G:Onko sinulla työpaikka johon palata äitiyslomalta/hoitovapaalta?
Olisitko valmis palaamaan puolipäivätyöhön puolella palkastasi, aiemmin kuin alunperin suunnittelit ottaen huomioon lapsen hoitomaksut, mahdolliset työmatkakustannukset jne.
Kommentit (10)
mutta työnantaja haluaa mut kokopäivätyöhän takaisin ja palkankorotuskin on luvassa heti kun palaan. :=)
En palaisi puolipäiväiseksi, koska olen päättänyt olla sen kolme vuotta kotona.
ja itse asiassa haaveilin, että olisin voinut noin tehdä. Meidän tapauksessamme olisimme tosin saattaneet onnistua järjestämään puolipäivätyön niin, ettei lasta olisi tarvinnut laittaa hoitoon ollenkaan tai olisi hankittu kaveri tai mummo hoitamaan vain muutamaksi tunniksi päivässä tai esim. yhdeksi päiväksi viikossa.
Mutta työssäni ei moinen onnistunut, joten se siitä.
Ellei firma mene nurin ennen sitä. Palaan töihin kun lapsi täyttää 2 vuotta. Toivon, että voisin olla osa-aikatyössä jonkin aikaa sen jälkeen, ennen en palaisi millään.
mutta puolipäivätyö ei onnistu, koska jonkun pitäisi tehdä se loppupuoli päivästä. Viikko - viikko -systeemi onnistuisi, mutta olisi kyllä melko rankkaa. Olen hakenut hoitovapaata siihen asti, että lapsi täyttää kolme.
Palasin osa-aikatöihin työnantajan pyynnosta 3 kk aiottua aiemmin. Isovanhemmat hoitavat lasta sen ajan, niin tämä järjestely sopii meille oikein hyvin. Saan mukavan rahallisen lisän, ja lisäksi pääsen tuulettumaan kotoa lähes joka päivä muutamaksi tunniksi.
lapsia on kolme. Jokaisen kohdalla olen palannut töihin aiemmin kuin suunnittelin, koska sain töitä. Olen kylläkin tehnyt kokopäiväduunia. Toisen lapsen kohdalla tein ensin puoli vuotta 6-tuntista työpäivää. Se olisi muuten aivan ihanteellinen ratkaisu, mutta hoitomaksujen ja työmatkakustannusten takia ei järkevää. Ansiosidonnaisesta jäi enemmän käteen kuin silloin palkasta.
AMK:ssa ei valitettavasti onnistu osa-aikanen opiskelu niin kuin yliopistossa.
Esikoisen ollessa vuoden palailin töihin tehden ensin 1-2 vuoroa viikossa, sitten 2-3 vuoroa. Kun esikoinen oli noin 2-vuotias, tein jo neljä päivää viikossa ja jäin seuraavalle äitiyslomalle. Työnantajan kanssa on jo sovittu, että palaan taas hommiin samaan tapaan, nyt ehkä jo vähän aikaisemmin, heti kun imetyksen puolesta onnistuu.
pidän minimi vapaat ja palaan työhön. Teen osittain töitä myös äitiyslomalla.