Lue keskustelun säännöt.
Kumppanini ei sovi tottumaani elämäntyyliin!
27.11.2012 |
Reaktiot tähän kirjoitukseeni tulevat varmasti olemaan tuomitsevia. Kirjoitan kuitenkin.
Olen 25-vuotias neitokainen, ja syntynyt ns. kultalusikka suussa. Olen myös kasvanut samanlaisten ihmisten kanssa, ja nykyinen tuttavapiirini koostuu samoista ihmisistä. On muuten uskomatonta kuinka ylimielistä osa porukasta on; muita kuin lakimiehiä, johtajia tai lääkäreitä ei arvosteta tippaakaan. Itse en todellakaan ajattele näin, vaikka omat vanhempani ovat lääkäreitä ja itse opiskelen alaa joka takaa melko hyvän palkan.
Nyt sitten ongelmaan: olen rakastunut mieheen, joka on käynyt amiksen autopuolen ja on pienituloinen. Häneen tutustuminen on avannut mulle tavallaan uuden maailman, kun olen aina liikkunut niin pienissä ja suljetuissa piireissä. Mies on ihana, jalat maassa ja käytännönläheinen.
Epäilyksiä silti on. Voinko pidemmän päälle viihtyä niin erilaisen ihmisen kanssa? Arvostan todella paljon sitä että hän osaa esimerkiksi korjata auton tai vuotavan hanan, mutta elämäntyylimme nyt vaan ovat tosi erilaiset. Minä olen tottunut käymään matkoilla, teatterissa ja oopperassa, ja mua on kannustettu opiskelemaan ja lukemaan esimerkiksi maailmankirjallisuuden klassikoita. Mies ei tällaista ymmärrä lainkaan. Ei lue mitään ja oopperaan tulee kanssani "vain kuolleen ruumiinsa yli".
Mitä mieltä olette? Rakastan sitä että miehellä on jalat maassa, mutta en haluaisi luopua kaikesta mihin olen tottunut, kuten taiteista keskustelemisesta tai matkailusta. Epäilen myös että miestä ei hyväksyttäisi kaveripiirissäni, mutta siitä en välitä. Haluan vain että meillä kahdella menee hyvin ilman että kumpikaan joutuu tekemään liikaa kompromisseja.
Millaisia ajatuksia tämä tekstini herättää?
(Tiedän että on paheksuttua puhua itsestään näin yläluokkaiseen sävyyn. Huomautan siis että vaikka synnyin varakkaaseen perheeseen, niin olen esimerkiksi viettänyt kesäni 15-vuotiaasta saakka töissä. Kaikki työpaikkani olen myös hankkinut itse, en suhteilla. Arvostan taiteita ja henkisiä asioita, mutta minuun tekee vaikutuksen myös se, jos joku omaa hienoja käytännön taitoja. En halveksi roskakuskeja tai sairaanhoitajia tai ketään muutakaan, itse asiassa mielestäni he tekevät kaikkein tärkeimpiä töitä.)
Kommentit (28)
kutsun itseäni neitokaiseksi, tai nuoreksi neidoksi :) Nuorikko on mielestäni jo vähän liian nuori ikäiseksini.
Olen pahoillani puolestasi, jos et osaa/halua ajatella itseäsi enää nuorena :(
T. alle 30-vuotias
"Olen 25-vuotias neitokainen" Kuka 25-vee kirjoittaa itsestään, että on "neitokainen"? Paljastui heti.
Kas kun ei nuorukainen. Opetelkaa suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika selvä provo eli mies on siis korkeasti koulutettu ja rikkaasta perheestä ja AP on yh-äidin ainut, joka on nyt sairaanhoitajana hyksissä :)
Ihan hyvä yritys kuitenkin.
pidemmän päälle. Ette te elä missään kuplassa. Sitten kun ensirakastuminen/ihastuminen hälvenee niin nuo miehesi ja sinun väliset elämänkatsomukselliset erot rupeavat helposti hiertämään suhdetta.
Jos olet valmis hylkäämään nykyisen elämäsi ja kaverisi niin silloin suhde saattaa onnistua. Mutta miksi ihmeessä luopuisit omasta elämästäsi? Rakkauksia tulee ja menee, pahinta on kääntää elämänsä kelkka toisen takia ja sitten jos/kun tulee ero, onkin ihan hukassa kun sillat on poltettu vanhoihin kuvioihin.
Kyllä parisuhteen täytyy kestää "päivänvaloa" jo ihan siinä rakastumisvaiheessa, jatkosta puhumattakaan.
Voihan sitä kokeilla, muuten on vaikea tietää onnistuuko. Mutta jos teillä ei ole mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita niin mistä ihmeestä te sitten puhutte tai mitä teette yhdessä?
Ei parisuhde tarkoita koskaan sitä, että kaikesta omasta pitää luopua. Harrastuksia voi olla molemmilla ilman toista osapuolta ja oopperassa/keikoilla/autokilpailuissa voi käydä kavereiden kanssa. Jos itse olisin tuossa tilanteessa, varmasti paljon riippuisi siitä miten mies suhtautuu minun tärkeisiin asioihini. Jos kaikki se mitä pidän tärkeänä olisi puolison mielestä turhaa ajanhukkaa tai snobeilua ja niihin suhtauduttaisiin halveksuvasti niin en todella jaksaisi kuunnella moista.
Ja näitä on täällä nykyään paljon. Ei rakkaudella ole mitään väliä, ensisijaista on näemmä monille tilin saldot ja upeat CV:T ja rehenneltävät sukutaustat. Minä kuitenkin itse ajattelen ihan toisin, mutta taidan todellakin olla vähemmistössä nykyään. Siis tietenkään tuollainen ei sitten voisi toimia, jos ei edes sitä rakkautta olisi, mutta jos on lähtökohtana rakkaus ja se mitä kaikkea se pitää sisällään, niin siinä on kaikki mahdollisuudet hyvään parisuhteeseen. Ihmiset oppivat, muuttuvat, kasvavat ja kehittyvät, jos ei heitä lytätä ja tallata maanrakoon tällä julmalla tavalla mitä te jotkut teette.
Oletan ettei se rakkaus voi edes syttyä sellaista kohtaan, josta ei kuitenkin olisi havainnut jo paljonkin hyvää ja rakastettavaa. Tiedättekö te av:n jotkut vähän liian turhantärkeät; saisitte laittaa varoituskyltin otsaanne, ettei kukaan huonompi ihminen vahingossakaan erehdy edes puhumaan teille tuolla noin. Teille ei kelpaa kuitenkaan. En pidä teistä, en yhtään, enkä arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taistelin 10 v ja helpommalla ois päässy kun en olisi alkujaan alkanut kuvaamasi suhteeseen. Harmi kun silloin ei vielä ollut av:ta!
Se mitä tarkoitan tarkoittaa sitä mitä tarkoitan.
Soi huonosti tai ei niin hyvin, kuin voisi soida.
Heyyy mikset sä soita!
[/quote]
Sivistys ja sivistys, sitäkin on aika monenlaista. Ensin muuten sanoit että ei tule onnistumaan, mutta sitten sanoit että voihan toisella tietenkin onnistua. Ristiriitaista.
[/quote]
On toki sivistystä erilaista sekä eri tasoilla. Meillä kotona luettiin paljon, käytiin teatterissa ja baletissa, kuunneltiin klassista musiikkia, käytiin musiikkitunneilla, seurattiin paljon uutisia myös maailmalta, kannustettiin opiskelemaan, matkustamaan sekä hankkimaan kielitaitoa.
Ko. pojan perhe oli toki ystävällisiä ihmisiä, ei mitään pahaa sanottavaa heistä, mutta ei meillä tavanomaisen jutustelun lisäksi ollut minkäännäköistä yhteistä puheenaihetta. Yhtäkään kirjaa en heillä koskaan nähnyt, teatterille he tuhahtivat ja oopperan mainitseminen sai aikaan naurunremakan.
Pojan peruslukutaito ei ollut kovin hyvä, mistä hän syytti alakoulun opettajaansa. Ruotsin ja englannin suppeimmatkin kurssit koulussa olivat tuottaneet valtavasti vaivaa. Hänellä ei myöskään ollut minkäänlaista kunnianhimoa ammatillisesti.
Hän oli kyllä hyvin sydämellinen, auttavainen ja kiltti nuori mies. Tiesin, että hänestä vielä tulee hyvä mies toisenlaiselle tytölle ja rakastava isä lapsillensa.
"Ei tule onnistumaan" oli ihan ensireaktio muistaessani tämän oman nuoruuden kokemukseni. Kuten totesin, ehkä jollain toisella se voisi onnistuakin - mikä minä olen sitä sanomaan saati tietämään, en mikään.