Herttuatar Catherine on raskaana!!!
Kommentit (35)
Paljonko veikkaatte olevan viikkoja?
Luulis etteivät julkista ennen kuin ensimmäinen kolmannes on ohi. Toisaalta pahoinvointi helpottaa usein toisella kolmanneksella.
En usko kaksosiin, kuninkaallisilla varmasti on fyrkkaa ja asiantuntijoita hommata yksi lapsi kerrallaan, vaikka IVFllä. Lisäksi kruununperimisen kannalta selkeämpää jos ei ekana tule kaksosia.
11 vuotta sitten itselläni oli kamala olo tähän aikaan vuodesta , jouluna viikkoja oli muistaakseni 9
kiinnostaa?
Eivät kuulu tuttavapiiriini -evvvk!
William ei ole koskaan halunnut nuorena kuninkaaksi ja nyt varsinkin, kun on perheenlisäystä tulossa, niin miksi haluaisi pienen lapsen isänä kuninkaaksi? Charles sen sijaan on nykyään jo hyvin suosittu Britanniassa ja sopiva kuninkaaksi, kun lapset aikuisia ja aikaa olla kuningas, Charles edustaa nyt hyvin paljon kuningasperheestä, paljon enemmän kuin nuoremmat jäsenet.
Siitähän oli huhuja, että ne ovat käyneet kuninkaallisella gynekologilla IVF-hoidossa. Ja IVF:ssahan on isompi todennäköisyys saada kaksoset ja kaksoisraskauksissahan on usein pahempi pahoinvointi heti alkuun. Oisko siis kuninkaalliset kaksoset tulossa?
Siitähän on huhuttu, että kunhan Catherine pyöräyttää jälkikasvua, niin kuningatar siirtää vallan suoraan Williamille ja hyppää siis Charlesin yli...
saas nähdä koska Charles pääsee kuninkaaksi, kun ja jos Ellu vielä inhoaa Camillaa ja Willian ja Kate on suosikkeja...
Ei taas voi muuta kuin kiertää iltapäivälehdet kaukaa. Miksi mua kiinnostaisi toisten raskaudet. Kaikkein tylsimpiä lehtijuttuja ovat Suomen kuuluisuuksien raskaudet. Mitä väliä? UK:hon on sentään syntymässä uusi hallitsija, että onhan tuo nyt hiukan sentään suurempi juttu kuin vaikka joku suomalainen sarjanäyttelijä.
Taitaa olla tyttö tulossa kun noin huono olo.
Ja kyllä normipainoinen mammakin voi joutua sairaalaan alkuraskauden oksentelun vuoksi, oltu on.. kuikelo ehkä joutuu nopeammin huonoon kuntoon. Inhottava vaiva tuo alkuraskauden pahoinvointi.
Kyllä kannattaa seurata av.ta niiden sijaan! Kiitos!
oli jo viime viikolla kaikissa amerikkalaisissa juorulehdissa.
kun Singaporessa kilisteli vedellä :) Eli olisiko kolme kuukautta jo mennyt.
Vai odottaisiko pitempään ja tekisi kaikki testit, jotta isompi mahdollisuus että terve lapsi.
Catherine on pääsääntöisesti kilistellyt vedellä häiden jälkeen. Epäilen että ei ole kovin pitkällä.
vesilinjalla siksi, että on absolutisti... Eli ei juo muutenkaan viinejä yms ruoan kanssa.
Amerikkalaisten "uutiset" viime viikolta ovat niitä samoja, mitä ne ovat julkaisseet joka viikko häiden jälkeen. Pakkohan sitä on joskus osua oikeaan!
Kuninkaallinen perhekin sai tietää odotuksesta vasta tänään.
Lisäksi kruununperimisen kannalta selkeämpää jos ei ekana tule kaksosia.
Ai jaa? Miten? Kyllä niistäkin toinen on vanhempi. Samapa tuo, onko ikäeroa kolme minuuttia vai vuotta.
joten on tainnut päästä sairaalahoitoon helpommin kuin tavalliset tallaajat.
sairaalaan voimakkaan raskauspahoinvoinnin vuoksi.
Vaikkei kuninkaalliset mua kiinnostakaan
Ei ne ymmärrä suomea, vaikka sattuisivat palstalla piipahtamaankin.