Lue keskustelun säännöt.
ex-alkoholistin tyttärenä en oikein osaa suhtahtua omaan juomiseen
26.10.2012 |
Isäni on ollut raittiina useamman vuoden. Hän yksityisyrittäjänä lähinnä lievitti stressiä ja vanhemmiten ilmeisesti myös ihan raskaan työn aiheuttamia fyysisiä vaivoja juomalla harva se ilta kunnon känät. Juodessaan muuttui lähinnä väsyneeksi ja puhe sammalsi, mutta viinanhimoissaan ja vierotusoireissaan oli todella ilkeä äidille ja hermostunut, ei kuunnellut, unohteli jne. Itse en pahimpaan aikaan enää asunut kotona ja tilanne selvisi minulle vähitellen useampi vuosi sitten.
Pohdiskelin silloin paljon omaa juomista. En ole koskaan ollut mikään kännihillumiskulttuurin kannattaja, mutten sylkenyt lasiinkaan. Kun isä kamppaili raitistumisen kanssa noin puoli vuotta, varoin itse koskemastakaan alkoholiin. Olin jotenkin taustalla tukena ja minua ällötti koko humala. Mieheni sai osakseen turhaakin nipotusta, mutta onneksi ymmärsi hyvin, mistä se johtui.
Nyt kun isän raitistumisesta on jo aikaa (menee todella hyvin... olen saanut isäni takaisin), olen suhtautunut alkoholiin vapautuneemmin. Juon mieluiten (yleensä pe ja la- iltana yhdessä miehen kanssa) punaviiniä ja yömyssyksi tilkan konjakkia. Juomiseen liittyy aina myös herkuttelu, hyvää ruokaa, juustoja, suklaata. Meni pitkään, etten ajatellut juomista mitenkään erityisesti, mutta nyt kun meillä on ollut pari aika stressaavaa talvea, niin ole huomannut enemmän ja enemmän aina odottavani kovasti perjantaita, jotta voin ottaa sen pari lasia punaviiniä. Ihana tunne, kun veri alkaa kiertää, lihakset rentoutuvat ja kaikenlaisiin pieniin stressitekijöihin tuntuu löytyvän ratkaisu. (uskon, että juuri tästä syystä isänikin joi)
Kännissä en ole ollut sitten opiskeluaikojen.. olen tunnettu sivistyneestä juomisestani (aivan kuin isänikin aluksi..), olen ehkä vähän ärsyttävänkin fiksua seuraa, kun muut ovat kännissä. Krapulassa olin varmasti viimeksi 23-vuotiaana (olen nyt 34).
Pelkään toisaalta, että lisään vähitellen huomaamattani toleranssia ja vuosien saatossa tarvitse enemmän ja enemmän alkoholia saadakseni tuon ihanan rentouden tunteen aikaan. Mutta onko minulla kuitenkin puolellani se, että tiedostan paremmin asian kuin isäni sen teki?
Isäni raitistui pitkälle minun ja hänen käymien keskustelujen avulla. Olin olkapäänä ja samalla kuitenkin uhmasin, ettei hän näkisi lapsenlapsiaan, jos ei lopeta juomista. Sain hänet tajuamaan, ettei se ole pelkästään hänen ongelmansa, vaan siitä kärsivät monet muutkin. Isäni on minulle tärkeä ja olen ikionnellinen, että hän on jälleen se sydämellinen, turvallinen ja mukava isä, jota lapsena rakastin yli kaiken.
Minun juomiseni ei ole koskaan ollut kenelläkään harmiksi. Juomiseni ei vaikuta seuraavaan päivään juuri mitenkään. Voin aivan hyvin olla juomattakin, en vain näe siinä mitään mieltä. JOtenkin vaan tuntuu, että olen niin stressaantunut, että revin stressiä ihan kaikesta... tästäkin. Yritän jatkuvasti opetella olemaan sallivampi itselleni ja löytämään oikeat ja luonnolliset tavat nauttia elämästä.
Myös mieheni isällä on alkoholiongelma ja paljon on perheessämme keskusteltu asiasta. Mieheni on myös stressaantunut. Meillä on parisuhde kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. JOskin stressi vie mehuja aika paljon mm. seksistä ja tää pieni rentoutuminen on auttanut sitä puolta tosi paljon.
Minulla ei ole siis mikään pakkomielle juoda, mutta se vaan tuntuu niin kivalle ja siitä on koitunut vain pelkkää hyvää.
Kertokaa minulle omia ajatuksianne. Erityisesti toivon kuulevani positiivista viestiä siitä, että tämä on ihan normaalia ja ok...
Minulla on vain niin hämärtynyt tämä ajatus siitä, miksi ihmiset yleensä juovat ja haluavat humaltua. Miksi se on minusta niin väärin?
Kommentit (5)
Mutta minusta ei kuulosta siltä, että se ainakaan tällä hetkellä olisi vaara. Pullo puoliksi perjantaina on ihan ok, jos se on 3l hanapakkaus, se ei oikeen ole enää kovin sivistynyttä.
Alkoholin käyttö on siis sallittua, sinua kuitenkin huolettaa mikä on liikaa? Sanoisin, että jos kulutus lisääntyy pikkuhiljaa on vaara olemassa. Vähitellen ottaa sen lasin aina työpäivän jälkeen ym. Selkeät säännöt auttavat jos haluaa, että kulutus pysyy kohtuudessa, esim. vain pe-iltana otetaan lasit miehen kanssa tms.
Aika moni juo juuri rentoutuakseen töiden jälkeen. Moni "fiksu ja filmaattinen" lipittää sitä viiniä litratolkulla. Tuskin se tästäkään ihmisestä stressitöntä tekee.
Mikä on kohtuus? Mikä se on juuri sinun kohdallasi? Jos sinulle tulee huono omatunto juomisestasi, jotain on jo vähän pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ratkaissut asian omalta kohdaltani nii, että käytän alkoholia vain juhliessa. Eli itse en ota rentoutuakseni. Ja en koe alkoholin minua rentouttavankaan. Mieheni tapaa juoda rentoutuakseen, mutta hän ei juo itseään pahaan humalaan.
ja juodaan se puoliksi. Ehkä vielä konjakkiyömyssy päälle. Viikolla ei oikeastaan tule edes mieleen... tai ehkä tämän aloitukseni perimmäinen syy onkin juuri se, että viimeaikoina se on saattanut tulla viikollakin mieleen.
Joskus on ostettu hanapakkaus ja sen kulumista on vähän vaikeampi arvioida. Mutta ei me sitä viikonlopussa saada tuhottua. Tänään valuttelin lirut lasiin pari viikkoa sitten avatusta. Ja molemmat olemme siitä tasaisesti lasisilliset ottaneet.
Tuntuu, että tuttavissa tämä homma on joko paljon tiukempaa ja sääntöihin perustuvaa (eli ei esim. ollenkaan lasten läheisyydessä) tai sitten paljon vapautuneempaa (eli olutta kannetaan case-kaupalla)... Jotenkin on niin vaikea suhteuttaa.
kiitos teille ajatuksistanne, kaipaan kuitenkin vielä lisää
ap
myöskin alkoholisti-isän tyttärenä. Juominen baarissa tai jossain juhlissa on ok, mutta kotona juominen on mulle todella vaikea asia. Ostan itse silloin tällöin saunaoluen tai sen perjantaisiiderin, mutta juon vain sen yhden. Koska muuten mulle tulee liian syyllinen olo ja tunne että "ryyppään" kotona. Juurikin mitä isäni teki, vuosikausia me lapset katsottiin sitä jurrisena pyörivää, väkivaltaista miestä... Mulle on tullut todella negatiivinen suhtautuminen alkoholiin lasten seurassa. Olen yrittänyt opetella juurikin joskus ottamaan oluen tai lasillisen viiniä ruoan kanssa lapsen läsnäollessa, jotta hän näkisi jotakuinkin normaalia alkoholin käyttöä. Siltikin jokainen huikka tuntuu maailman suurimmalta synniltä.
Eli kotona en voi juoda mitään tuntematta siitä karmeaa syyllisyyttä. Varsinkin kun se alkoholi maistuu vielä niin hyvälle. Uskonkin että minusta voisi tulla helpommin alkoholisti kun jostain muusta, kuka ei ole kasvanut alkoholismin keskellä.
Mutta toisaalta, en ole koskaan juonut kotona juurikaan sitä yhtä kaljaa enempää, edes ennen lapsia, en ole koskaan nähnyt sitä tarpeelliseksi. Nyt olen sitä yrittänyt opetella, koska en myöskään usko totaalikieltäytymisen olevan yhtään sen parempi tapa.
kirjoituksesi oli kuin omasta "kynästä"..
Ihan samoja ajatuksia. Olen nähnyt todella läheltä (isäni) miten juominen voi mennä överiksi, mutta siltikään en itse ole sylkenyt lasiin. ainut asia
mistä voin olla ylpeä, etten ole ollut humalassa lasteni nähden, sen vannoin jo lapseni kun katsoin isäni juomista.
Olen oikeasti sitä mieltä, että viina ON viisasten juoma.
Itse saatan olla juomatta viikkoja, edes saunaolutta, mutta sitten kun otan joskus enemmän , niin tuntuu hämmentävälle että se tuntuu hyvälle.. Minulla ei jää "ryyppy päälle", joten itsekään en ole ollut kovin huolissani, mutta silti joskus tuntuu, että voisin elää onnellisemmin ilman alkoa..