Muuttaako vakava sairaus oikeasti ihmisen luonnetta ja suhtautumista elämään?

Muutaman viikon elämänmuutoksen jälkeen kyrpä on jälleen kaverin otsassa...



ap

...tekevät ihmisistä usein itsekeskeisiä, takakireitä ja vittumaisia mulkkuja.



Nimimerkillä "useampiakin joutunut ammatin puolesta seuraamaan".

ihmisen persoonallisuus todennäköisesti pysyy samanlaisena, (jos sairastuminen ei tapahdu kovin nuorena) mutta käytökseen kokemukset ja kolhut saattavat vaikuttaa.



Ainakin minun tuttavani, jotka ovat syöpään sairastuneet, ovat mielestäni edelleen samanlaisia luonteeltaan kuin olivat ennen sairastumista. Elämään suhtautuminenkaan ei ole näkyvästi kenelläkään muuttunut.

Riippuu:



a. alkutilanteesta/perusluonteesta

b. sairauden luonteesta

c. siitä vaikuttaako sairaus mitenkään aivoihin.



Joitakin ihmisiä sairaus toki muuttaa positiiviseen suuntaan, mutta yhtä moni muuttuu huonompaan.



Yksi sukulainen oli aina ystävällinen, herttainen ja avulias ihminen, mutta syöpä nujersi hänet ja viimeisen elinvuotensa hän oli äärimmäisen katkera ja toivoi omien sanojensa mukaan kaikille läheisilleen yhtä suurta kärsimystä kuin oli itse käynyt läpi. Ei siitä osannut loukkaantua; se syöpähän siinä puhui.



Jatkuva kipu hyvin harvoin jalostaa ihmisestä parempaa ihmistä. Kovista kivuista kärsivän elämän sisällöksi tulee yleensä se itse kipu, pelko ja katkeruus.

mutta kyllähän kaikki kriisit mukaanlukien vakava sairastuminen antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja muuttaa elämänasenentta ja elämäntapaa.



Itsellä ainakin on kriisit voimakkaasti vaikuttaneet siihen, että pinnalliset asiat on elämässä vähentyneet. Ja turhista nariseminen!

eikä kenestäkään kyllä ole mitään Pollyannaa tullut. Rutisevat ihan entiseen malliin ns. "pikkujutuista" ja karjuvat teineilleen ja riitelevät miehensä kanssa.



Samoin ne, joille materia oli ennen sairastumista tärkeää, pitävät yhä elämän tärkeinä juttuina mahdollisimman kallista autoa, laukkuja, vaatteita, huonekaluja jne. Että jos joku ajattelee, että sairaudet jotenkin "henkistää", niin pieleen meni sekin.



Parille tyypillle on kyllä jäänyt ikävästi päälle toisten - välillä ihan isojenkin huolien - mitätöinti. "No kuule, ei toi työttömäksi jääminen ole yhtään mitään. Kyllä kuule kun sinäkin sairastut, niin tajuat, mitkä on oikeita huolia."



Samaan hengenvetoon saattaa sitten itse valittaa, että voi, voi kun meidän lempparihotelli Thaimaassa olikin jo täynnä ja voi kauheaa, miten tästäkin vastoinkäymisestä nyt selvitään, kun oltiin jo niin ehditty asennoitua just siihen lomapaikkaan.

Miksi kuitenkin lähtökohtaisesti ajattelet, että käyttää sairauttaan lyömäaseena muita kohtaan? Melko ikävää.

Se kiitollisuus siitä, että on terve aiheuttaa sen että tulee tunne ettei ikinä enää valita mistään turhasta. en usko että se vaikuttaa mitenkään siihen, miten suhtautuu toisten valitukseen - kyllä toisia saa "pikkujutut" harmittaa miten paljon vain, heille ne voivat olla todellakin raivon arvoisia asioita.

Itselläni siis ei ole ollut esim. syöpää, mutta muita terveyshuolia kylläkin. Ja hyvien uutisten jälkeen olen aina ollut niin onnellinen ja rakastanut maailmaa ja harmaata arkea, että olen vannonut etten ikinä valita enää mistään.

Tuttuni on ollut todella kateellinen ja ilkeä ihminen. Valittaminen ja pahan puhuminen on tuntunut olevan pääsisältö elämässä. Esi. fb-päivityksissä vuoden varrella joka toinen päivä on tuntunut olevan "kyrpä otsassa" (hlön omia sanoja käyttäen) jostain asiasta.

Tutulla todettiin syöpä ja se leikattiin. Hoitojenkin aikaan tuntui olevan se kuuluisa kyrpä otsassa aika usein. Nyt kirjoitti, kuinka sairaus on opettanut, ettei pikkuasioista pidä valittaa ja että kokee muuttuneensa ihmisenä.

Mietin vain, että mahtaako vakava sairaus oikeasti muuttaa ihmisen luonnetta vai tuleekohan siitä vain lyömäase muiden valituksenaiheita kohtaan. "Minulla sentään oli syöpä." Kätevä keino mitätöidä ja nolata toinen. Toisaalta ei tällä ihmisellä nyt ihan viime viikkoina ole mitään valituksia fb:ssa ollutkaan, joten entä jos se onkin muuttunut?

Tuttuni on ollut todella kateellinen ja ilkeä ihminen. Valittaminen ja pahan puhuminen on tuntunut olevan pääsisältö elämässä. Esi. fb-päivityksissä vuoden varrella joka toinen päivä on tuntunut olevan "kyrpä otsassa" (hlön omia sanoja käyttäen) jostain asiasta.

Tutulla todettiin syöpä ja se leikattiin. Hoitojenkin aikaan tuntui olevan se kuuluisa kyrpä otsassa aika usein. Nyt kirjoitti, kuinka sairaus on opettanut, ettei pikkuasioista pidä valittaa ja että kokee muuttuneensa ihmisenä.

Mietin vain, että mahtaako vakava sairaus oikeasti muuttaa ihmisen luonnetta vai tuleekohan siitä vain lyömäase muiden valituksenaiheita kohtaan. "Minulla sentään oli syöpä." Kätevä keino mitätöidä ja nolata toinen. Toisaalta ei tällä ihmisellä nyt ihan viime viikkoina ole mitään valituksia fb:ssa ollutkaan, joten entä jos se onkin muuttunut?

Miksi kuitenkin lähtökohtaisesti ajattelet, että käyttää sairauttaan lyömäaseena muita kohtaan? Melko ikävää.

Näkeehän sitä tälläkin palstalla aika usein: joku valittaa lastenhoidon rankkuudesta ja toinen tulee sanomaan, että hän kyllä olisi kiitollinen huutavistakin kakaroista mutta kun ei voi saada yhtään kakaraa.

Minä en oikeastaan tunne ketään, jonka perusluonne olisi muuttunut minkään asian takia. Tottahan esim. äitiys muuttaa ihmisiä, mutta pohjimmiltaan ihmiset ovat pysyneet samana. Tosin ketään vaikean sairauden läpikäynyttä en niin hyvin tunnekaan.

ap

suhtautumista elämään kyllä.



Mulla on ollut syöpä, ja sen myötä tuli entistä enemmän tietysti kiitollisuus jokaisesta päivästä ja tavallisista asioista. Toisaalta musta tuli pelokkaampi - todistettavasti kenelle tahansa voi tapahtua mitä vaan, ikäviäkin asioita. Toisaalta taas rohkeampi, en välitä juurikaan muiden mielipiteistä itseeni liittyvissä asioissa ja kannatan sitä että unelmat toteuttaa heti



Inhimillistä on sekin että välillä harmittaa kun maito kaatuu lattialle, vaikka ei se syöpään verrattava asia olekaan.