Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kolmatta yrittäviä?!

22.10.2012 |

Heippa! En ole itse kirjotellut pitkään aikaan vaan enimmäkseen taustaillut. Joten ajattelin uuden pinon perustaa kaikille meille kolmannesta lapsesta haaveileville. Kirjotin kerran johonkin kolmos haaveilijoiden pinoon, en ole vielä jaksanut noihin kuukausi pinoihin kirjotella. No vähän taustaa itsestäni ja meidän yrityksestä. Minä 27v ja mies 33v. Lapset synt. 2008 ja 2006. Ja nyt siis kolmatta alettiin yrittämään syyskuussa.Vähän puskista tuli tämän miehenkin kuumeilu. Olin jo luopunut toivosta,että hän ei halua enempää lapsia joten itselle iski pienoinen paniikki päälle kun mies näyttikin vihreätä valoa. Kierukka otettiin sillon syyskuussa pois ja tyhkennysvuoto tuli melkein heti, luulin niit' menkoiksi mutta eivät kait sitten olleetkaan. Ei olla kuitenkaan käytetty ehkäisyä mutta vielä en ole raskautunut eikä kuukautisiakaann ole ollut. Raskaustestejä olen tehnyt kuitenki useamman varmuuden vuoksi. Eilen olin tunnistavani oviksen vihdoinkin :) Varmistelin vielä ovistestillä kun sellainen kaapissa vielä oli. Ja plussaa näytti joten laittettiin siemenet itämään ja nyt vaan odotellaan kuin käy :) Testailla sitten parin viikon päästä jos kuukautisia ei ala kuulumaan. Mutta kertokaas muutki mikä tilanne! Plussaa tuulia kaikille!! Ps. Onko muita jotka hormonikierukan jälkeen yrittävät? Ja miten on kierto palautunut yms. Itsellä kerkesi kierukka olla vain 8 kuukautta. Aina mulla on kyllä ollut pitkät ja epäsäännölliset kierrot. Esikoinen tärppäsi 7 vuotta sitten ekasta yritys kierrosta ja kuopus 5 vuotta sitten neljännestä kierrosta. Eli nopeaan. Saa nähdä kuinkas nyt :)

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
26.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin kolmas toiveissa. Lapset on syntyneet 2006 ja 2007. Ajattelimme jo lapsiluvun olevan meille sopiva, mutta niin vaan kävi että ensin minä aloin kuumeilemaan ja pian se kuume sitten tarttui myös mieheen (joskin miesten vauvakuume on kovin erilaista kuin naisten). Mirena poistettiin tänään ja yritys siis voi alkaa. Kierukka mulla oli neljä vuotta ja sinä aikana ei menkkoja ollut joten kiertopäivistä ei siis tietoa. Kolmonen saa tulla heti kun on tullakseen. Aiemmin meillä on tärpännyt molemmat ekalla kierrolla mutta tilanne on nyt kaikenkaikkiaan aika erilainen joten olen varautunut pitkällä pinnalla. Mutta silti ei malttaisi odottaa :)) Ihanaa kun vihdoin pääsee tekemään asialle jotain.

Vierailija
2/8 |
26.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei! Meillä kaksi lasta, 2008 ja 2010 syntyneet. kolmosen yritys alkanut tässä kierossa, nyt jännäillään koska kierto jo ehtinyt päivään 26, yleensä kierto on noin 28 päivää :) kaksi raskautta alkaneet heti ensimmäisellä yrityksellä, joten vaikka yrittää olla realistinen niin toiveet on korkealla, täytyy myöntää... parin päivän päästä ajattelin testata, ellei kuukautiset ala ennen sitä. pieniä oireita ehkä löytyy, mutta voivat yhtä hyvin sopia kohta alkaviin kuukautisiin. ei kuin jäitä hattuun :) ja plussatuulia teillekkin!



Sabriina

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
26.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen yrityskierto menossa. Mulla oli myös Mirena, poistettiin syyskuussa ja tyhjennysvuoto tuli melkein heti. Yhdet menkat ehti olla, kierto silloin 27 päivää. Katsotaan miten nyt käy vai olisko kenties tärppi tullut. Vähän on sellainen olo, mutta en uskalla vielä liikaa odotella, rauhassa vaan katsellaan, jäitä hattuun niinkuin Sabriina jo tuossa totesi. :D Nyt on menossa kp 22. Ensi viikon keskiviikkona pitäis alkaa menkat jos edelliseen kiertoon on katsomista, taidan testata torstaina jos ei oo menkat alkaneet.



Itse olen 21-vuotias kahden lapsen äiti. Meillä on tyttö syntynyt 2010 ja poika 2011. Nyt vielä innostuttiin yks tähän putkeen tekemään ja toivottavasti toive täyttyisi pian. :) Mies on 24v. Naimisissa ollaan oltu parisen vuotta ja yhdessä 5,5 vuotta. Pojan synnyttyä oltiin molemmat varmoja ettei enää yhtäkään ja lapsiluku tuntui täydeltä, mutta kyllä vauvakuume ja toive vielä yhdestä lapsesta alkoi heräillä kun poika lähestyi vuoden ikää. Eka mies oli vähän vastaan, mutta äkkiä löytyi yhteinen sävel ja tässä sitä nyt ollaan ja odotellaan että jotain ihanaa tapahtuisi! Tässä kierrossa puuhailtiin oletetun oviksen aikoihin ahkerasti, saa nähdä tuottiko tulosta! Palataan asiaan!



Plussaonnea kaikille! :)



Vaniliini yk2, kp 22/27?

Vierailija
4/8 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva että olette jaksaneet kirjoitella. Mitä kuuluu nyt ja joko on plussia tullut? Testasin äsken negan :(Vaikka olin tunnistavani oviksenkin ja tein sen ovistestin johon sain mielestäni plussan. Niin ei tärpännyt ainakaan vielä. Oishan se pitänyt arvata, kun ei ole mitään oireitakaan yms. Eivätkä ne kuukautisetkaan ole alkaneet. Kierto ei siis todellakaan ole palautunut. Jännä koska ajattelin että hormonikierukan jälkeen palautuisi nopeammin, kuin pillereiden mitä olen aikasemmin käyttänyt esim. silloin kun yritettiin esikoista ja kuopusta. No ei auta muu kuin jaksaa odotella. Vaikka olin aluksi ajatellut,että raskaus alkaa kun alkaakseen mutta nyt olen niin malttamaton ja stressaan itseäni ja kuulostelen jokaista mahan nippausta että joko joko...No joo tää oli nyt tälläinen purkaus. Kertokaahan muut tosiaan kuulumisianne! Js hyvää viikonloppua kaikille!!



Terv. Sweety27 ja kp??yk??

Vierailija
5/8 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tein testin tiistaina ensimmäisen kerran (kp 26/27) kun viime kierto kesti sen 27 päivää ja mentiin ystävän kanssa ravintolaan syömään ja juomaan viiniä. Testi näytti silloin negatiivista. Sitten testasin huvikseen eilen eli kp 28/27 kun testi poltteli kaapissa, vaikka ajattelin että negaa se näyttää mutta saapahan ainakin pois kaapista härnäämästä. Testiin ilmestyi todella hailakka viiva, mutta silti selkeä, eikä ollut mikään viivanpaikka. Tänään kävin ostamassa digitaalisen testin, ettei tarvitse arvuutella viivojen kanssa ja se testi kertoi sitten että RASKAANA! Olen niin onnellinen! :) Näin pian, vasta toinen yrityskierto! Uskomatonta! Nyt vaan toivotaan että pikkunen pysyy matkassa ja kaikki on hyvin. :)



Plussaonnea muillekin! :) Ja hyvät jatkot kaikille!



Vaniliini rv 4+1?

Vierailija
6/8 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan mahtavaa! Olipaa ihana yllätys että tulikin plussa :) onko sulla mitään oireita?



Itse testasin sunnuntaina ja sain apteekin omalla testillä selkeän plussan, vaikka viiva olikin kontrollia haaleampi :) minäkin testasin sitten digitaalisella testillä maanantaina, ettei tarvii arvuutella, tuloksena raskaana 2-3 viikkoa! Tuntuu ihan uskomattomalta ja hullulta, että taas nappasi heti enaimmäisellä yrityskierrolla. oireina lievä kuvootus, alkava väsymys, arat rinnat ja lisääntyvä ruokahalu. mutta en kyllä yhtään ymmärrä, että olisin oikeasti raskaana :) epäuskoisena täällä siis kuluttelen aikaa...



Onnea muillekin yritykseen!



Sabriina rv 4+4

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä myös kolmannesta (tytöstä :) ) haaveillaan. Ennestään kaksi poikaa 05 ja 07 syntyneet. Ite ollaan 31 ja 36v. Yritystä on ollu saa tulla jos tulee meinigillä jo 1.5vuotta. Mut ei vaan oo tärpänny. Nuorimman jälkeen on ollu kaksi keskenmenoa.

Viime yönä näin unta että ovis testi oli plussaa ja raskaustesti perään plussaa. Toivottavasti enneuni :)

Vierailija
8/8 |
03.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea Vaniliini ja Sabrina!! Se käviki nsitten nopeean! Tarrasukkia matkaan! Perästä tullaan ainakin toivottavasti! No tulin päivittämään,että menkat alkoi sitten tänään. Eli ei ois hätäpäissään pitänyt edes testata eilen. No olen kuitenkin tyytyväinen,että ne nyt alkoi niin saa jotain selkeyttä tähän kiertoon. Oltiin varmaan myöhässä sen oviksen ja petipuuhien suhteen jotenkin, vaikka sen plussan sain sillon ovistestillä. No se 20prosentin mahdollisuus raskauteen ei vaan osunut meidän kohdalle tällä kertaa mutta toiveikkaana uuteen kiertoon :)) Plussatuulia kaikille!!



Terv.Sweety27 kp1/? ja oisko se sitten yk2 :)