Te kenen mielestä töissä helpompaa kuin kotona. Mitä työtä teette?

ns. asiantuntijatasolla olen, alaa nyt mainitsematta. olen myös tehnyt työntekijätason tehtäviä ennen lapsia.



Kyse ei ole mistään helpompaa/vaikeampaa asiasta sinällään, asia on monitasoinen ja jokaisen psyyke on erilainen. Mutta minusta työssäkäynti on suomalaisen naisen etuoikeus, mummoni suri aina sitä, ettei pappa päästänyt häntä töihin, eikä hän saanut koskaan omaa elämää. Pappan mielestä hän tarjosi mummulle koko elämän kestävän "loman", mutta ei mummu sitä niin kokenut.

Muslimimiehetkin kokevat, että heidän vaimonsa saavat vain "laiskotella" kotona, sillä välin kun he miehet tekevät tärkeitä bisneksii...



Minusta työnteko on ihan mukavaa, aamulla itsensä pieni ehostaminen on mukavaa, ja ns. haasteet töissä mukavia. Pidin myös koulunkäynnistä ja opiskelusta. Kodin ulkopuolisessa työssä on myös se hyvä puoli, että siitä saa rahaa, jolla saa ostaa itseään viihdyttäviä asioita. Raha on myös itsenäisyyttä. Ideaalimaailmassa mies arvostaa vaimoaan, eikä oman rahan turva ole välttämätön. Kaikki miehet eivät kuitenkaan ole näitä ideaalimiehiä. Kaikki miehet eivät myöskään osaa arvostaa lastenhoitoa, vaikka kyse on heidän omista lapsistaan. Työelämässä saa usein myös bonuksena arvostusta. Kyllä halpa päivähoito on mieletön etuoikeus, joka mahdollistaa vähemmän koulutetuillekin/pienipalkkaisille työssäkäynnin, ei tarvi jäädä kotipiiaksi.



Lyhyt aika kotona lasten kanssa on myös omanlaisensa nautinto ja elämän luksus, mutta pidemmän päälle ei hyvä. Sen lisäksi kotiäitiyttä edesauttaa kunnon mies, joka osaa arvostaa naistaan ja tämän panosta (kaikilla ei ole). Silti, kyllä kotiäitiys on raskas tie ja paljon on sekä tutkimus- ja tilastotietoa ja paljon kirjoja ja elokuvia aiheesta. Suosittelen perehtymään.



Tunnetasolla ja mielikuvissa ns. pullantuoksuinen kotiäitiys tuntuu oikealta. On oikein olla omien lasten kanssa, ja kuka niiden kanssa haluaa olla jollen minä? Tätä kysyy sydän. Oikeasti se on kyllä järjenvastainen ihanne! Siinä kotiinjäävä (eli nainen) joutuu luopumaan osasta identiteettiään ja taloudellisesti on riippuvaisessa asemassa puolisosta. Keskimäärin palkallinen työ ja sen mahdollistamat harrastukset, kulttuurin kuluttaminen, ostokset ja sosiaaliset suhteet tuovat hyvinvointia.

Itse olen ollut kotona nyt 4 vuotta, ja töihinpaluu rupeaa tuntumaan jo todella mielekkäältä. Suomessa tehty töihinpäluu todella helpoksi. Laitat hakemuksen, ja kunnalla on velvollisuus hoitaa lapsesi. Ihanaa! Tätä ei osaa arvostaa, ellei muusta tiedä.



Kun olen sitten alottanut töissä, niin varmasti aika kultaa muistot, ja muistelen tätä kotiäitiyttä kaihoisasti.

Mä olen it-alalla, ja kyllä kotiäitiaika, jota vietin lähes 10 vuotta, oli ihanaa lepoaikaa verrattuna töihin! Nyt oon taas ollut pari vuotta duunissa ja taas se on tätä hullunmyllyä, että päivän teet töitä ja juokset palavereissa suoli pitkänä, kiire painaa, illalla olet niin loppu ettei jaksa kuin röhnöttää sohvalla ja tuijottaa seinää.

Kun aloitin yrittäjänä kotiäitivuosien jälkeen tunsin elämäni alkaneen uudelleen! Välillä tein töitä yömyöhään ja silti tunsin olevani LOMALLA, LOMALLA sillä niin mielenkiintoista se oli ja antoisaa olla tekemisissä aikuisten ihmisten kanssa.



Minusta nämä keskustelut ovat turhia, sillä kotiäidiksi yleensä jäädään jostain syystä esim. mies matkatöissä tai vanhemmat haluavat itse kasvattaa lapsensa. Sata varmaa on, että kumpikin äiti tekee työtä mutta vaan toinen saa palkkaa.

ja kahdentoista kotonaolovuoden jälkeen tämä tuntuu LOMALTA!! Ihanaa, kun saa siivoa rauhassa ilman keskeytyksiä ja välillä näkee muitakin aikuisia ;-) niin ja samalla saa liikuntaa, tehokkaampaa ja monipuolisempaa, kuin joku kuntosalitreeni.



T. seitsemän(9kk-12v) lapsen äiti

Ei töissä nyt helpompaa ole kuin kotona, on työni kuitenkin sen verran haasteellista, mutta nautin siitä, että saan olla RAUHASSA. Ja että on hiljaista. Ei tarvitse kuunnella jatkuvaa kiljuntaa ja tappelua eikä olla koko ajan passaamassa ja siivoamassa sotkuja. Ja on aikuista seuraa joiden kanssa voi puhua aikuisten juttuja :) Voin kyllä sanoa rehellisesti että käyn töissä lepäämässä!

Ja en sanoisi että tämä on helpompaa kuin kotona mutta tarvisen sen oman ajan, että voin keskustella aikuisten asioista enkä autojen merkeistä koko päivää. Tarvitsen sen oman identiteetin ja vapauden ja vaikka mies antaakin mennä omia menoja ei se ole sama asia kun sen voi tehdä omalla rahalla ja itse ansaitusti.

sellainen breikki työvuosien välillä

ja kahdentoista kotonaolovuoden jälkeen tämä tuntuu LOMALTA!! Ihanaa, kun saa siivoa rauhassa ilman keskeytyksiä ja välillä näkee muitakin aikuisia ;-) niin ja samalla saa liikuntaa, tehokkaampaa ja monipuolisempaa, kuin joku kuntosalitreeni.

T. seitsemän(9kk-12v) lapsen äiti

Tehokkaampaa ja monipuolisempaa kuin salitreeni? Todella vaikea uskoa. Et ehkä ole käynyt salilla....

viiden kotivuoden jälkeen ja opiskelen samalla. Ihanaa, kun on muita aikuisia, enemmän järjestelmällisyyttä ja viikonloputkin tuntuu viikonlopuilta!

Vaikka työ on hektistä ja kuluttavaa koen, että töissä on helpompaa kuin kokoaikaisesti kotona. Töissä on lyhyet lakisääteiset tauot ja aikuiskontakteja. Päivälevon aikaan saat vaan olla tai sitten luet rauhallisessa ympäristössä. Ulkoilla saat säännöllisesti. Töissä lapset ei roiku samalla lailla sinussa kuin kotona.



Näin siis, jos on suht normaali ryhmä. Olen työskennellyt myös hyvin haastavissa ryhmissä, joissa ei todellakaan ole helpompi olla kuin kotona.



Kun kotivuosien jälkeen palasin töihin, tuntui uskomattomalta juoda kahvi rauhassa, syödä lounas ilman, että kukaan keskeyttää ja valvoa lasten unta 45min ilman, että tarvitsee tehdä mitään muuta...

Ihana olla töissä! Mies on kotona.

Kotona olo oli sata kertaa raskaampaa moniallergisen vauvan ja jatkuvasti sairastavan taaperon kanssa. Tosin siihen aikaan oli aika mahdotonta pitää töihin menoa vaihtoehtona, kun tilanne oli se. Työ asiantuntijahommissa on kevyttä siihen verrattuna. Myöhemmin lasten vähän kasvettua oli toki kotona helppoa.

Jos on sinkku, pitäisi ilman muuta kotona olla helpompaa kuin töissä. Jos on kotona tunnevammainen puoliso, äärimmilleen uhmansa vievä uhmaikäinen ja huippukapinallinen, kokeiluja harrastava teini, on outoa, jos töissä ei ole helpompaa kuin kotona.

ei tarvii miettiä ihmeitä ja kuunnella lasten jupanoita jne.

etätöitä teen välillä kotona, joten mikäs siinä sohvalla istuessa töitä tehden kun lapsi on koulussa. Välillä paperihommia on enemmän, välillä vähemmän. Osa työistä menee ihmisten kanssa jutelleessa. Tänäänkin kaksi palaveria, jossa vain puhuttiin mielenkiintoista asiaa. Äkkiä meni päivä.

Onhan työni hyvinkin kiireistä ja stressaavaa. Mutta siinä pääsee kodin ulkopuolelle, saa käyttää älyään (joka kotihommissa kuihtuu), saa keskustella kiinnostavista asioista aikuisten kanssa. Lisäksi tietysti saan rahaa. Ja pidän ammatti-identiteetistäni. Ei kotona olokaan ikävää ole, mutten kyllä viihtyisi kotiäitinä loppuelämääni.

Olen psykologi ja työskentelen henkilöstöhallinnon tehtävissä. Työni on vaativaa ja haasteellista, mutta viimeisten vuosien aikana myös muuttunut kokemuksen myötä huomattavasti rutiininomaisemmaksi.

Ennen lapsieni syntymää ehdin nauttia työelämästä noin kymmenen vuotta. Olin lasten kanssa kotona noin neljä vuotta. Tämän jälkeen olen ollut työssä nelisen vuotta. Aika kotona oli antoisaa, oli ihana katsoa lasten varttuvan, mutta se aika oli myös raskasta. Erityisesti siksi että usein kun lasten kanssa ollaan kotona, lapset ovat pieniä ja vaativat todella paljon tauotta. Lasten päiväunien aikana on toki usein "taukoja", mutta suurin osa äideistä käyttää nämä tauot todennäköisimmin siivoamiseen, ruoanlaittoon jne. Työ ja kotiäitinä oleminen kuluttavat voimavaroja eri tavoin ja ne myöskin ammentavat elämän iloja eri tavoin. Jos minun täytyisi valita kumpi oli raskaampaa, työ vai kotona lasten kanssa oleminen, niin ehdottomasti kotona lasten kanssa oleminen. Eritysiesti pienten lasten.

Miksi? 

Kotona ei ole taukoja. Päiväuniajatkin kuluvat useimmiten siivoamiseen, ruoan laittamiseen ja pyykkäämiseen. Illalla usein huomaa ettei ole koko päivänä istahtanut alas. Työssä vastaavaa tilannetta ei pääse tapahtumaan. Tauot ovat tietyin väliajoin ja lounastaakin saa ilman, että jälkikasvu roikkuu hihassa :) 

Kotona lasten kanssa ollessa olin myös usein vastuussa öistä arkisin. Tarkoittanee sitä, että yöllä on herättävä ja välillä sylitettävä lasta, ja lapsesta riippuen tämä voi olla joka öistä jopa 3-vuotiaaksi asti. Nyt kun molemmat käymme töissä, "yövuorot" menevät suunnilleen puoliksi. Uuvuttavaa väsymystä ei pääse syntymään, kun saa nukuttua viikot ympäri vähintään joka toisen yön kunnolla :) 

Miksi työssä käyminen olisi muka helpompaa kuin kotona lasten kanssa...? Tässä eräs näkökulma lukuisista suomalaisista ja kansainvälisistä tutkimuksista, joita aiheesta on tehty, ja jotka puoltavat työn "helpommuutta".

Tutkimusten (esim. perhe-elämän paletti -hanke) mukaan miehet ovat onnellisimmillaan kotona lasten kanssa ja naiset kodin ulkopuolella eli esimerkiksi työssä. Naiset väsyvät kotona erityisesti silloin jos he liikaa yrittävät hoitaa kotia miehen ollessa työssä ja yrittävät pitää kaikki langat käsissään. Jätin suosiolla pyykkäämättä ja siivoamatta, siivosimme miehen kanssa yhdessä hänen tultua kotiin tai viikonloppuna. 

Tärkeintä on ehkä ymmärtää se, että kotihoidontuella kotona oleva vanhempi hoitaa lastaan: ulkoiluttaa, syöttää, leikityttää jne. Jos haluaa todella keskittyä lapsen kannalta oleelliseen eli tämän kehittymiseen, ei kannata liikaa stressata kodin siisteydestä yksin omin hartein. Lapsen aamupala, aamupäivän leikin järjestäminen, lounaan tekeminen ja syöttäminen, unille laittaminen ja päiväunien jälkeen ulkoiluttaminen ja leikittäminen ovat todella toimia, jotka vievät aikaa ja joihin saa todella kulumaan koko päivän, ja toisaalta joihin kannattaa lapsen kehityksen vuoksi myöskin panostaa. Siivous ja pyykkäys sujuvat niin nopeasti kaksin... Ja se on monesti vielä mukavaa ja usein myös mies pitää siitä, että hän voi olla avuksi kotitöissä. 

Monet eivät usein ymmärrä, että kodinhodontuki on pääosassa lasten hoitamista varten. Usein äidit vain omaksuvat roolin, johon kuuluu kaikki kotityö lasten hoidon lisäksi. 

Miettikää tilannettanne ennen lapsia. Jaoitteko silloin kotitöitä keskenänne? Jos jaoitte ja ette enää tee niin, miksette tee sitä enää?

Tiedän että harhauduin aiheesta hieman sivuraiteelle, mutta tarkoitukseni oli lisäksi herätellä keskustelua siitä, miten rankaksi kotona olon tuntevat vanhemmat voisivat nauttia kotona lapsen kanssa olemisestaan entistä enemmän vain toimintatapojaan muuttamalla: että jättäisivät suosiolla niitä aikaisemminkin jaettuja kotitöitä jaettavaksi edelleen. 

Ja vielä eräs huomio. Vaikka kotityöt jaettaisiin kuten meillä on aina tehty, niin siitäkin huolimatta kallistun kannalle, että kotona oleminen varsinkin pienten lasten kanssa on huomattavasti työssä olemista haasteellisempaa. Työssä on siis helpompaa!

Kotona joutuu tekemään huomattavasti enemmän töitä kuin töissä ollessa ja kuten edellä kirjoitettiin, ni tauotta yötä päivää. Ja asiantuntijatasolla minäkin työskentelen. Seittämän kotona vietetyn vuoden jälkeen työ tuntuu pitkältä etelänlomalta. Lasten kans oli toki ihanaa olla, mutta rankkaa se oli.