Oppiiko lapsi matkustamaan matkustamalla?
Eli käyttäytyykö paremmin matkoilla kun käy enemmän matkoilla?
Kommentit (9)
ikätasonsa mukaista käyttäytymistä. Ihan sama ravintoloissa käymisessä. Jos ei käy niissä koskaan ja silloin harvoin kun käy ja antaa lapsensa juosta pitkin ravintolaa, käydä kesken ruokailun leikkimässä jne. niin eihän tuo osaa käyttäytyä koskaan ravintolassa. Mekin aloitettiin Hesestä ja vaadittiin sielläkin käyttäytymään. Silloin kun lapset olivat pieniä ja syötiin kaveriperheiden kanssa ravintoloissa, niin mun lapsista sai aina olla superylpeä, kun osasivat käyttäytyä.
Hyvin hitaalle sopeutujalle voi käydä niinkin, että matkoista tulee aina vaan enemmän ja enemmän pelätty stressin ja ahdistuksen aihe, mitä enemmän "joutuu" matkoille.
Itselleni kävi lapsena näin. Vanhempani ovat temperamentiltaan tuossa asiassa minun täysiä vastakohtiani, hyvin rentoja ja vapaita ja joustavia. Itse taas olin lapsena ja olen paljolti vieläkin sellainen että vaadin rutiinia ja ahdistun valtavasti muutoksista, vaadin pitkiä aikoja sopeutua kaikenlaiseen. Matkoista tulikin minulle jo lapsena kamala painajainen, koska kaikki rutiinit meni rikki kerralla. Ja vanhemmat tietysti eivät ymmärtäneet minua yhtään vaan huusivat minulle kun olin hankala kiukutteleva kakara ja yrittivät laittaa minut "kuriin". Tämä lisäsi matkoihin uuden vittumaisen elementin: matkat oli jotain joilla ahdistaa sekä muutokset että vanhempien jatkuva moittiminen ja huuto.
ensimmäistä kertaa esim. lentokoneessa oleva lapsi ei välttämättä tajua, miten siellä ollaan. Tosin meillä lasten kanssa on matkustettu 3 kk lähtien, mikä ei kuitenkaan takaa, että malttaisivat istua koneessa kuutta tuntia.
Riippuu siis lasten luonteestakin.
Mun lapseni on aina matkustanut mielellään, ja ymmärtänyt paikaööa olon tapeen esim lentokoneessa hurjan hyvin. Usein itse pitkästyn aiemmin. Tosin emme matkustaneet paljon silloin kun lapsi oli 1-2 v välillä. mutta sitten taas.
Tuttavaperheen lapsi on matkustanut paljon ihan vauvasta ( isä muualta), mutta yhtäkkiä joskus 4 v kieltäytyi yhtäkkiä matkustamasta lentokoneessa, ja toisen vanhemman piti palata Suomeen maitse lapsen kanssa (lapsi oli ihan hysteerinen ajatuksestakin). Sen jälkeen ei lentänyt moneen vuoteen, mutta sitten taas pelko meni ohi ja matkusti mielellään...
Meidän lapset ovat kyllä osanneet matkustaa ilman opettamistakin. 10-vuotias on käynyt tänä vuonna ulkomailla 5 kertaa, joista kerran lensi yksin lennot. Tuolla kerralla oli saanut vieressä istuvalta keski-ikäiseltä naiselta apua ruoka-astioiden avaamiseen, vaikka olisi varmasti selvinnyt itsekin kieltämättä kinkkisestä tehtävästä :)
Mitä ihmettä te oikein niille lapsille matkustamisesta opetatte?
Meidän lapset ovat kyllä osanneet matkustaa ilman opettamistakin. 10-vuotias on käynyt tänä vuonna ulkomailla 5 kertaa, joista kerran lensi yksin lennot. Tuolla kerralla oli saanut vieressä istuvalta keski-ikäiseltä naiselta apua ruoka-astioiden avaamiseen, vaikka olisi varmasti selvinnyt itsekin kieltämättä kinkkisestä tehtävästä :) Mitä ihmettä te oikein niille lapsille matkustamisesta opetatte?
Ei ole meilläkään lapsia opettamalla opetettu vaan vauvasta saakka ovat olleet mukana niin arjessa kuin juhlassakin, kotona ja maailmalla. Esimerkki on paras opettaja. Koskaan ei ole tarvinnut hävetä käyttäytymistä.
Kun kuopus (nyt 10v) oli 3v kysyin kerran mitä tehdään viikonloppna; tämä vastasi silmänräpäyksessä: "Mennään hotelliin!". 2-3 ulkomaanmatkaa tekee vuodessa meidän vanhempien kanssa, heinäkuussa tultiin 3 vkon reissusta ja uutenavuonna mennään taas:D
Jos kotona opetetaan, miten ruokapöydässä käyttäytyy, niin kyllä se sitten osataan myös matkoilla ja ravintoloissa. Jos kotona saa käyttäytyä miten lystää, niin ei siellä matkalla niitä käytöstapoja sitten yhtäkkiä opita. Vaikka matkustettaisiin paljonkin, niin jos lapsille ei opeteta mitään eikä vaadita mitään, niin ei se matkustus itsessän mitään käytöstapoja opeta.
Ainakin se uutuuden jännitys ja sählääminen jää pois.
Meillä on 3 lasta joiden kanssa on matkusteltu 5kk iästä eteenpäin eikä ole tarvinnut hävetä lentokoneessa/laivalla/junassa ja kymmenen tuntia autossa menee kevyesti.