Tänään jäi mietityttämään tällainen:

Eräs tuttu (jota olen tähän asti arvostanut TOSI PALJON) himmensi säihkettään mun silmissä, kun kertoi, että hänen sukulainen on saamassa lapsen.



Paheksui tätä raskaaksituloa aivan avoimesti, kertoi että sukulainen on nuori (19 v), lapsen isä ei ilmeisesti kuvioissa, tytöllä anoreksiahäikkää. Lopuksi sanoi, että "on sentään lopettanut tupakanpolton!"



Jäi harmittamaan. Tuntui pahalta tuon tytön puolesta. Itse sain lapsen ilman koulutusta, ilman tuloja, tilaamatta ja toivomatta ja lapsen isäkin jätti kun vauva oli kuukauden vanha. Ja vaikka olin kymmenen vuotta vanhempi kuin tuo kollegan sukulaistyttö, niin vasta näin jälkeenpäin tajuan, että olin todella naiivi, lapsellinen enkä todellakaan mikään itsenäinen omilla jaloilla seisoja.



Alku lapsen kanssa oli niin karu ja vaikea, että en voi olla kuin tuntematta sympatiaa kaikkia äitejä kohtaan, jotka ponnistavat muista lähtökohdista kuin niin "oikeasta". :( Harmittaa kun en uskaltanut/tajunnut sanoa tätä mielipidettäni!



Ja olen vakuuttunut, että aika moni 19-vuotias on huomattavasti parempi äiti lapselleen kuin mitä minä olin pariin ekaan vuoteen!