Minusta se supernanny on huono kasvattaja
mä en tykkää yhtään sen jatkuvista jäähyhöpinöistä yms. En ymmärrä miksei niille lapsille voi vaan sanoa, että toi ei käy ja sä et tee enää noin ja piste. Miksi höpöttää jatkuvasti jostakin jäähystä kun ei se mene niiden lasten jakeluun oikeasti sillä tavalla kuin vanhempi sen käsittää.
Mun mielestäni lapsille pitää selvästi sanoa mitä saa tehdä ja mitä ei ja sitten pitää siitä kiinni. Miksi tehdä asioista monimutkaisia kun ne voi helposti ratkaista heti sanomalla ei. Jotenkin tuntuu, että ihmiset on vähän tyhmiä. Kun lapsia pienestä pitäen kasvattaa johdonmukaisesti, ei mitään hirveitä känkkäränkköjä edes pääse syntymäänkään.
Kommentit (35)
olet varmasti monta lasta kasvattanut. Onnea!
Jos itsellään vain erittäin helppoja lapsia joille riittää pelkkä EI:n sanominen ei minusta ole oikeutettu puuttumaan muiden kasvatukseen.
Ymmärrän kyllä että on helppo alkaa pätemään ja kiillottamaan omaa sädekehää vähän asiasta kuin asiasta mutta niillä kun ei aina ole sitä todellisuuspohjaa..
Vaan avaa vanhempien silmät ja antaa työkaluja ja keinoja lasten kasvatukseen. Noissa perheissähän pitää muuttaa aika paljon rutiineista lähtien ja jäähyt toimivat niissä aika hyvin herättäjinä. Miten mielestäsi kykenemätön vanhempi vain sanoisi ei riehumaan tottuneelle lapselle? Kyllähän ne jäähyt vähitellen jääkin pois, mutta jollakin se muutos pitää ensin saada aikaan.
Jos itsellään vain erittäin helppoja lapsia joille riittää pelkkä EI:n sanominen ei minusta ole oikeutettu puuttumaan muiden kasvatukseen.
Ymmärrän kyllä että on helppo alkaa pätemään ja kiillottamaan omaa sädekehää vähän asiasta kuin asiasta mutta niillä kun ei aina ole sitä todellisuuspohjaa..
on vain huonoja vanhempia. On ällöä kun vanhemmat vierittävät syyn omasta huonoudestaan lapsiparkojen niskaan. Lapset ovat kuin peilejä, niistä näet itsesi sellaisena kuin olet.
Sitten kun kaikki on mennyt pieleen nanny tulee auttamaan ja pelkkä ein sanominen ei enää riitä.
Jos itsellään vain erittäin helppoja lapsia joille riittää pelkkä EI:n sanominen ei minusta ole oikeutettu puuttumaan muiden kasvatukseen.
Ymmärrän kyllä että on helppo alkaa pätemään ja kiillottamaan omaa sädekehää vähän asiasta kuin asiasta mutta niillä kun ei aina ole sitä todellisuuspohjaa..
on vain huonoja vanhempia. On ällöä kun vanhemmat vierittävät syyn omasta huonoudestaan lapsiparkojen niskaan. Lapset ovat kuin peilejä, niistä näet itsesi sellaisena kuin olet.
Aivan oikein. Lapset ovat viattomia aina. Oireilu johtuu vain ja ainoastaan jostain mitä aikuiset tekevät tai jättävät tekemättä.
Tykkään todella katsoa joskus niitä ohjelmia kun saa ongelmaperheiden ongelmalapsia ruotuun.
Meillä myös käytössä +/- systeemi lapsille, tekee asioista paljon helpompia ja vähentää karjumista Todella Paljon.
Lisäksi tietty tulee hyvä olo siitä, että on ilmeisesti osannut aika paljonkin tehdä asioita oikein kun meillä on tosi mukavat lapset eikä tietoakaan sellaisista ongelmista kuin niissä mukana olevissa perheissä.
Jos itsellään vain erittäin helppoja lapsia joille riittää pelkkä EI:n sanominen ei minusta ole oikeutettu puuttumaan muiden kasvatukseen.
Ymmärrän kyllä että on helppo alkaa pätemään ja kiillottamaan omaa sädekehää vähän asiasta kuin asiasta mutta niillä kun ei aina ole sitä todellisuuspohjaa..
on vain huonoja vanhempia. On ällöä kun vanhemmat vierittävät syyn omasta huonoudestaan lapsiparkojen niskaan. Lapset ovat kuin peilejä, niistä näet itsesi sellaisena kuin olet.
Eivätkö lapset ole persoonia? Toiset vastaanottavaisempia kun toiset? Eikö lapsella ole omaa luonnetta syntyessään? Ja kyllä, mielestäni vanhempien kasvatuksella ja käytöksellä on vaikutusta heti vauvasta, mutta kyllä se luonnekkin jotain sanelee. Koitetaan nyt ymmärtää, että kasvatus on monen asian summa.
Tottakai lapset ovat persoonia, mutta kukaan lapsi ei ole luonnostaan paha. Monet käytöshäiriöt on korjattavissa tai ehkäistävissä oikeanlaisella kasvatuksella.
Milläs lapselle saat muuten paremmin opetettua syy-seuraussuhteen? Jos tekee väärin, siitä seuraa jäähy.
No kai sitä nyt on muitakin tapoja "rangaista" kuin jäähy! Ei saa kattoa jotain piirrettyä, otetaan lelu vähäksi aikaa pois... näitähän on loputtomasti.

Jäähy on parempi: lapsi joutuu oikeasti miettimään tekosiaan ilman mitään muuta tekemistä. Otetaan lapselta lelu pois: lapsi leikkii jollain toisella lelulla. Lapsi ei saa katsoa tv:ta: lapsi tekee jotain muuta, mikä on hänestä yhtä kivaa. Kyllä tuossa jäähyssä vaan on kaikki kohdallaan, jos sitä käyttää oikein.
jossa kasvatustieteen proffat tms. kertoivat, että jäähyt lisäävät lasten käytöshäiriöitä. Asiaa oli tutkittu päiväkodeissa ja johtopäätös oli, että ryhmästä eristäminen vähentää lapsen impulssikontrollia ja lisää huonoa käytöstä.
Tottakai lapset ovat persoonia, mutta kukaan lapsi ei ole luonnostaan paha. Monet käytöshäiriöt on korjattavissa tai ehkäistävissä oikeanlaisella kasvatuksella.
lapsi tekee aikuisen mielestä huonoja asioita, ei tarkoita sitä, että lapsi on paha. Nämä asiat pitäisi osata erottaa toisistaan. Lapsilla on todella erilaisia temperamentteja, se pitäisi osata ottaa huomioon. Toiset lapset ovat luonnostaan vilkkaampia, aggressiivisempia, tulistuvampia jne. Monet käytöshäiriöt ovat seurausta siitä, että lapsen luonne törmää yhteiskunnan normeihin (en siis kritisoi normien olemassaoloa, useimmat niistä ovat ihan hyviä), eivät automaattisesti siitä, että lapsen vanhemmat ovat jotenkin pilanneet lapsen.
jossa kasvatustieteen proffat tms. kertoivat, että jäähyt lisäävät lasten käytöshäiriöitä. Asiaa oli tutkittu päiväkodeissa ja johtopäätös oli, että ryhmästä eristäminen vähentää lapsen impulssikontrollia ja lisää huonoa käytöstä.
Siksipä ne jäähyt onkin niin lyhyitä: minuutti per ikävuosi. Ja huono käytös kyllä karsiutuu jäähyjen myötä pois eikä niitä sitten enää tarvita.

mitenkään automaattisesti karsiudu. Mä olen lähipiirissäni havainnut, että tosi autoritaarinen kasvatus lisää monessa lapsessa uhmakkuutta ja "tiukkien kasvattajien" perheissä on ihan hirveästi vääntöä ja näyttäviä jäähylle vientejä.

Jäähyä pitääkin käyttää harkiten. Kaikki rangaistukset menettävät tehonsa, jos niitä viljelee koko ajan. Tärkeintä on antaa lasten olla lapsia ja sietää lapsellisuutta.
Kotona kun ei eristetä ryhmästä. Eli tuo tutkimus koskee vain tarhaa. Kannattaa myös huomioida se että tarhassakin on vain muutama lapsi joka helposti joutuu jäähylle ja muutenkin silmätikuksi. Onko siis käytöshäiriöt syntyneet jäähyistä vai olisiko tulleet muutenkin?
päiväkoteja, joissa käytettiin jäähyrangaistusta sellaisiin, joissa käytäntöä ei ole. Jäähyillä ei todettu olevan positiivista vaikutusta.
Aiemmissa tutkimuksissa jäähyjen on todettu olevan siksi haitallisia, että ryhmästä eristäminen (sitähän jäähy on myös kotioloissa) on ihmiselle vaaran merkki. Lapsi joka kokee olevansa vaarassa, reagoi vaaraan käytöshäiriöillä. Muuta ei pieneltä lapselta voi odottaakaan. Rankaiseva kasvatus on pienille lapsille ylipäätään haitallista.
Tottakai lapset ovat persoonia, mutta kukaan lapsi ei ole luonnostaan paha. Monet käytöshäiriöt on korjattavissa tai ehkäistävissä oikeanlaisella kasvatuksella.
Jos luonnolla tarkoitetaan ominaisuutta joka joko on syntymästä tai sitten ei, niin silloinhan kukaan aikuinenkaan ei voi olla luonnostaan paha, koska kaikki aikuiset tulevat lapsista.
Jos aikuisen luonteessa voi olla pahuutta, niin on pakko hyväksyä että lapsissakin. Onneksi tämäkään asia ei ole mustavalkoinen ja lapsienkin "pahuus" asettuu laajalle skaalalle valkoisesta mustaan.
Sen myönnän, että lapset ovat viattomia syntyessään ja oppivat ymmärtämään ja näkemään sisällään pesivän pahuuden vasta kehittyessään. Tähän voi varmasti suuresti vaikuttaa vanhempien tapa kasvattaa.
Jatkuvasti toitotetaan täälläkin, että jotkut lapset oppivat kävelemään, puhumaan, lukemaan muita nopeammin, koska lapset on niin erilaisia. Onhan se sitten aivan ilmiselvää, että jotkut lapset ovat vaikeampia kuin muut. Logiikassa on se hyvä puoli, että se pätee aina, halusimme tai emme.
Milläs lapselle saat muuten paremmin opetettua syy-seuraussuhteen? Jos tekee väärin, siitä seuraa jäähy. Minusta erittäin toimiva menetelmä. Tosin jos lapsi tuntuu ymmärtävän oikean ja väärän ilman jäähyjäkin pelkällä aikuisen komennolla, niin sittenhän ollaan ideaalitilanteessa.