Suhde eri sosiaaliluokkaan kuuluvan kanssa, onnistuuko?

oleva duunari. jonkun taytyy ihmetella maailmaa, mutta aina tarvitaan myos ne kaytannon ihmiset.

Suurin ongelma on ollut se, että miehen itsetunto ei ole kestänyt paljon paremmin koulutettua naista. Tätä mies on sitten yrittänyt paikata joko väheksymällä naisen koulutusta ja työtä kaikin mahdollisin tavoin tai sitten rupeamalla jopa suorastaan väkivaltaiseksi.



Ilmeisesti miesystäväsi ei ole kiinnostunut pohtimaan mitään älyllisesti haastavaa tms. Miten vuosien mittaan jaksat sitä, että et voi koskaan keskustella miehesi kanssa tällaisista asioista?

Tällainen luokattoman yhteiskunnan ihminen jaksaa aina ihmetellä näitä luokkia.



Olen elänyt luokkayhteiskunnissa mutta Suomessa on käsittääkseni kaikilla samat lähtökohdat. En näe eroa ihmisten välillä, kaikki osaavat lukea, saavat äänestää, ovat tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksissaan jne.



Miten luokkajako ilmenee Suomessa vuonna 2012?

eri sosiaaliluokat, vaan täysin eri koulutustasot.

aloita vaikka lukemalla vähän sosiologiaa tai kasvatustiedettä.

perusteella ennustaa oman parisuhteesi onnistumistasi. Jos pystytte miehen kanssa puhumaan asiasta ja arvostatte toisianne ja hyväksytte jossain paikassa poikkeavan arvomaailman, olette jo pitkällä.



Itse olen ollut 19 vuotta täysin eri kulttuurista kotoisin olevan miehen kanssa, eli taustamme poikkeavat hyvin hyvin paljon. Meidän suhteelle ennustettiin huonoa tulevaisuutta, mutta edelleen ollaan onnellisia. Meidän salaisuus on tietynlainen yhteinen huumorintaju, sekä toisen kokemusten ja lähtökohtien ymmärrys ja arvostus.

niin mikä ettei. Onko teillä muuten sama arvomaailma? Opiskelu ei elämässä ole kaiken a ja o. Perhe elämässä muut arvot ovat paljon oleellisempia. Kuten uskollisuus, rehellisyys, luotettavuus, nyt vaikka esim.

Tällainen luokattoman yhteiskunnan ihminen jaksaa aina ihmetellä näitä luokkia.

Olen elänyt luokkayhteiskunnissa mutta Suomessa on käsittääkseni kaikilla samat lähtökohdat. En näe eroa ihmisten välillä, kaikki osaavat lukea, saavat äänestää, ovat tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksissaan jne.

Miten luokkajako ilmenee Suomessa vuonna 2012?

Samaa olen ihmetellyt kuin hän, joka tuon kirjoitti.

Vaikka Suoemen tuloerot ovat kasvamassa ja koulutuserojakin on, ei tavallisesssa elämässä mitään selvästi havaittavia ja eroteltevia luokkia ole.

Mutta vastaus aloittajan kysymykseen: riippuu omasta asenteesta. Jos sosiaaliluokkia rakennetaan enemmän tai vähemmän väkisin, ja ollaan molemmin puolin hyvin "luokkatietoisia", vaikeuksia voi tulla. Ei onnistu, jos esimerkiksi akateeminen perhe ei edes mainitse sitä lastaan, joka on käynyt vain ammattikoulun ja elättää itsensä duunarina, tai työläisperheessä on punaisten puolella taistelleen ukkivainaan perintönä korkeamminkoulutettuihin kohdistuva herraviha.

Joku joka tekee leipätyökseen työtä X, voi olla silti vaikka kuinka laajasti kiinnostunut useistakin eri asioista, vaikkapa harrastustensa kauttakin syventyen. Voi olla oikeinkin hyvä kuuntelija ja keskustelija, mutta jäänee piiloon ihmiseltä, joka ei anna tasavertaista mahdollisuutta.



Kaipa nyt itse tiedät miltä susta tuntuu olla sen ihmisen seurassa, kuuntele itseäsi äläkä jotain ennakkoluuloja. Paitsi sulla voi olla kyllä isona esteenä ylipäätään minkään ihmissuhteen suhteen tuo, että vaikutat hyvin ennakkoluuloiselta ja ylemmyydentuntoiselta. Mun mielestä ansaitsisitkin jäädä yksinäiseksi ylenmääräiseen koulutukseesi tarraavaksi vähän monia muita paremmaksi vanhaksipiiaksi. Oletpa ainakin riittävän hyvässä seurassa keskenäsi.

kuin se viime yona yksityiskohtineen minulle selitettiin. ei se minua siis haitannut, toista kylla.

Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta niin seurustelusuhteista kuin avioliitostakin, ja voin sanoa, että minun kohdallani homma ei toiminut. En ole tohtori, mutta korkeakoulutettu, ja miehet olivat duunareita. Eniten harmitti se, että toinen vaikuttaa oikeasti tyhmältä ja yksinkertaiselta: seurassa saattoivat muut ja minut noloon asemaan monta kertaa, ja ihan arjessa menetän hermoni siihen, ettei toinen vaan tajua. Sama asia pitää selittää monta kertaa. Kärsivällisyyteni ei vaan riitä.

Lisäksi yhteistä tekemistä tai mielenkiinnon kohteita ei ole. Mieheni tulee mielikseni mukaan esim. taidenäyttelyyn, muttei osaa keskustella aiheesta lainkaan ja on tympääntyneen oloinen. Minua taas ei huvita hänen mielenkiinnon kohteensa (=television ja netin jatkuva tuijotus.)

Siskoni oli naimisissa vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta mies alkoi jatkuvan vähättelyn ja muuttui väkivaltaiseksi. Onneksi lopulta siskon i älysi erota, ja nyt ovat hyviä kavereita exänsä kanssa.

Itsellänikin pienipalkkainen amis-mies ja itse olen akateemisesti koulutettu ylempi toimihenkilö. Ja kotitaustat meillä juuri päinvastoin eli minä olen vajaaälyisen alkoholisti-yh:n tytär ja mies varsin varakkaasta perheestä.



Meillä ei kyllä ole mitään haittaa näistä eroista ollut. Meistä ei kumpikaan niin kauheasti keskity mihinkään itsensä kehittämiseen eikä toisaalta rahaankaan. Rennosti elellään tavallista arkea eikä niin kovasti muuta kaivata. Minä nyt luen enemmän ja pelaan tietokoneella siinä missä mies katsoo jalkapalloa ja jääkiekkoa mutta mitäpä sillä merkitystä.

yhdessä olemme olleet kohta 10 vuotta ja lapsia on kaksi. Alkuun olimme ehkä enemmän törmäyskurssilla erilaisten elämänkatsomustemme ja osittain arojemme suhteen, mutta nykyään olemme tärkeimmissä asioissa aika lailla samoilla linjoilla. Vaivannäköä ja toisen kuuntelemista tämä on vaatinut paljon, mutta kaikki työ on ollut vaivan arvoista. En olisi keneltäkään muulta oppinut yhtä paljon elämästä kuin mieheltäni.



Meilläkin siis minä olen ns. kultalusikka suussa syntynyt ja mies tavallisesta duunariperheestä, jossa vanhemmat erosivat miehen ollessa melko pieni. Myös alkoholin liikakäyttö ja ilmeisesti persoonallisuushäiriöinen äiti kuuluivat miehen lapsuuteen :( Nyt on kuitenkin suurimmaksi osaksi päässyt yli noista, ja innostui jopa opiskelemaan ammattikorkeakoulussa. Mieheni on alhaisesta peruskoulutuksestaan (amis) huolimatta älykäs ja kiinnostunut mm. historiasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, vaikka ote ei aiemmin ole ollut kovinkaan analyyttinen. Minun kanssani on pakostakin oppinut väittelemään ja perustelemaan mielipiteensä :D



Edelleenkin mies on meistä se enemmän jalat maassa ja ajattelee rahaa, mutta osittain myös siksi, että minä olen huono rahankäyttäjä ja päävastuu taloudesta on miehellä. Ymmärtää kuitenkin nykyisin myös minun ajatusmaailmaani, vaikkei kaikessa ihan samaa mieltä olekaan. Vaikka välillä on tuntunut vähän hankalalta, niin olisi niitä ongelmia yhtä lailla muissakin parisuhteissa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

aloita vaikka lukemalla vähän sosiologiaa tai kasvatustiedettä.

Olen lukenut tähän mennessä 15 ov sosiologiaa ja noin 120 ov kasvatustiedettä ynnämuita yliopisto-opintoja. Elämänkokemustakin on jo puolensataa vuotta, mutta sosiaaliluokat ovat edelleen epäselvät. Ehkä sosiaalityö tai sosiaalipolitiikka olisi antoisampi oppiaine sosiaaliluokan määrittämiseksi. Ja ehkä historia.

Kaikkia edellä mainittuja sisältyy opintoihini ainakin yhden kurssin verran.

Ovatko opintoni vanhoja tässä suhteessa, eli sosiaaliluokat uudempi keksintö kuin opintoviikkoni?

Siihen aikaan opitusta muistan sosiologiasta sen verran, että Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa on vaikea määritellä sosiaaliluokkia yhtä selkein perustein kuin joissakin sellaisissa, joissa luokka periytyy monista eri syistä.

yhdessä olemme olleet kohta 10 vuotta ja lapsia on kaksi. Alkuun olimme ehkä enemmän törmäyskurssilla erilaisten elämänkatsomustemme ja osittain arojemme suhteen, mutta nykyään olemme tärkeimmissä asioissa aika lailla samoilla linjoilla. Vaivannäköä ja toisen kuuntelemista tämä on vaatinut paljon, mutta kaikki työ on ollut vaivan arvoista. En olisi keneltäkään muulta oppinut yhtä paljon elämästä kuin mieheltäni.

Meilläkin siis minä olen ns. kultalusikka suussa syntynyt ja mies tavallisesta duunariperheestä, jossa vanhemmat erosivat miehen ollessa melko pieni. Myös alkoholin liikakäyttö ja ilmeisesti persoonallisuushäiriöinen äiti kuuluivat miehen lapsuuteen :( Nyt on kuitenkin suurimmaksi osaksi päässyt yli noista, ja innostui jopa opiskelemaan ammattikorkeakoulussa. Mieheni on alhaisesta peruskoulutuksestaan (amis) huolimatta älykäs ja kiinnostunut mm. historiasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, vaikka ote ei aiemmin ole ollut kovinkaan analyyttinen. Minun kanssani on pakostakin oppinut väittelemään ja perustelemaan mielipiteensä :D

Edelleenkin mies on meistä se enemmän jalat maassa ja ajattelee rahaa, mutta osittain myös siksi, että minä olen huono rahankäyttäjä ja päävastuu taloudesta on miehellä. Ymmärtää kuitenkin nykyisin myös minun ajatusmaailmaani, vaikkei kaikessa ihan samaa mieltä olekaan. Vaikka välillä on tuntunut vähän hankalalta, niin olisi niitä ongelmia yhtä lailla muissakin parisuhteissa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

kuulla hyviä kokemuksia! Minä ja mies ollaan nyt sillä törmäyskurssilla, kun molemmat joutuvat totuttelemaan aivan toisenlaiseen elämäntapaan ja maailmankatsomukseen. Aiemmin olemme kumpikin seurustelleet lähinnä itsemme kaltaisten ihmisten kanssa, joten tämä on ihan uusi kokemus.

En aio vielä luovuttaa, sillä kenenkään kanssa ne ns. perusarvot eivät ole sopineet yhtä hyvin yhteen kuin tämän miehen kanssa. Se toki helpottaa asioita paljon, sillä vaikka "törmäilemme" nyt taustojemme, koulutuksemme ja kokemuksiemme takia, niin tärkeimmät perusmielipiteet ja elämän tavoitteet ovat yhteneväiset. Toivon että meille käy yhtä hyvin kuin sinulle ja miehellesi, ja opimme tuntemaan toistemme ajatusmaailmat!

-ap-

muuttuvan kaltaisekseen, eikä suinkaan yritä itse muuttua kaltaiseksesi.

kouluttamaton ja mies koulutettu ja hyvä palkkaisessa työssä.



En ole niin ylpeä todetessani että ongelmia löytyy, luulen kuitenkin että nämä "luokkaerot" kärjistyvät yleensä rahaan..Kun toinen tienaa enemmän kuin toinen.

Ollaan 4-vuotta tässä oltu ja nyt vasta huomaan kuinka oksettavaa on mieheni tapa käsitellä rahaa. Olen kotona lasten kanssa ja erään riidan yhteydessa mieheni totesi minun olevan sossunpummi!

Koska makaan vain kotona ja saan tukia,kyllähän minä niitä saan äitiyspäivärahan muodossa ja kyllähän minä kotona olen mutta hoitaen siis kahta vaippaikäistä.



Itse en ole rahasta juuri kiinnostunut muutoin kun että on kiva käydä kaupassa ilman että joutuu pulloja keräämään matkalla. Ikäni olen töitä tehnyt mutta mies ei koe työtäni vaativaksi pelkästään siitä syystä että siitä ei makseta tarpeeksi.. Tämä loukkaa minua ja koko ajatusmaailmaani.



Mulla on aikomus kouluttautua ammattiin kun lapset lähtevät hoitoon ja vitsillä heitinkin että tarvii hakeutua alalle jossa maksetaan enemmän kuin mitä mieheni saa niin eipä tarvitse rahasta tapella :)



Sinällään offtopic mutta välillä mietin kaiholla aikoja kun tein keikkatyötä ja siinä sivussa jouduin tukia hakemaan olin siis täysin pa mutta ah niin vapaa rahankahleista. Olen hypännyt köyhyydestä mieheni mukaan keskiluokkaiseen elämään ja eipä täällä haise kuin rahanpaska ja naapurin hienompi auto...

Eikö se riitä, että on yhteiset tavoitteet ja joitain yhteisiä arvoja - muuten voi ja on hyväkin olla erilaisia, että säilyy puhuttavaa, voi oikeasti vaihtaa ajatuksia eikä vain hymistellä, säilyy elämässä mielenkiinto ja vaihtelu. Puolisot täydentävät toisiaan eivätkä vain ole toistensa kopioita.



Mä olen jo joitain vuosia ollut tohtori ja tienaan hyvin. Mieheni on duunariammatissa ja tienaa enintään kohtuullisesti. hänellä on kyllä ammattikoulutus ja itse asiassa myös amk-koulutus, mutta sen jälkimmäisen hankittuaan hän totesi, ettei sen mukaisten töitten teko ollutkaan sitä, mitä hän halusi, ja palasi duunariammattiinsa.



Meillä ei ole merkittäviä ajatusmaailmallisia eroja siinä mielessä, että kyllä minä akateemisuudestani huolimatta koen olevani ihan jalat maassa. Ja mies pystyy ihmettelemään maailmaa ja kehittämään itseään. Senkin myönnän, että kun minulla aikanaan oli (siinä vähän ennen väittelyä rahoituskatkon takia) vaihe, jossa palkkani ei ollut hyvä vaan itseasiassa sitä ei mistään tullut, minäkin jonkun aikaa keskityin aika tiiviisti siihen rahaan ja toimeentuloon. Niihin tuppaa kiinnittämään huomiota, jos niissä on ongelmia.



Meillä on mennyt hienosti jo parikymmentä vuotta. Ehkä siksi, että me emme koskaan ajatelleet "sosiaaliluokkia".



(ja muuten, se tyyppi, joka edellä kyseli sosiaaliluokkien määrittelyn perään on aivan oikeassa. Ne ovat nyky-yhteiskunnassa niin eäpmääräinen käsite, että on kyseenalaista, onko niistä puhuminen ollenkaan relevanttia ja jos on, niin miten ne sitten pitäisi määritellä. Se vanha "työvaäenluokka, keskiluokka, yläluokka" -jako ei ainakaan enää toimi. Tukirahojen kanssa toimiminenkana ei ole relevanttia kun suuri osa yrittäjistä ja esim Wahlroodin kaltaiset maanomistajan nostavat tukia koko ajan. Eräs jako, jolla ehkä on jotain yhteiskunnallista relevanssia voi olla esim palkansaajaluokasta ja yrittäjäluokasta puhuminen - mutta mahtoikohan siihen kukaan tässä ketjussa vielä viitata?)

siinä määrin kuin sinä sen teet. Miehenä hän ei myöskään ole niin kiinnostunut naisen koulutuksesta, mutta yllätys yllätys, naiset yleensä hakevat henkisesti samalla tasolla olevaa kumppania.



Tärkeintä on, että arvonne kohtaavat. Jos toiselle raha on tärkein ja toiselle yleissivistys ja itsensä henkinen kehittäminen, niin ennakoin, että ongelmia tulee. Ihan riipumatta siitä, että mies voi olla todella mukava ja mieleltään avoin.



Älä ainakaan tee mitään ratkaisevia päätöksiä (lasten hankintaa yms.) ennen kuin olette viettäneet yhdessä ne kuuluisat 2-3 vuotta rakastumisen huumassa.



Väittelen itsekin muutaman lähivuoden aikana ja minulla on duunarikavereita. Saan olla aina varovainen, etten liikaa tuo koulutusta esille. Yritän siis sovittaa keskustelut niin, että ne ovat vastapuolelle mieluisia. Seurustelukumppanin kanssa en sellaista jaksaisi.

kumpuaa

aloita vaikka lukemalla vähän sosiologiaa tai kasvatustiedettä.