Lue keskustelun säännöt.
Miehen muuttunut käytös
19.11.2012 |
Olen aika hämilläni ja peloissani nyt. En tiedä mikä miestäni vaivaa. Pikkuhiljaa on muuttunut vihaisemmaksi ja nälviväksi. Mieheni tekee paljon kotihommia ja hoitaa todella paljon lapsiamme. Mutta nyt on alkanut raivoamaan heille sekä minulle, suuttuu ihan pienestäkin itkusta, varsinkin esikoisemme suhteen. Ei kestä yhtään lasten normikiukutteluja ym.
Ja auta armias jos minä saan ärsytettyä häntä, mitä itse en edes pidä mitenkään "vihanpitona" mies meuhkaa ja huutaa minulle lasten kuullen. Ja sitten tulee martyyriasenne, kun hän on paska, hän ei mitään osaa ja hän ei mitään tee. Olen niin loppu hänen kanssa kommunikoimiseen, kun aina vetää tuon martyyrikortin esiin ja nälvii sillä minua. Haukkuu ja panettelee.
Tämä on alkanut pikku hiljaa, mutta nyt vain pahenee. AIkaisemmin olin sitä mieltä, että onneksi minulla on mies joka TODELLA harvoin suttuu tai korottaa ääntä. Aikaisemmin ei ole koskaan lapsille noin huutanut ja suuttunut. Nyt se on melkein päivittäistä. Ja viikonloppuna meinasi käydä jo yhteen lapseen käsiksi, mutta hillitsi vielä ja heitti tavaran maahan. Menin väliin ja vaadin miehen poistumaan kotoa. Ja siis tilanne oli se, kun lapsi oli vain väsynyt viikon touhuista ja kiukutteli (mikä menee muutamassa tunnissa ohi kun leikitään, syödään ja rauhoitutaan). Minä jo olin lapsen kanssa asiaa käsittelemässä ja lapsi oli jo itkua ja kiukuttelua lopettamassa, kunnes mies pimahti ja tuli riehumaan lapsen eteen. No sitähän lapsi sitten säikähti.
Mies tuli 2h päästä kotiin ja oli rauhoittunut. Esikoisen kanssa juteltiin asia läpi keskenään miehen ollessa pois ja ei ainakaan tunnu isäänsä pelkäävän kun heti meni halaamaan ym. Mieheni jutteli lapsen kanssa myös illalla ja pyysi anteeksi.
Mutta minä "pelkään" nyt miestäni. En uskalla enää jättää häntä lasten kanssa kotiin yksin, en voi käydä harrastuksissa enkä edes kaupoilla. Pelkään että jotain tapahtuu kun olen poissa, mitä jos se taas kilahtaa lapsille jostain ja minä en pääsekkään väliin.
Olen varma, että osittain tämän takana on työasiat, mutta mies ei minulle niistä kerro. Tällä hetkellä mies tuntuu minulle täysin ventovieraalta ja se on kamala tunne.
Kommentit (16)
kuten ensimmäinenkin vastaaja sanoi. Tarvitsee lomaa ja omaa aikaa, unta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyys ja stressi aiheuttaa tällaista ongelmaa. Toiset muuttuvat ylikilteiksi (kun yrittävät hyvittää vaimolle tilannetta) ja toisista tulee tosi inhottavia, kun eivät hallitse omaa syyllisyyttään (ja sitä stressiä mikä sivusuhteesta aiheuttuu).
Voi kyllä olla muutakin, mutta tämä tuli minulla ensimmäisenä mieleen. Paria tällaista tapausta olen aika läheltä seurannut.
Väsynyt ja stressi...No miten paljon miehen pitää saada unta ja vapaa-aikaa minusta?! Olen minäkin todella uupunut ja minulla on nukahtamislääkkeet. En minä ole sen parempi vointinen kuin mieskään. Ja minä hoidan kaikki yöhulinat. Miten kauan minun täytyy siis antaa miehen elää ja olla rauhassa, ennenkuin minä pimahdan?
Ja kyllä minullakin toinen nainen on käynyt mielessä, miehellä työ missä voisi mennen tullen minua pettää.
miten sitten ap itse? Oletko kotiäiti? Nousit heti takajaloillesi, oletko kotonakin koko ajan valittamassa ja kitisemässä? Sopikaa nukkumisvuoroista.
juuri tollasta käytöstä alkoi olla aikoinaan, todettiin masennus ja työuupumus, joutui saikuille välillä ja lopulta passitettiin työkyvyttömyyseläkkeelle. Kaikki lääkevaihtoehdot kokeiltiin mutta apua ei lopullisesti mistään. Luultiin että eläkkeelle jäänti auttaa mutta mitä vielä. Vuosia kuntoutunut nyt kotona ja edellenkin käyttäytyy välillä samalla tavalla kuin miehesi paitsi että kun lapset jo teinareita niin ei kilahtele heille kovinkaan usein. Jätti kokonaan alkoholin käytön lähes vuosi sitten ja se selvästi parantanut tilannetta. Lisäksi pakotin hakemaan apua psykologilta ja tuo kognitiivinen lyhytterapia tuntuu nyt tepsivän aika mukavasti. Eli saattaa mennä useitakin päiviä ihan mukavasti eli saa hillittyä hermonsa. Mielensä valoisuus lisääntynyt ja kuolemantoiveet vähentyneet. On alkanut puhua asioistaan enemmän ja pohtii kurjaa lapsuuttaankin johon ei ennen kyennyt. Olen sitä mieltä että ilman elämänmuutosta ja avun saantia asiantuntijoilta tilanne ei olisi tämä. Ei kannata kenenkään polttaa itseään loppuun vaan hakea apua ajoissa. Kun stressinsietokyky kerran romahtaa täysin niin palautuminen saattaa kestää sitten vaikka loppuiän jos sekään riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinullahan on ihan roppakaupalla todisteita turhasta raivoamisesta, jatkuvasta suuttumisesta, huudosta ja nälvimisestä. Ei tarvitse jankuttaa näitä vaan niputtaa ne yhteen ja todeta, että olet muuttunut ja sinä olet hänestä huolissasi. Älä ala tuohon "kumpi saa olla väsyneempi"-kisaan. KUmpikin teistä on varmasti väsynyt, mutta sinä et voi nyt olla väsyneempi, kun pelkäät, että mies satuttaa lapsia.
Teet siis miehelle selväksi tavalla tai toisella, että tuet häntä, jos hän tarvitsee apua mutta että raivoaminen, huutaminen, syyllistäminen ja haukkuminen saa luvan loppua. Asioita voi hoitaa muullakin tavoin. Lisäksi käsket miestä selvittämään syyt tähän uudenlaiseen käytökseen joko terapeutilla tai sitten ihan itse miettimällä, missä on mennyt pieleen. Tyytymättömyys perheeseen, sinuun ja lapsiin, on varmaan aika varma merkki siitä, että hän pettää tai haluaisi pettää jonkun kanssa. Suosittelen siis myös pariterapiaa, koska teidän suhteestanne tässä on kyse, vaikka mies kipuileekin omia juttujaan.
Puhu ja toimi. Aseta selvät vaatimukset. Jos mies ei halua tulla missään vastaan eikä tunnusta ongelmiaan, niin tee selväksi, että edessä häämöttää avioero. Ei kannata mennä sille tielle liian helposti mutta jos toinen ei tunnusta ongelmia, ei muu auta.
Tsemppiä.
mutta minuun tai lapsiin ei voi sitä enää purkaa. Ei oikein vastaa asiaan mitään..räyhää ja huutaa ja tappelee. Sitten yht äkkiä kääntää siihen, että ei hän ole martyyri, ei hän ole haukkunut minua ym.
Olen myös sanonut, että tuollainen peli ei enää vetele..että kauan en jaksa katsella. Välillä tuntuu, että hän tekee tuota "tahallaan". Ihan kun haluaisi ja toivoisi, että minä tekisin aloitteen ja sanoisin, että "nyt erotaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli samaa käytöstä ja takaa paljastui kummatkin. Vuosi meni ennenkuin avasin silmäni ja erosin.
Mä en vaan kestäis nyt jos sillä olis joku toinen. En jaksa ainakaan ottaa selvää. En edes pärjäisi yh:na. Noh, täytyy sitten ottaa vaari noista alkuperän kirjoituksista ja olla huomaamaton, tehdä itse kaikki ja antaa miehen istua vaan koneella.
Ehkä se tästä! Kiitos kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus on ja pahenee pikkuhiljaa. Hänen pitää itse mennä työterveyslääkärille pyytämään apua, koska meillä on vaitiolovelvollisuus ja siten aikuisen pakkohoitoon passittaminenkin on työn takana. Meille tuli avioero loppujen lopuksi tuon tilanteen takia, koska mies ei suostunut ottamaan apua vastaan. Loppujen lopuksi hän oli jo psykoosissa välillä(kotona). Mun oli pakko ottaa lapset ja viedä ne pois, ennen kuin ne olisi viety pois. On niin tuttua tuo kirjoituksesi. En minä ymmärtänyt aluksi mistä on kyse. Hyvä kun ymmärrät kysyä toisilta. Minä häpesin tunnustaa, että kaikkii on muuttunut, niin asia pitkitty liian huonoksi. Ja lopputuleman kerroinkin jo.
..."Ehkä se tästä": Ajattelin minäkin n.kolme vuotta ja se osoittautui sitten ihan liian pitkäksi. Alkoi näkymään jo lapsissakin, käytöksessä. Asiat kun pitkittyy, ne suurenee ja pahenee vaan. Siten suosittelen tarttumaan heti asiaan, kuten tuossa jo joku kirjoittikin. Yritä jaksaa itse, lapset tarvitsee sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Stressaantunut ja väsynyt eikä jaksa katsoa sun naamaa varmaan enää. Kuukauden parin loma sinusta varmaan auttaisi.
Jos olisin aloittajan mies, ja näkisin tämän aloituksen, niin ottaisin loppuelämän kestävän loman suhteesta.
...huomasin ett oli vanha juttu. Haluaisin tietää, miten teille ja sinulle ja lapsille kävi??
Nimittäin me erosimme 2012 ja kärsimme kaikesta tapahtuneesta vieläkin. Kävin tänään viimeksi koulussa selvittämässä lapsen koulu tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä ainakaan ala käyttäytymään niin kuin mies olisi jo pahoinpidellyt lapsen, koska pimahti yhden kerran varsinaisesti tekemättä mitään. Tarkoitan vain, että kyllä noita muillekin vanhemmille tulee, vaikka itse ehkä säilytät aina maltin lasten kiukun aikana? En tarkoita että miehesi toimii oikein, tarkoitan vain että ehkä hieman ylireagoit miehen vihanpurkauksesta, koska itse olet loukkaantunut hänen yleisesti etäisestä ja ärtyneestä käytöksestä?
Sanoit heti alkuun, että mies hoitaa todella paljon lapsia. Hän voi aidosti olla sinua uupuneempi lastenhoitoon, vaikka sinusta tuntuu että sinulla on vähintään yhtä suuri "oikeus" uupua. Voi olla, että mies ei itse ole saanut omaa kiukkua läpikäydä vanhempiensa kanssa aikanaan, ja nyt jokin esikoisen vaihe on laukaissut tämän kivun. Voi myös olla, ettet itse ehkä huomaa, että mies joutuu toimimaan rajanvetäjänä useammin lapsille?
Joka tapauksessa sanoisin sinulle, ettei perhettä kannata heti kättelyssä alkaa rikkomaan, kun toisen jaksaminen ja/tai mielenterveys alkaa murenemaan. Silloin sitä parisuhdetta testataankin. Totta kai jos mies ei suostu yhtään avautumaan, yrittämään hiljalleen muutosta ja tarvittaessa hankkimaan apua, sinun pitää huolehtia omasta ja lasten jaksamisesta parhaalla näkemälläsi tavalla. Juuri nyt kuitenkin tehtäväsi puolisona olisi kysyä syyttämättä ja tuomitsematta, mitä sille toiselle kuuluu. Mikä mättää, mitä hän tarvitsee juuri nyt. Ja pyrkikää järjestämään se mitä hän tarvitsee. Oli se sitten keskusteluapua, tukea, omaa aikaa kohtuudella jne. Huolehditte tietysti myös sinun jaksamisesta, mutta ensin sen jolla palikat ovat jo putoilemassa!
Jos joku olisi minun kohdallani pysähtynyt tekemään noin (mieluiten se puoliso), niin lapseni ei olisi tuskin ikinä saanut elämänsä ainoaa tukistusta. Älkää huoliko, ainoaksi jäi ja tästä on jo useampi vuosi. Se on täysin minun vastuulla, mutta haluan muistuttaa että vanhemmuus on tavallaan kasvatuskumppanuussuhde, jossa aidosti pyritään tukemaan toista parhaaseen mahdolliseen vanhemmuuteen. Ole sinä nyt se verkko joka ottaa putoavan miehen kiinni, ehkä jonain päivänä hän on sinun verkkosi.
Vierailija kirjoitti:
No älä ainakaan ala käyttäytymään niin kuin mies olisi jo pahoinpidellyt lapsen, koska pimahti yhden kerran varsinaisesti tekemättä mitään. Tarkoitan vain, että kyllä noita muillekin vanhemmille tulee, vaikka itse ehkä säilytät aina maltin lasten kiukun aikana? En tarkoita että miehesi toimii oikein, tarkoitan vain että ehkä hieman ylireagoit miehen vihanpurkauksesta, koska itse olet loukkaantunut hänen yleisesti etäisestä ja ärtyneestä käytöksestä?
Sanoit heti alkuun, että mies hoitaa todella paljon lapsia. Hän voi aidosti olla sinua uupuneempi lastenhoitoon, vaikka sinusta tuntuu että sinulla on vähintään yhtä suuri "oikeus" uupua. Voi olla, että mies ei itse ole saanut omaa kiukkua läpikäydä vanhempiensa kanssa aikanaan, ja nyt jokin esikoisen vaihe on laukaissut tämän kivun. Voi myös olla, ettet itse ehkä huomaa, että mies joutuu toimimaan rajanvetäjänä useammin lapsille?
Joka tapauksessa sanoisin sinulle, ettei perhettä kannata heti kättelyssä alkaa rikkomaan, kun toisen jaksaminen ja/tai mielenterveys alkaa murenemaan. Silloin sitä parisuhdetta testataankin. Totta kai jos mies ei suostu yhtään avautumaan, yrittämään hiljalleen muutosta ja tarvittaessa hankkimaan apua, sinun pitää huolehtia omasta ja lasten jaksamisesta parhaalla näkemälläsi tavalla. Juuri nyt kuitenkin tehtäväsi puolisona olisi kysyä syyttämättä ja tuomitsematta, mitä sille toiselle kuuluu. Mikä mättää, mitä hän tarvitsee juuri nyt. Ja pyrkikää järjestämään se mitä hän tarvitsee. Oli se sitten keskusteluapua, tukea, omaa aikaa kohtuudella jne. Huolehditte tietysti myös sinun jaksamisesta, mutta ensin sen jolla palikat ovat jo putoilemassa!
Jos joku olisi minun kohdallani pysähtynyt tekemään noin (mieluiten se puoliso), niin lapseni ei olisi tuskin ikinä saanut elämänsä ainoaa tukistusta. Älkää huoliko, ainoaksi jäi ja tästä on jo useampi vuosi. Se on täysin minun vastuulla, mutta haluan muistuttaa että vanhemmuus on tavallaan kasvatuskumppanuussuhde, jossa aidosti pyritään tukemaan toista parhaaseen mahdolliseen vanhemmuuteen. Ole sinä nyt se verkko joka ottaa putoavan miehen kiinni, ehkä jonain päivänä hän on sinun verkkosi.
Ajattelit, että ohjeesi ovat edelleen ajankohtaisia?
Stressaantunut ja väsynyt eikä jaksa katsoa sun naamaa varmaan enää. Kuukauden parin loma sinusta varmaan auttaisi.