Minkä laskette säästämiseksi? Onko säästämistä, vaikka vaikka sillä tekisi lomamatkan?
Säästökeskusteluissa ihmiset tuntuvat tarkoittavan eri asiaa säästämisellä. Osa ilmoittaa, että säästää vaikka 200 €/kk ja säästetyillä rahoilla sitten ostetaan vaikka joululahjat, käydään lomamatkalla, ostetaan uusi pesukone tms.
Jos taas miellän tuollaiet hankinnat sellaisiksi, että en koe säästäneeni noita rahoja ollenkaan, ne vain ovat odottaneet käyttämistään tilillä vähän pidempään. Säästöiksi koen rahat vasta, jos voin olla käyttämättä niitä vähintään vuoden, mielellään enemmän.
Mitä "voit" mielestäsi ostaa säästöillä, jotta raha on mielestäsi ollut säästöjä eikä vain kulutukseen menevää? Minulle sellaisia hankintoja olisi ainakin asunto. Auto ja vaikka häiden järjestäminen ovat siinä rajoilla. Mutta lomaan tai kodinkoneisiin säästäessäni en laske vielä oikeasti säästäväni, ja jos lasken paljonko menee kuussa säästöön, ei lasketa säästöksi, jos ne joutuu nostamaan tuon tyyppisiin asioihin.
Minä muutenkin katson muutaman kerran vuodessa säästöt, ja säästönä pidän silloin tilillä olevan rahan. En sitä paljonko olen säästötilille siirtänyt, jos olen joutunut sieltä jotain ottamaan.
Kommentit (10)
Jotkut joutuvat todella säästämään saadakseen jo pesukonerahat. Jos eivät suunnitellusti säästäisi, jäisi kone hankkimatta.
Säästökohteitahan voi olla erilaisia: lapsella muotilelu, tekininen laite tai kielikurssi ym.
Aikuiset voivat säästää tarvehankintoihin, lomiin, pahan päivän varalle tai sitten vaurastuakseen.
Samoin sitten säästöjäkin on erilaisia. Monella onkin 2 säästötiliä hieman eri tarkoituksiin. Toinen tili pidempiaikaisia säätöjä ja sijoituksia varten (säätötililtä käytetään esim. osakkeisiin ym) ja toinen sitten pienemmän pahan päivän varalle, kun silmälasit, pesukone ja auto hajaoaa samalla kertaa; pitkä sairasloma esim. auto-onnettomuuden tähden jne.
mitä normaalista elämästä ja laskujen maksusta jää yli. Joskus mennään miinuksella, joskus jää pari tonnia kuukaudessa. Ja mulle on ihan sama mitä niillä rahoilla sitten tekee - säästöjä voi käyttää moneen: meillä lähinnä juuri matkustamiseen, lainan lisäkuoletuksiin tai talon kunnostamiseen. Rahat pysyy tilillä vain kuukausia, ei vuosia
Asuntolainan maksaminenkin on säästämistä - "säästöt" vain realisoituu kun asunto myydään.
Ap:n viesti oli harvinaisen vaikeaselkoinen. Simppeliä - mitä ei käytä - säästää
mitä normaalista elämästä ja laskujen maksusta jää yli. Joskus mennään miinuksella, joskus jää pari tonnia kuukaudessa. Ja mulle on ihan sama mitä niillä rahoilla sitten tekee - säästöjä voi käyttää moneen: meillä lähinnä juuri matkustamiseen, lainan lisäkuoletuksiin tai talon kunnostamiseen. Rahat pysyy tilillä vain kuukausia, ei vuosia Asuntolainan maksaminenkin on säästämistä - "säästöt" vain realisoituu kun asunto myydään. Ap:n viesti oli harvinaisen vaikeaselkoinen. Simppeliä - mitä ei käytä - säästää
käsitteissä mikä mulla ja monella muulla tuntuu olevan: Jos tässä kuussa jää rahaa yli, mutta käytän sen ensi kuussa tai ensi keväänä, en ole mielestäni säästänyt vielä mitään. Se raha mikä jää vasta pitkällä aikavälillä (eli yli vuoden aikajaksolla) on minulle vasta säästettyä rahaa.
Tällä on väliä silloin kun joskus ihmetellään rahakeskusteluissa, miten jollakin ei jää yhtään säästöön: Kaksi ihmistä saattaa saada saman verran rahaa ja kuluttaa sitä yhtä paljon: toinen saa mielestään säästettyä, mutta toinen ei, kun toinen laskee kulutusta koko vuodelta, toinen taas laskee säästöksi toisina kuukausina ylijäävät rahat, jotka kuitenkin vuoden mittaan kuluvat. Ja sitten nämä kaksi ihmistä päivittelevät toistensa rahankäyttöä, vaikka se olisi tismalleen samanlaista.
Eikä mulle ole ollut olennaista se, onko rahaa niin vähän, että joudun säästämään pesukoneen hankintaan vai en. En vain itse pidä sitä varsinaisena säästettynä rahana, jos sen joutuu kuluttamaan käyttöhyödykkeisiin, vaikka sen saaminen säästämistä vaatisikin. Se on vain kulutusta, joka ei jakaudu tasaisesti joka kuukaudelle.
Asuntolainan maksun itsekin miellän jossain mielessä säästämiseksi. Isoihin remontteihin käytetyn rahan myös voin mieltää silti säästetyksi, sillä ne yleensä nostavat asunnon arvoa.
Ei kai tähän ole mitään yhtä oikeaa tapaa ajatella, minua vain kiinnosti millä tavoin eri ihmiset mieltävät saman käsitteen.
t. ap
mä olen ap:n kanssa samoilla linjoilla, että matkat ja kodin hankinnat on niitä normimenoja, joihin pitää varautua joka tapauksessa.
Itse säästän niin että laitan joka tilistä muutaman satasen säästötilille, ja näihin en koske. Tämä on tällainen vähän epämääräinen "tulevaisuuden varalle" -tili. Tältä säästötililtä teen sitten määräaikaistalletuksia, rahastotalletuksia ja nyt ostin vähän aika sitten vähän osakkeita. Olisi kiva että joskus saisi osan tuloista pääomatuloina. Mulla ei ole isot tulot, mutta suunnitelmallisuudella oon pystynyt säästämään aika kivasti.
Sitten pidän käyttötilillä aina sen verran varaa että voi ostaa just esim. pesukoneen tms.
Kaikki ollaan erilaisia rahankäyttäjiä - tosi hyvähän se on että jos ei muuta säästäkään niin ainakin ennakkoon nuo lomamatkat tms. niin ettei niitä varten tarvitse ottaa luottoa.
mitä normaalista elämästä ja laskujen maksusta jää yli. Joskus mennään miinuksella, joskus jää pari tonnia kuukaudessa. Ja mulle on ihan sama mitä niillä rahoilla sitten tekee - säästöjä voi käyttää moneen: meillä lähinnä juuri matkustamiseen, lainan lisäkuoletuksiin tai talon kunnostamiseen. Rahat pysyy tilillä vain kuukausia, ei vuosia Asuntolainan maksaminenkin on säästämistä - "säästöt" vain realisoituu kun asunto myydään. Ap:n viesti oli harvinaisen vaikeaselkoinen. Simppeliä - mitä ei käytä - säästää
käsitteissä mikä mulla ja monella muulla tuntuu olevan: Jos tässä kuussa jää rahaa yli, mutta käytän sen ensi kuussa tai ensi keväänä, en ole mielestäni säästänyt vielä mitään. Se raha mikä jää vasta pitkällä aikavälillä (eli yli vuoden aikajaksolla) on minulle vasta säästettyä rahaa.
Tällä on väliä silloin kun joskus ihmetellään rahakeskusteluissa, miten jollakin ei jää yhtään säästöön: Kaksi ihmistä saattaa saada saman verran rahaa ja kuluttaa sitä yhtä paljon: toinen saa mielestään säästettyä, mutta toinen ei, kun toinen laskee kulutusta koko vuodelta, toinen taas laskee säästöksi toisina kuukausina ylijäävät rahat, jotka kuitenkin vuoden mittaan kuluvat. Ja sitten nämä kaksi ihmistä päivittelevät toistensa rahankäyttöä, vaikka se olisi tismalleen samanlaista.
Eikä mulle ole ollut olennaista se, onko rahaa niin vähän, että joudun säästämään pesukoneen hankintaan vai en. En vain itse pidä sitä varsinaisena säästettynä rahana, jos sen joutuu kuluttamaan käyttöhyödykkeisiin, vaikka sen saaminen säästämistä vaatisikin. Se on vain kulutusta, joka ei jakaudu tasaisesti joka kuukaudelle.
Asuntolainan maksun itsekin miellän jossain mielessä säästämiseksi. Isoihin remontteihin käytetyn rahan myös voin mieltää silti säästetyksi, sillä ne yleensä nostavat asunnon arvoa.
Ei kai tähän ole mitään yhtä oikeaa tapaa ajatella, minua vain kiinnosti millä tavoin eri ihmiset mieltävät saman käsitteen.
t. ap
Meillä miehen kanssa on periaate että raha joka makaa rahastoissa tai tileillä on pois elämästä nauttimisesta - ei voi laskea sen varaan että "käytän sen sitten joskus" - elämä on tässä ja nyt, huomenna voi olla ohi.
Mielummin maksamme näillä meidän "ei säästöillä" matkan koko pesueelle (me, aikuiset lapset ja pikkukoululainen) nyt tammikuussa lämpimään sen sijaan että saisivat joskus 50+ ikäisinä sen 6500€ perintönä...
En näe mitään syytä enkä tarvetta säästää (ensiasunnon omarahoitusosuus on ainoa syy)
Olinkohan 4 tai 5??
Minä kutsun säästöiksi rahoja, joille ei ole "käyttöä" tiedossa juuri nyt.
Jemmatili (mielitekoihin ja yllättäviin menoihin), määräaikaistalletukset (voin käyttää esim remontit tai autonvaihto) ja sijoitukset (oon ajatellut käyttää nämä rahat sitten eläkeläisenä).
Asuntolainan lyhennyskin on jossain määrin säätämistä, vaikka tämän hetken elämässä se on vain kulu. Näkyy kuitenkin varallisuutena.
Sitten kun rahaa johonkin eritysiseen tarvitsee (olkoon rikkoutunut pesukone, loma, remontti tai jonkun turhakkeen hankinta) otan sitä "säästöstä". Tässä kohtaa tietysti toivon, että jemmatili riittää. Ja joskus tulee käytettyä hankintoinhin sitä säästettyä asuntovarallisuutta takuuna.
Eli kokoajan säästetään, mutta säästöjä voi myös tarpeen/halujen mukaan käyttää.
Meillä miehen kanssa on periaate että raha joka makaa rahastoissa tai tileillä on pois elämästä nauttimisesta - ei voi laskea sen varaan että "käytän sen sitten joskus" - elämä on tässä ja nyt, huomenna voi olla ohi.
Mielummin maksamme näillä meidän "ei säästöillä" matkan koko pesueelle (me, aikuiset lapset ja pikkukoululainen) nyt tammikuussa lämpimään sen sijaan että saisivat joskus 50+ ikäisinä sen 6500€ perintönä...
En näe mitään syytä enkä tarvetta säästää (ensiasunnon omarahoitusosuus on ainoa syy)
Olinkohan 4 tai 5??
ei ne rahastoissa tms. makaavat rahat ainakaan mulla mitenkään ole poissa elämästä, ovatpahan vaan siellä pankissa turvana. Matkoilla käydään ja eletään mukavasti muutenkin. Ja kyllä niitä joskus voi sieltä sitten käyttääkin.
On vaan aika mukava olla tietoinen siitä että jos jompikumpi meistä vanhemmista vaikka sairastuu tai irtisanotaan, ei joudu ihan kyykkyyn

pankkikin jo vaatii sellaiset lainan takia. Ja joka tapauksessa talomme myytäisiin sellaisessa tilanteessa jolloin pienempi asunto riittää + jää muutama 100k€ käyttörahaa. Eli siis säästöpossumme "talo" toimii tässäkin ihan riittävästi
5
pystytään laittamaan vaikka 10 000€ remppaan ja toinen mokoma uima-allasprojektiin jne.