärin, vaan HÄPEÄ ON VANHEMPIESI. He olivat paskat luonnevikaiset vanhemmat, ja sinun ei pidä ottaa heidän häpeäänsä kannettavakseen.



Aina jos sulta kysellään niin sano joko suoraan ja napakasti miten asia on (ei tarvitse alkaa koko lapsuutta tilittämään) ja suosittelen että opettelet muutaman selitysfraasin. Siis sellaisen mitkä käy eri tilanteisiin, mulla esim on sellainen vakiofraasi näihin "menetkö jouluksi vahemmilesi"-kyselyihin että: en voi mennä, koska siellä ei voi viettää turvallista joulua.



Muita selitysfraaseja voi olla vaikka:

- en ole väleissä, syyt ovat painavat ja asia on surullinen mutta se ei ole minun käsissäni

- olen itse yrittänyt parhaani mutta vanhemmistani ei vaan ole isovanhemmiksi

- vanhempani eivät voi omien rajoitusteni takia pitää yhteyttä meidän perheeseemme

- ikävä kyllä en tiedä vanhempieni kuulumisia koska emme pidä yhteyttä



Nämä siis kuulostaa korneilta, mutta monesti tuollaisessa kyselytilanteessa menee "pasmat sekaisin" ja siihen tällaiset valmiiksi mietityt perustelut auttaa. Ei tartte sen enempää selitellä, ei tartte kertoa esimerkkerjä, sanot vaan napakasti miten asia on ja vaihdat puheenaihetta.



Juuri eilen olin avoimessa pk:ssa jossa kyseltiin kaikilta joulusuunnitelmat. Kaikki muut 20 perhettä hehkutti joulua isovanhempien kanssa, miten yhdessä ollaan ja syödään, lapset nauttii. Kun mun vuoro tuli niin sanoin että yhteisiä jouluja ei ole ollut viimeiseen 20 vuoteen eikä tule olemaan 40 seuraavaankaan vuoteen. Selkeesti huomas että porukka meni ihmeellisen vaikeaksi ja olettivat varmaan että vika on minussa. Tällöin pitää vaan olla välittämättä muiden reaktiosta, ne ei ihan oikeesti ymmärrä, niillä on rakastavat vanhemmat ja sellaisten lapsi ei koskaan osaa vilpittömästi asettua kaltoinkohdellun lapsen asemaan. Ei sellaiset voi ymmärtää mitä kamalia julmuuksia jotkut joutuu kokemaan.



Lämmin halaus sinulle ap kohtalotoverilta. Ollaan me sitten puolestamme rakastavia ja ihania vanhempia omille lapsillemme. Ja muista: huonot isovanhemmat eivät ole lapselle missään nimessä hyväksi. Älä ikinä tunne huonoa omaatuntoa että olet tehnyt tuollaisen ratkaisun lapsia ja perhettäsi suojellaksesi.

ja jos joku on kysellyt asiaa niin olen sanonut suoraan totuuden. Turha sitä on alkaa muita selityksiä kertomaan.Ei ole minun häpeäni.



Äitini on alkohollisti joka jätti minut jo ihan vauvana yksin kotiin ja hakkasi minua.

Isä tajusi tilanteen vakavuuden vasta kun olin 8 vuotias. Äiti lensi samantien pihalle ja sen jälkeen en ole häneen pitänyt yhteyttä.

Joskus on kaupungilla kävellyt vastaan ja yrittänyt tula juttelemaan, mutta olen vain kävellyt mitään sanomatta ohi.

Helpottaa lukea etten ole yksin! On vain niin pirun yksinäinen ja orpo olo kun kuulee muiden suunnitelmista erityisesti näin juhlapyhien lähestyessä. Tuntee itsensä ja koko perheensä niin oudoksi. Ja ahdistuu jo etukäteen kun miettii miten tämänkin outouden taas selittäisi parhainpäin ettei erottuisi liikaa massasta ja leimautuisi itse vaikeaksi ihmiseksi.



Juuri tuo häpeäntunne ja muiden tuomitseminen minua vaivaa: ei kukaan normaalien vanhempien kanssa elänyt voi ymmärtää mitä kauheuksia joidenkin perheiden lapset joutuvat niin lapsina kuin vielä aikuisinakin kokemaan! Kuinka "yksin" tuollaisen perheen lapsi aina on, syntymästään kuolemaan. Ja miten raskasta on ylläpitää kulisseja normaalista elämästä.



"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" tuntuu olevan joku moraalisääntö, mutta kun se ei vaan aina toimi!

Pahinta on, että äitikin menee (tyypilliseen tapaan) isän selän taakse ja on valmis katkaisemaan välit isän niin käskiessä. Ainoa sisarukseni ei taas uskalla uhmata isää ja jättää siksi tulematta esim. lastemme juhliin ja/tai häihimme, vaikka kutsun on juhliin aina saanut. Olen menettänyt siis koko lapsuuden ydinperheeni, kaikki. Isääni en ole koskaan edes kaivannut: äidin ja sisarukseni menettäminen ja mielenkiinnottomuus minun elämääni kohtaan tuntuu kaikista pahimmalta.

ja ole tavallisena pvänä tekemisissä sisarusten kanssa ja äidin, jos he eivät uskalla juhliin tulla.

minäkään äitini kanssa tekemisissä. Ystäväni kyllä tietävät syyn. Heiltä minulla ei ole mitään syytä peitellä asiaa, vaikka syy onkin kamala.



Ainakin ymmärtävät minua kun syyn kerron. Kaikille en ole kertonut, ihan siitä syystä kun eivät ole kysyneet. En siis tästä asiasta huutele, on sen verran arkaluontoista.



Elämä nyt kun vaan ei ole aina ruusuilla tanssimista. Kyllä pahoistakin asioista voi puhua, itse en ainakaan valehtelemaan ole alkanut.

Itsellänikään ei olleet kaikki isovanhemmat läsnä lapsuudessani - osa oli jo kuollut. Ei minulta mitään jäänyt siinä mielessä puuttumaan.



Ihmettelen kovasti sitä, että aikuiset ihmiset eivät ymmärrä, jos jollain on välit poikki vanhempiinsa. On yleisesti tiedossa, että maailmasta löytyy kaikenlaista väkivaltaa, insestiä yms. ilmiötä - kaikki eivät tule samanlaisista kodeista. Toisin kuin joku edellä, en ollenkaan suhtaudu ymmärtäväisesti siihe, että muut katsovat asiakseen päivitellä kuinka kenelläkään voi olla välit poikki.

Itsellänikään ei olleet kaikki isovanhemmat läsnä lapsuudessani - osa oli jo kuollut. Ei minulta mitään jäänyt siinä mielessä puuttumaan.

Ihmettelen kovasti sitä, että aikuiset ihmiset eivät ymmärrä, jos jollain on välit poikki vanhempiinsa. On yleisesti tiedossa, että maailmasta löytyy kaikenlaista väkivaltaa, insestiä yms. ilmiötä - kaikki eivät tule samanlaisista kodeista. Toisin kuin joku edellä, en ollenkaan suhtaudu ymmärtäväisesti siihe, että muut katsovat asiakseen päivitellä kuinka kenelläkään voi olla välit poikki.

Ihmiset päivittelee, ihmettelee ja voivottelee, koskk ne ei ymmärrä. Joskus se on todellista moikkamaisuutta, itsekin saan syyllistäviä sanoja, "merkitseviä katseita" ja oudolla äänempainolla sanottuja "vai niin" tai "aijjaa" ihmettelyjä kun kerron etten ole väleissä vanhempiini.

Useimmat eivät osaa asettua kaltoinkohdellun lapsen asemaan vaan arvostelevat tilannetta omien (onnellisten) lähtökohtiensa perusteella.

Ei multa ainakaan kukaan ole koskaan kysellytkään että osallistuuko joku isovanhemmista meidän lapsien elämään vai ei, ja jos kysyisi, en nyt ainakaan mitään selittelemään alkaisi. Pirun epäkohteliasta utelua semmoinen olisikin.

Tiedoksesi: maailma on täynnä pirun epäkohteliaita ihmisiä.

Tässäkin keskustelussa huomaa muutaman päivittelijän jo ihan kirjoitusten tyylistä.



Miksi aikuista lasta syyllistetään 99%:ssa tapauksissa?

Turvallisen ja onnellisen lapsuuden eläneiden on ilmeisesti niin kovin vaikea ymmärtää, että ne "sympaattiset vanhukset" voivat olla erittäin julmia henkisesti sairaita p*skiaisia, jotka vain pahentavat käytöstään ikävuosien kerryttyä.



Itse olisin ollut valmis elämään lapsuuteni kauheuksien (henkinen ja fyysinen väkivalta) kanssa jos omilla lapsillani olisi ollut edes näennäisesti isovanhemmat vaikkakin vain sen muutaman vuosittaisen lyhyen tapaamishetken verran, mutta isäni julmuus ja hulluus saa vuosi toisensa jälkeen vain kauheampia muotoja. Mies on narsistinen alkoholisti, mustasydäminen hirviö, jonka seurassa kenelläkään ei ole hyvä olla.



Vaikka väleissäolemattomuus onkin itselleni rehellisesti sanottuna äärimmäinen helpotus, on asian selittäminen muille vaikeaa. Pahinta on joutua selittelemään juurikin mieheni puoleisille sukulaisille miksemme ole vanhempieni kanssa tekemisissä ja mikseivät vanhemmat osallistu mihinkään perhejuhliimme tai lapsiemme elämään. Mikseivät vanhempani olleet esim. häissämme? Se riipii eniten omaakin sydäntäni ja stressaasin asiaa etukäteen kauheasti: pahalta tuntui nähdä oman puoleni eturivi ihan tyhjänä. Onneksi muita sukulaisia oli sitten runsain mitoin paikalla.



Ja siis, olen ap.