Miksei minusta pidetä?

se on tosi hankalaa kaikille niille, jotka eivät ole nuoruusvuosina onnistuneet solmimaan kestäviä ystävyyssuhteita tai jostain syystä vieraantuneet ystävistään.



Mä oon muuttanut aikuisena uudelle paikkakunnalla, ja oon siinä hankalassa asemassa, että mulla on yksinäinen, kotona tehtävä työ. Onneksi kuitenkin asun sellaisessa paikassa, missä kyläläisiin on ollut helppo tutustua. Suurin osa tutuistani on mua tosin aika paljon vanhempia, mutta ei se kyllä haittaa! Oon paljon tekemisissä naapurin eläkeläispariskunnan kanssa sekä mua ainakin 15 vuotta vanhemman naisen kanssa, jonka kanssa harrastetaan yhdessä. Ei mulla täällä semmoista "sydänystävää" ole, mutta ei se haittaa - niitä mulla on olemassa, vaikkakin kauempana.



Mun mielestä kannattaa kokeilla ystävänhankinnassa myös nettiä, jos ei muuten onnistu. Ihminen tarvitsee ystäviä ja kavereita. Toiset harrastuksetkin ovat tosi hyvä tutustumiseen.

mutta mä olen huomannut, että näin aikuisena se vaan ei tapahdu. Itse en ole valmis uhraamaan aikaa uusille kaverisuhteille sen enempää kuin mitä ne mitään erityistä tekemättä vaatii. Esimerkiksi näinä kotiäitivuosina olen jutellut puistoissa ja kerhoissa jne paljon muiden äitien kanssa ja sen aikaa kun ollaan samoissa kuvioissa, voisin kutsua heitä esim. puistokavereiksi, mutta en näe mitään tarvetta viedä kaveruutta yhtään sen pidemmälle. Jos olisin töissä, olisi sama juttu. Se työkaveruus riittäisi. Ja loppuisi, kun tilanne muuttuisi. Voihan olla, että jostain henkilöstä näistä tulisi "tosi ystävä", mutta se vaatisi sen, että ollaan jotenkin niin samankaltaisia, että se vaan naksahtaa heti. Ja mulle ei ole kertaakaan elämässä käynyt niin. Jos lähden kavereiden kanssa viettämään aikaa, niin kyllä ne mulla on pääasiassa niitä, joiden kanssa olen ystävyyden muodostanut nuorena tai sinkkuna ollessani. En vaan jaksa ja viitsi käyttää energiaa uusien suhteiden luomiseen tai ylläpitämiseen. Riippumatta siitä millainen ihminen on.



Ja luulen, että aika monella on näin, jos edes muutama ystävä jo on.



Eli melkeinpä pitäisi sun löytää joku, jolla ei ole niitä ystäviä ollenkaan ja kaipaa niitä samalla tavalla kuin sinä.

Ystäviä tulee koko ajan lisää. Olen luonnollinen oma itseni, positiivinen ja hauska, hyvä kuuntelija. Vanhemmiten olen kuitenkin huomannut itsestäni, että en tahdo ihan kaikkia ihmisiä jaksaa. Negatiiviset ja totuudentorvet ovat näitä, samoin tosikot. Usein kuitenkin näen monessa ihmisessä aina jotain kivaa, mikä saa mut jatkamaan ystävyyssuhdetta.

Olen _todella_ yksinäinen, mulla ei ole yhtään kaveria. Työpaikka vaihtuu usein, en ole saanut kuin lyhyitä määräaikaisia ja välissä usein työttömyysjaksoja, joten työkavereitakaan ei ole.

Tutustun töissä ihan normaalisti ihmisiin, en ole vetäytyvä. Silti ystäviä en saa. Osallistun illanviettoihin yms. Olin nuorena erittäin epävarma enkä osannut ottaa toisia huomioon, peilasin vain koko ajan, mitä minusta ajatellaan, defenssit ylhäällä. Olen opetellut avoimemmaksi, kuuntelevammaksi ja toiset huomioivaksi, mutta mikään ei tunnu muuttuneen.

Olen usein tuntevinani jonkinlaista karsastusta. Ihmiset juttelevat mieluummin muiden kuin minun kanssani. Kukaan ei ota minuun yhteyttä. Jos kutsun ihmisiä kahville tms. ei kukaan yleensä lähde.

Olen yrittänyt miettiä miksi, mutta en ole keksinyt ratkaisua. En roiku kavereissa silloin kun niitä on. Olen reipas kaupunkilainen, jalat maassa, hyväksyn muut sellaisina kuin he ovat, mutta en ole tossukka vaan ilmaisen myös mielipiteeni.

_Miten_ saan ystäviä, tai edes kaverin??

Puistosa juttelen muiden äitien kanssa ja olinkin jo innoissani, että ehkä näistä voisi saada ystäviä. Kun sit kerran taas mentiin puistoon, oli nää mammat liittoutuneet mua vastaan, ei olla näkevinään, ei tervehditä, vittuilua jne. En käsitä mikä taas meni vikaan :( Mitään konfliktia ei ole ollut, ei erimielisyyksiä, ollaan puhuttu ihan neutraaleista aiheista joista ei oikein edes sais mitään riitaa aikaan. Mulla ei ole yhtään ystävää jonka olisin saanut aikuisiällä, pari on lapsuusajoilta.

Et kerro oletko mies vai nainen. Itse olin samassa tilanteessa miehenä. Minä olen se, jolle kerrotaan viimeisenä asiat jotka on pakko kertoa, kuten mm. sukulaiten hautajaiset yms. Otin siis vapauden olla välittämättä muiden asioista ja suuntasin muille maille, kauas. Tavarat hotelliin, ja ulos. 5 minuuttia ja joku tuli jo juttelemaan minulle.



Siitä se lähti, ympäristön muutos joka johti siihen että elämä tuntuu elämisen arvoiselta.

Et kerro oletko mies vai nainen. Itse olin samassa tilanteessa miehenä. Minä olen se, jolle kerrotaan viimeisenä asiat jotka on pakko kertoa, kuten mm. sukulaiten hautajaiset yms. Otin siis vapauden olla välittämättä muiden asioista ja suuntasin muille maille, kauas. Tavarat hotelliin, ja ulos. 5 minuuttia ja joku tuli jo juttelemaan minulle.

Siitä se lähti, ympäristön muutos joka johti siihen että elämä tuntuu elämisen arvoiselta.

Mutta ei oikein sovi perheelliselle.

Ihmiset pitävät kevyestä jutustelusta, huumorista,hymyilevästä ihmisestä.

Älä ota esille maailmantaloutta tai ympäristöongelmia. Keskustele siitä mitä sillä hetkellä juuri siinä on tapahtumassa, älä kysele,utele,vuodata,surkuttele,kerro vaikeasta lapsuudesta. Älä odota että muutos tapahtuu päivässä. Jos olet pitkään ollut raskas tyyppi ei kukaan tahdo seuraasi jos kerran otat kevyemmin.Ajattelevat että tämä on jokin juoni että saat ihmiset ansaan ja alat taas sen raskaan vuodatuksen ongelmistasi.

Ihmiset pitävät kevyestä jutustelusta, huumorista,hymyilevästä ihmisestä.

Älä ota esille maailmantaloutta tai ympäristöongelmia. Keskustele siitä mitä sillä hetkellä juuri siinä on tapahtumassa, älä kysele,utele,vuodata,surkuttele,kerro vaikeasta lapsuudesta. Älä odota että muutos tapahtuu päivässä. Jos olet pitkään ollut raskas tyyppi ei kukaan tahdo seuraasi jos kerran otat kevyemmin.Ajattelevat että tämä on jokin juoni että saat ihmiset ansaan ja alat taas sen raskaan vuodatuksen ongelmistasi.

Omia ongelmiani lähes tuntemattomille, muutenkaan en oikein tykkää puhua mistään ongelmista perheen ulkopuolella, enkä jaksa vatvoa mitään negatiivisia tai raskaita asioita. Olen hyvin huumorintajuinen ja monien kertoman mukaan hauska, mun seurassa on aina hauskaa ja nauretaan paljon, mutta silti kaveriksi asti, saati ystäväksi asti, en ole aikuisiällä kertaakaan päässyt :(

T:5

mutta omasta puolestani voin sanoa että juttelen kyllä työpaikan kahvipöydässä tai missä hyvänsä satunnaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa keveitä niitänäitä, mutta siltä pohjalta en oikein vielä saa varsinaisia ystävyyssuhteita muodostettua. Jotta se kaveruus syvenisi, mä kyllä tarvitsen sitä henkilökohtaisempaa tasoa keskusteluun, ja myös niitä raskaampia aiheita.



On kuitenkin sen verran iso asia ruveta oikeasti tekemään uusia ystäviä, etten ole oikein motivoitunut siihen jos en tiedä toisesta mitään muuta kuin sitä pikkuhauskoille jutuille hymyilemistä. Siellä taustalla voi olla vaikka kuinka mielenkiintoinen ihminen, mutta minä en välttämättä tajua sitä jos hän ei anna itsestään ulospäin vähän enemmän.