Oon xl-kokoa, ja tyytyväisempi kehooni nyt kuin laihana!
Ihan oikeasti. En olisi ennen uskonut. Vuosien saatossa olen lihonut, nyt olen 79 kg (ja 167 cm). Olen vartalonmalliltani jotakin päärynän ja tiimalasin väliltä.
Musta on ihanaa, että nykyään mulla on muotoja! Rinnatkin nykyään, C tai D-kuppia, eivät enää roiku löysänä ryppyisenä nahkana rintakehää myöten, kun ovat saaneet täytettä (rasvaa). Peppu on iso ja pyöreä, lantio leveä, mutta vyötärö mulla edelleen erottuu selkeästi.
Mä näytän mielestäni nykyään sopivasti naiselliselta ja pyöreältä, en ole mikään muodoton, vaan nyt muotoja todellakin on, ennen ei ollut.
Ymmärrän kyllä, että lihavuus ei ole kovin terveellistä, mutta mulla kun se rasva -onneksi- kerääntyy lähinnä tuonne lantionseudulle, eikä niinkään vyötärölle, ja painoa ei vielä olen ihan hirveästi (bmi alle sen merkittävän, terveydelle vaarallisen) sekä harrastan kuitenkin liikuntaa ja ruokavaliooni kuuluu kasviksia, hedelmiä yms. niin olen oikeasti tyytyväinen juuri näin. Hassua, että silloin hoikempana olin paljon kriittisempi! Toki iän kertyminenkin tehnyt tehtävänsä.