onko hassua jos perheen lapsilla eri sukunimi
eli ei olla aviossa, lapsilla miehen sukunimi mutta onko ok jos yksi olisi minun sukunimellä? Haluaisin niin koska sovimme ettei mennä naimisiin koskaan niin haluan että edes yhdellä lapsella on sukunimeni ja saa jatkaa sukuni nimeä.
Kommentit (26)
ja vielä sekin, että isällä ei ole mitään oikeuksia (eikä toisaalta velvollisuuksia)
Aina ihmetellään, miksi jotkut vanhemmat/isovanhemmat kohtelevat eriarvoisesti lapsiaan, mutta tämä äiti päättää, että yksi lapsista saa lähtökohtaisesti eri määrän perintöä kuin toiset. Jos mies ja ap kuolevat, perivät muut lapset isänsä sekä ap:n, kun taas tämä yksi saa tasan puolet vähemmän eli perii vain ap:n, Niin, eron tullen ei ole tapaamisoikeutta, ei elatusvelvollisuutta. Ei voi periä isän puoleisia sukulaisiaan, ei voi kuulla isänsä sairaskertomuksia tai päästä omaisena katsomaan sairaalaan. Kaikki tämä, jotta äidin sukunimeä jatketaan. Välillä on käsittämätöntä, minkälaisia taakkoja vanhemmat laittavat lastensa kannettavaksi omien itsekkäiden syiden takia.
tähän nuorimpaan lapseensa.
Ei paha
Aina ihmetellään, miksi jotkut vanhemmat/isovanhemmat kohtelevat eriarvoisesti lapsiaan, mutta tämä äiti päättää, että yksi lapsista saa lähtökohtaisesti eri määrän perintöä kuin toiset. Jos mies ja ap kuolevat, perivät muut lapset isänsä sekä ap:n, kun taas tämä yksi saa tasan puolet vähemmän eli perii vain ap:n,
Niin, eron tullen ei ole tapaamisoikeutta, ei elatusvelvollisuutta. Ei voi periä isän puoleisia sukulaisiaan, ei voi kuulla isänsä sairaskertomuksia tai päästä omaisena katsomaan sairaalaan.
Kaikki tämä, jotta äidin sukunimeä jatketaan.
Välillä on käsittämätöntä, minkälaisia taakkoja vanhemmat laittavat lastensa kannettavaksi omien itsekkäiden syiden takia.
Koska sukunimet kulkevat isälinjoja sukututkimuksessa ei äidin nimen saaneella lapsella ole mitään arvoa. Hän ei kuulu isänsä sukuun eikä äitinsä sukuun, eikä näin ollen häntä voida kirjata esimerkiksi isän suvusta mahdollisesti tehtävään sukukirjaan lainkaan koska ei ole saanut sukunimeään isältänsä. Vain isälinjoilla on sukututkimuksessa merkitystä ja siksi äidin sukunumen säilyminen on kyseenalaista sillä sukututkimuksen suhteen nimi ei edes voi säilyä.
että äidin sukunimen saanutta lasta ei siis kirjata kumpaankaan sukuun nykyisen käytännön mukaan.

Mutta anoppi joka asiaa hieman harrastaa, on minulle antanut tutkimustensa tuloksia, joissa on hyvinkin seurattu naislinjoja. Mikä ihme kieltäisi sukuaan tutkimasta juuri sitä linjaa pitkin, jota haluaa? Sitäpaitsi tuossa suvussa on tunnuttu vaihtavan sukunimeä lähes joka sukupolvi (siis miehetkin) milloin mistäkin syystä, joten siinä ei tuntuisi yhtään missään yksi äidin sukunimi linjassa. (Sitäpaitsi eihän noita sukunimiä hirveän montaa sukupolvea taaksepäin edes ole: Sitä ennen on Juhaninpoikia jne.)
että äidin sukunimen saanutta lasta ei siis kirjata kumpaankaan sukuun nykyisen käytännön mukaan.
Kumma homma. Minulla on toinen lapsistani minun sukunimelläni ja tuolla sukukirjassa tytön nimi on präntättynä.
tähän nuorimpaan lapseensa.