Minulla on diagnosoitu bipo II ja en todellakaan ymmärrä
tästä hypomaniasta ja maniasta puhumista...
siis mitä siinä tapahtuu sellaista ettei ihminen hallitse itseään? Esim tuo alkoholin nauttiminen, kuka sitä bipon kurkusta alas kaataa ellei henkilö itse? Vai muuttuuko siinä persoonallisuus toiseksi? Miksi sitä tekee sellaista mitä ei normaalisti tekisi?
Joo, itse olen se bipo joka otti kesällä 2011 hiustenpidennykset ja psykiatri päätteli tuosta minun olevan bipo II
Kommentit (4)
Muutin ulkomaille ja täällä psykiatri sanoi, ettei sulla mitään bipoa ole. Syklotymiaa lähinnä tai olen muuten vain hieman epävakaa.
Suomessa tykätään diagnosoida soft bipoja Muutin ulkomaille ja täällä psykiatri sanoi, ettei sulla mitään bipoa ole. Syklotymiaa lähinnä tai olen muuten vain hieman epävakaa.
Psykiatreilta saa Suomessa sen diagnoosin vain täyttämällä vastaukset yksinkertaiseen kyselyyn, ja luultavasti lähes jokainen vähän voimakkaammilla tunteilla käyvä saa siitä vastaukset jotka oikeuttaa bipo-diagnoosiin. Eli joka diagnoosia lähtee hakemaan, sen myös saa, samoin kovat lääkkeet joista jää riippuvaiseksi.
ilmeisesti sellasia, joiden aikana ei sängystä pääse ylös ja joutuu sairaalaan. Hypomanioidenkin aikana pitäisi aivojen rullata kovalla vauhdilla vaikkei nyt ihan sekaisin ollakkaan.
Mun diagnoosi on nyt auki ja odottelen pääsyä toiselle psykiatrille.
Suomessa tykätään diagnosoida soft bipoja Muutin ulkomaille ja täällä psykiatri sanoi, ettei sulla mitään bipoa ole. Syklotymiaa lähinnä tai olen muuten vain hieman epävakaa.
Psykiatreilta saa Suomessa sen diagnoosin vain täyttämällä vastaukset yksinkertaiseen kyselyyn, ja luultavasti lähes jokainen vähän voimakkaammilla tunteilla käyvä saa siitä vastaukset jotka oikeuttaa bipo-diagnoosiin. Eli joka diagnoosia lähtee hakemaan, sen myös saa, samoin kovat lääkkeet joista jää riippuvaiseksi.
ja mun täytyy myöntää että mulla on niin etten edes tiedä kuka on oikea minä, jos sellaista onkaan. Minun mieleni ja tahtoni heittelee sairauden aiheuttamien aivokemian vaihteluiden mukaan äärilaidasta toiseen, ja ainaisissa pyörteissä en pysty sanomaan että jossain olisi se "oikea minä". Välillä minä olen juhliva ja tuhlaileva menijä, välillä helluntaiseurakunnassa parannuksen tekevä katuja ja vakava ihminen. Ja kaikkea muuta. Välillä työssäni maailman paras omasta mielestäni, välillä niin huono että olen katsonut tarpeelliseksi käydä ilmoittamassa pomolle irtisanoutumisesta epäpätevyyden takia.
Eli tavallaan minusta tuntuu, ettei mitään itseä mulla edes ole, paitsi toki ruumiini, sama keho tekee niin maniavaiheen teot kuin masennusvaiheenkin. Mieli vaihtuu sairauden mukaan ääripäästä toiseen.