Siis miksi tämä yhteiskunta

panostaa järjettömiä määriä itsemurhien estämiseen?

Jos haluaa kuolla, niin mielestäni on eettisesti väärin estää se. Määrätään järjetön määrä neuroleptejä ja muita hitaasti tappavia lääkkeitä mukamas oloa helpottamaan?



Itse sain kesällä dg kaksisuuntaisesta. Vielä vähemmän elinhalua sairauden kanssa joka ei koskaan parane. En koskaan enää halua kokea sitä loputonta masennusta enkä sitä ahdistusta joka siinä sivussa vielä pahemsi asioita.



Minua ärsyttää tämäkin, että olen yhteiskunnan varoja kuluttamassa (lääkkeet ja sairauslomat) mahdolliset kuntoutukset ja plaaah.



Haluan, että kaikille parantumattomasti sairaille annettaisiin mahdollisuus kivuttomaan, nopeaan siistiin kuolemaan. Saisi esimerkiksi lääkkeen joka nieltäisiin sairaalaolosuhteissa.



Miksi elämistä ja täällä roikkumisesta on tehty automaatti? Mitä minäkin edustan lapsilleni? Äitiä joka yhteiskunna varoin lepäilee kotona, kun pää ei kestä olla töissä. Mielestäni kaikki ne jotka eivät omin avuin ja työvaroin pärjää täällä olisi eliminoitava (ehkäpä myös heidän lapsensa etteivät vaan siirrä sairaita geenejään eteenpäin)



Kaltaiseni loiset ovat tämän yhteiskunnan alinta pohjasakkaa, joita inhoan yli kaiken.



Minäkin olen manioissani velkaantunut, tehnyt töitä, ollut ilkeä, käyttänyt lääkkeitä päihdetarkoitukseen jne



Voi miten inhoan itseäni ja teenäisyyttäni.



Tälläistä yhteiskunnan hylkiötä pidetään hengissä lääkkeillä ja tuetaan taloudellisesti.



Haahaaa, en huomista aamua enää tule näkemään. Lisäksi sanon miehelle, ettei hae lapsille mitään puoliorvoneläkkeitä.. minä kun en enää halua tätä yhteiskuntaa kuormittaa.



Hyvästi vaan. Ja todellakaan en ole masentunut tms, olen vaan vittuuntunut tähän loisena oloon ja siihen, etten ole työkykyinen. Olen kiukkuinen.