1971 syntynyt. Mitä muistat lapsuudestasi?
Kommentit (16)
kulmikkaan trip-mehun, ison punaisen vappupallon :)
Mä muistan myös lauantain saunavuoron ja sen, kun huudettiin pihassa: "Äitii tuu ikkunaan, täällä huutaa XXXX!"
lastensäkyinä sellaset "pinnasängyt", aika oli jotenkin hidasta ja pysähtynyttä... ei ollut kiirettä, eikä erikoista tekemistä.
muistan myös ekan videonauhurin ja vai taivas, mikä superlaite se oli.
musta-valkotelkkarin, automatkat takapenkillä ilman turvavöitä Datsunissa jonka nahkapenkit oli hiostavan kuumat.
Irtokarkkien ostamisen, "viidelkyt pennillä merkkareita, markalla salmiakkipommeja, kahelkyt pennillä nallekarkekkeja ja sit viis mansikkajauhista".
hoitivat minua silloin, kun vanhempani kävivät töissä tai olivat lomalla.
Jokasunnuntaiset possunkyljykset sillä läskireunalla, jonka joku muukin muisti. Lauantaina saunan jälkeen pitsaa, täytettyjä ohukaisia tai lämpimiä voileipiä.
Tuntuu että tuohon aikaan myös kyläiltiin toisten kotona paljon useammin, su aamuna joku saattoi soittaa että tultais tänään kahville. Sitten käytiin nopeasti hakemassa Ärrältä jätskiä.
pienen kylän ja paljon mummoja. Vanhemmat kävivät töissä, ja enimmäkseen minua hoiti joku mummo, omat tai naapurin mummot, kuka milloinkin. Viikonloput vietin usein toisessa mummolassa. Mummojen luona käytiin kylässä ja juotiin paljon kahvia ja syötiin pullaa. Leikkikaverina oli naapurin poika, tyttöjen luo oli pitempi matka.
kanssavuosikertalaiset... :)
Informatiiviset jutut maitopurkeissa, kesäisin oli aina kasveja, muistan maitohorsman.
Monisteiden hajun koulussa.
Kyläilyn. Jopa Espoossa "vietettiin" aikuistenkin synttäreitä ja nimppareita kyläilyn merkeissä.
Ärrä oli Rautakirja.
Viiden markan kolikot olivat suuri uutuus.
Ensimmäinen metro :) Istuttiin ihan takimmassa vaunussa ja katsottiin takaikkunasta ulos.
Lomamatkat kotimaassa- varmaan kaikki perheet kokivat samat retket Turun Linnaan, Raaseporiin, Tampereelle, Porvooseen.... kulttuurikohteita ja liiskaantuneita eväsvoileipiä. Ja sitä kolmiotrippiä huoltoaseman baarissa erikoisherkkuna.
Vaurastuminen. Puurolapsuus kiisseleineen vaihtui hiljalleen aikaan jolloin ostettiin valmisvanukkaita ja jäätelöpuikkoja.
ja sai olla luvan kanssa lapsi, ei ollut paljon vaatimuksia, niinkuin nykyajan lapsilla.
Mustakin tuntuu, että vietin lähes koko lapsuuteni kerrostalon pihalla leikkien. Pihalla oli aina tosi paljon kavereita ja vaikka olin joskus yksinkin, niin viihdyin aina ulkona.
Jälkeenpäin ajateltuna en edes muista yhtään sisäleikkiä tai sellaista tilannetta, että joku kaveri olisi ollut meillä kotona leikkimässä...
Muistikuvissani kaikkien lasten äidit olivat aina kotona ja vietimme myös paljon aikaa koko perheen voimalla naapurien kanssa (grillausta, pulkkamäkeä, hiihtoa, pihatöitä, omenanpoimintaa ym. ym.)
"Mä muistan myös lauantain saunavuoron ja sen, kun huudettiin pihassa: "Äitii tuu ikkunaan, täällä huutaa XXXX!"
[/quote]
isin kainalossa katselin ja ootin puoliajan Vaaleanpunaista pantteria. Mummolassa saunottiin ja sitten paistettiin nakkeja takassa, kellarista sai hakea limpparipullon.
Leikittiin päivät pitkät naapurin lasten kanssa, joskus päästiin kioskille ostamaan irtokarkkeja, 50 pennillä nallekarkkeja.
Kaikki tavarat oli joko ruskeita tai oransseja, oli ne sitten sohvia tai astioita.
Mustakin tuntuu, että vietin lähes koko lapsuuteni kerrostalon pihalla leikkien. Pihalla oli aina tosi paljon kavereita ja vaikka olin joskus yksinkin, niin viihdyin aina ulkona.
Jälkeenpäin ajateltuna en edes muista yhtään sisäleikkiä tai sellaista tilannetta, että joku kaveri olisi ollut meillä kotona leikkimässä...
Muistikuvissani kaikkien lasten äidit olivat aina kotona ja vietimme myös paljon aikaa koko perheen voimalla naapurien kanssa (grillausta, pulkkamäkeä, hiihtoa, pihatöitä, omenanpoimintaa ym. ym.)
"Mä muistan myös lauantain saunavuoron ja sen, kun huudettiin pihassa: "Äitii tuu ikkunaan, täällä huutaa XXXX!"
ja muistivat aina mainostaa, miten hyvin meillä on asiat, kun asumme omakotitalossa...
Kauppa oli aika yksinkeratinen, tiskillä myyjä kääräisi ostoksia valkoiseen paperiin. Marjoja säilöttiin, hillot tehtiin itse. Äiti innostui uutuudesta nimeltään valkosipuli!
Meitä hoiti kotiapulainen, hän tuli maalta kaupunkiin ja asui hellahuoneessa. Myöhemin olen tajunnut, että hän taisi olla 19 -vuotias.
Pelättiin Neuvostoliittoa (meillä) ja Kekkonen oli ikuinen. Ulkomailla kävin ensi kerran, kun ikää 12 v.
Isä kirjoitti kirjoituskoneella, kuului naps naps naps ja plim! kun vetäisi tabulaattorista vai mikä se nyt oli.
Käytiin kerhossa, jossa kuultiin Afrikan nälkäänäkevistä lapsista.
Lauantaina oli saunapäivä, sunnuntaina joskus kirkko. Karjalanpaistia syötiin, ei vaaleeta leipää.
Autossa oli penkit jotain tekonahkaa, polttivat kesäkuumalla kun ajeltiin mökille, jossa oltiinkin koko kesä ja tosi yksinkertaisissa oloissa.
saatiin saunalimsat, itse valitsin yleensä päärynälimsan, sisko vadelmaa. Saunan jälkeen syötiin saunamakkaraa ja katsottiin Onnen Päivät telkkarista.
kulmikkaan trip-mehun, ison punaisen vappupallon :)