Lue keskustelun säännöt.
Miten äitiys muutti elämäsi?
20.10.2012 |
Olen 26-vuotias nainen ja minulla on kamala vauvakuume!! Jopa mieheni on vauvakuumeessa. Itse vielä epäröin kun en vielä ole vakkari. Mutta jos vakinaistamiseni viivästyy vähänkin niin hankkiudun raskaaksi joka tapauksessa. Nyt tulee tyhmä kysymys mutta kysynpä kuitenkin: miten äitiys muutti sinun elämääsi?
Kommentit (17)
Eikä ollenkaan parempaan suuntaan. Siinä sai heittää hyvästit kaikelle omalle.
En rehellisesti suosittele äitiyttä kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvällä sekä huonolla tavalla.
Enää ei huvita ajaa edes ilman turvavöitä saatikaan ylinopeutta, ettei lapset vain jää ilman äitiä.
Näin kärjistetysti.
Kiitos hyvästä vastauksesta :). Minäkin pelkään ettei soppariani uusittaisi jos nyt tulisin raskaaksi. Mutta minkäs teet... jos puntarissa on lapsi ja työ, niin lapsi voittaisi kyllä aina. Onneksi omat kaverit on kaikki vauvakuumeessa ja yksi on jo saanut esikoisensa... ettei mielenkiinnonkohteet ole liian erilasia.
Kai tässä täytyy ajatella niin että jos miljoonat naiset minua ennen niin miksi minäkin en.
Sekä hyvässä että pahassa. Varaudu siihen, ettet ainakaan ensimmäiseen vuoteen nuku kunnon yöunia, et pääse mihinkään, mihin kaverisi menevät, et voi hyvällä omallatunnolla ajatella enää luovasi uraa, teet niin tai näin, yhteiskunta painostaa sinua tekemään toisin (eli maksat veroja tai olet kotiäiti, niin aina on huono..), joudut olemaan saatavilla 24/7, seksiä ei voikaan harrastaa koska haluaa, koska vauva voi juuri silloin haluta tissiä jne.
Mutta toisaalta saat elämääsi jotain sellaista, minkä ihanuutta et ikinä voi edes kuvitella etukäteen.
aika samanlaiset kuin edellä olevilla, paitsi että minä suosittelen kyllä lämpimästi äitiyttä;)
Sama juttu kävi myös että työsopimustani ei enää uusittu tullessani raskaaksi, en kyllä jaksa vieläkään stressata asiasta. Lapsi nyt 1v3kk ja hoitovapaata jäljellä vielä hyvin, kyllä sitä jotain työtä löytyy senkin jälkeen. Olen sitä mieltä että kyllä kaikki järjestyy ajallaan:) Vaikka olisin etukäteen saanut tietää että työsuhde loppuu raskauduttuani, olisin silti hankkiutunut raskaaksi.
kaveripiiri meni myös aikalailla uusiksi, ensimmäiset puoli vuotta kaverit pysyivät, mutta sen jälkeen alkoivat vähitellen kaikota. Tilalle tuli uusia ystäviä joilla samantyyliset elämäntilanteet, nyt myös osa vanhoista ystävistä on alkanunt vauvakuumeilemaan ja pitämään taas yhteyttä.
Omalle ajalle voi sanoa aika pitkälti heippa ainakin näin pienen kanssa, mutta minua se ei ole haitannut. En enää kaipaa omia menoja niinkuin ennen lapsen saantia, niiden aika on sitten taas myöhemmin kun lapsi kasvaa.
Se rakkauden tunne on jotain sanoinkuvaamatonta, luulin tietäväni mitä on ehdoton rakkaus ennenkuin sain lapsen, mutta nyt todella tiedän mitä se on. nyt tiedän mitä se kliseinen sanonta "kun sydän on ruumiin ulkopuolella" tarkoittaa:) On uskomaton tunne maata nukkuvan lapsen vieressä ja vain katsella häntä, ties kuinka pitkään, tuntuu että sydän pakahtuu rakkaudesta.
Lauantai ja sunnuntaipäivien krapulat ovat vaihtuneet puistoiluun, leipomiseen ja lapsen kanssa erilaisissa tapahtumissa käymiseen. Voin kertoa että on paljon kivempia nämä nykyiset viikonloput;)
Minä en jäisi odottelemaan työsuhteen takia, kyllä elämä kuljettaa mukanaan:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tosiaan, sitä rakkauden määrää ei pysty edes kuvittelemaan etukäteen, ihan mahtavaa!
Mutta minä ajattelin silloin, että en välitä siitä, ettei ole vakityötä, sillä työnantajahan ei mun lapsentekoa määrää. Minä teen lapseni silloin, kun itse haluan, enkä ala odottelemaan jotain tiettyä työtilannetta, jonka tulemisesta ei ole mitään tietoa.
Mutta minä toki olin jo kolmekymppinen silloin, joten iän puolestakaan ei ollut enää mieltä pitkittää lapsentekoa, jos olisi vaikka ollut jotain hedelmättömyyttä. (Jota ei onneksi ollut)
Mutta sinä olet vielä nuorempi, joten voit kyllä hyvin katsella, jos sinulla on jotain toiveita työn vakinaistamisesta. Mutta ei sun sitä vakityötä tarvi ikuisesti kyttäillä, vaan saat kyllä ajatella juuri noin kuin minä, että työnantaja ei saa olla se, joka sanelee milloin teille on vauva tervetullut.
Minullakin tilanne meni kuitenkin niin, että saatiin toinen lapsi perään, sitten vähän taukoa ja rakennettiin talo ja vielä kolmas lapsi. Kun kolmas oli vasta vuoden ikäinen, niin minua jo pyydettiin töihin toiseen paikkaan. Sieltä tarjottiin osa-aikatyötä, kun olivat yhdeltä tutulta kuulleet, että voisin osa-aikaista tehdä pienen lapsen hoidon ohessa.
Niin ne työasiatkin sitten järjestyivät omalla painollaan, kun vain luotin siihen, että asioilla on tapana järjestyä. En ole millään huonosti työllistävällä alalla, joten sulla tilanne voi olla toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain
+ ihanan vauvan
- 20 kiloa läskiä
- kärpäslätkätissit
+ uusia ystäviä
+ tauon työstä, josta en pidä
Menetin
- oman vapaa-aikani (vauva tarvitsee äitiä 24/7)
- ne ystävät, joilla ei ole lapsia
- seksielämäni
Olen saanut lasten myötä uusi ystäviä, harrastuksia, paremman työn (samoin mieheni), saan päivittäin lapsiltani rakkautta sanoin ja teoin, meillä on parempi koti, tunnen lapsistani niin suurta ylpeyttä ja iloa! Lasten myötä haluaa tehdä asiat oikein, paremmin - olla hyvänä esimerkkinä.
Toki huoli on lapsista suurta. Ja etusijalle he menevät monessa suhteessa. Mutta kaikki se plus ajan & rahan meno on pientä sen rinnalla mitä iloa nämä kaksi sankaria on tuonut minun, mieheni ja läheisteni elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitus kun just nyt elämässä raskasta... Rakastan lapsiani ja saan heistä päivittäin iloa ja onnen hetkiä, mutta mutta...
Kyllä lasten jatkuva tarvitsevuus ja minussa kiinni oleminen olikin rankempaa kuin luulin. Mieheni perusti yrityksen toisen lapsen vauva-aikana koska jäi työttömäksi ja jouduin hoitamaan lapset paljolti yksin. Kuopus lisäksi heräili monta kertaa yössä yli vuoden ikään. En voinut koskaan kuvitellakaan sitä väsymyksen määrää, mitä silloin koin. Joskus jopa kuulin harhoja, niin väsynyt olin. Tästä ajasta minulle syntyi lievä masennus, joka ei ole ohi vieläkään. Monesti olen miettinyt että jos olisin voinut jostain lapsipallosta tämän nähdä, olisinko edelleen halunnut lapsia... En tiedä. Nyt kun he ovat siinä, en tietenkään pois antaisi.
Silti se kokonaisvaltaisen huomion ja huolenpidon tarve edelleen uuvuttaa. Kun molemmat huutavat äitiä samaan aikaan, pitäisi olla pyyhkimässä toisen peppua ja samaan aikaan toinen haluaa syliin. Tai nyt aamulla kun esikoinen 4 v. yski niin että oksensi aamupuurot pöydälle ja sain lähteä viemään häntä suihkuun ja sillä välin vajaa 2 v. huutaa poispääsyä syöttätuolista ja saan juosta takaisin nostamaan häntä. Oma kahvi jäähtyy pöydällä. Yleensäkin arki on usein kaaottisen oloista, kotitöitä on tuplasti, triplasti entiseen nähden ja samaan aikaan lapset vievät kaiken ajan, ettei ehdi tehdä sitä tahtia kun pitäisi. Huoh...
Onneksi lapset kasvavat joka päivä ja oppivat itsenäisemmiksi. Ja onhan se ihanaa kun kaksi kiehnää sylissä ja heitä saa helliä ja pusutella. Lapsilta saa myös itse paljon rakkautta ja hellyyttä.
En ollut kovin kovin lapsirakas enkä potenut vauvakuumetta ennen esikoista. Hän syntyi kun olin 30v ja todellakin mullisti maailmani! Oli hieman pelottavaa olla vastuussa pienestä ja avuttomasta vauvasta, välillä ahdistavaakin, kun en aina saanut häntä tyytyväiseksi vaikka kaikkeni yritin, imetyskään ei oikein onnistunut...
Pikkuhiljaa rakastuin ja tutustuin lapseeni, ja ensihymy oli yksi suuri harppaus kiintymyksessä, oli mahtavaa saada vastakaikua lapselta.
Äitiys on uhrautumista, mutta sen uhrautumisen tekee oman lapsensa puolesta mielellään. Pikkulapsiaika on niin lyhyt, että haluan antaa kaikkeni lapsille. Toki omaa aikaakin tarvitsee, sitä saan onneksi, kun on mies joka osallistuu lastenhoitoon aina kun töiltään ehtii. Päikkäriaika on myös luksusta, silloin kun saa kaksi pirpanaa samaan aikaan uneen.
Elämä on muuttunut positiiviseeen suuntaan lasten myötä, minusta lapset kasvattavat tosiaankin vanhempiaan, ehkä enemmän kuin vanhemmat lapsiaan! Olin onnellinen ennen lapsiakin, hyviä puolia oli esim. vapaus tulla ja mennä oman halun mukaan, ja se että miehen kanssa sai matkustella ja vaikkapa lähteä lenkille tai muualle harrastamaan kahdestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vain parempaan suuntaan. Ennen raskautta, mulla oli tosi vaikea masennus. En jaksanut enää kauheesti taistella, että joka päivä pitäis herätä. Raskaustesti kun näytti plussaa, elämäni heitti häränpyllyä ympäri. Masennuksesta ei tietoakaan enää ja mitä enemmän maha kasvoi, sitä enemmän tunsin olevani elossa ja elämäni menevän parempaan suuntaan. Parisuhde silloisen poikaystävän kanssa meni päin helvettiä, mutta se ei haitannut. En jaksanut välittää, vaikka hän petti yms. Sainhan vauvan. Jäimme poikani kanssa kahdestaan jo alussa eikä minua haitannut. Ilmoittauduin kouluun takaisin, ja poika oli päiväkodissa. Kävin koulun kunnialla loppuun, en ollut ikinä saanut niin hyviä numeroita koulussa (amisasteikko 1-3, melkeen kaikki oli 3).
Löysin miehen, joka pitää poikaani kuin omanaan. Valmistuin ja koko ajan on ollut töitä tarjolla :) Ei ole joutunut olemaan huolissaan, miten tästä työllistyy. Mieskin on koko ajan töissä :) Tällä hetkellä olen raskaana, enkä voisi kuvitella mitään ihanampaa kuin oman perheen :) Suosittelen äitiyttä kaikille :)
T: 21v äiti
Ja vain parempaan suuntaan. Ennen raskautta, mulla oli tosi vaikea masennus. En jaksanut enää kauheesti taistella, että joka päivä pitäis herätä. Raskaustesti kun näytti plussaa, elämäni heitti häränpyllyä ympäri. Masennuksesta ei tietoakaan enää ja mitä enemmän maha kasvoi, sitä enemmän tunsin olevani elossa ja elämäni menevän parempaan suuntaan. Parisuhde silloisen poikaystävän kanssa meni päin helvettiä, mutta se ei haitannut. En jaksanut välittää, vaikka hän petti yms. Sainhan vauvan. Jäimme poikani kanssa kahdestaan jo alussa eikä minua haitannut. Ilmoittauduin kouluun takaisin, ja poika oli päiväkodissa. Kävin koulun kunnialla loppuun, en ollut ikinä saanut niin hyviä numeroita koulussa (amisasteikko 1-3, melkeen kaikki oli 3).
Löysin miehen, joka pitää poikaani kuin omanaan. Valmistuin ja koko ajan on ollut töitä tarjolla :) Ei ole joutunut olemaan huolissaan, miten tästä työllistyy. Mieskin on koko ajan töissä :) Tällä hetkellä olen raskaana, enkä voisi kuvitella mitään ihanampaa kuin oman perheen :) Suosittelen äitiyttä kaikille :)
T: 21v äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä hyvässä että pahassa. Varaudu siihen, ettet ainakaan ensimmäiseen vuoteen nuku kunnon yöunia, et pääse mihinkään, mihin kaverisi menevät, et voi hyvällä omallatunnolla ajatella enää luovasi uraa, teet niin tai näin, yhteiskunta painostaa sinua tekemään toisin (eli maksat veroja tai olet kotiäiti, niin aina on huono..), joudut olemaan saatavilla 24/7, seksiä ei voikaan harrastaa koska haluaa, koska vauva voi juuri silloin haluta tissiä jne.
Mutta toisaalta saat elämääsi jotain sellaista, minkä ihanuutta et ikinä voi edes kuvitella etukäteen.
Ja lisäyksenä: arjen ja koko elämän prioriteetit muuttuu ja vasta nyt sen tajuaa, mitä sana vastuu oikein merkitsee.
Varaudu siihen, ettet ainakaan ensimmäiseen vuoteen nuku kunnon yöunia,
En nyt sanois noinkaan, ei se kaikilla vauva valvota ja itke, minä ainaski pystyin nukkumaan jo 2 kuukauden ikäisen kanssa piiitkät yöunet :)) hahaa.
ensinnäkin
1) Työ. Ennen lasta olin määräaikaisena hyvässä ja mielekkäässä työssä. Työn piti jatkua, kaiken piti olla hyvin. Kun tulin raskaaksi, työsopparia ei uusittu vedoten muihin syihin. Äitiysloman jälkeen en ole onnistunut löytämään enää alani töitä. Minun pitää todennäköisesti opiskella uusi tutkinto kun nuorimmaisen hoitovapaa päättyy.
2) Kaveripiiri. Olin ensimmäinen kavereistani, joka sai lapsia. Yhtäkkiä olin ulkopuolinen, vaikka tein kaikkeni että pääsin ilman lasta menemään enkä puhunut vain lapsesta. Kaveripiiri meni täysin uusiksi. Sain uusia kavereita ja ystäviä, sellaisia joiden kanssa oli enemmän yhteistä. Tämä oli siis positiivinen muutos vaikka ei aluksi vaikuttanut siltä.
3) Parisuhde; no, se vaan muuttuu. Erilaiseksi, ei huonommaksi.
4) Oma sisäinen elämä muuttui eniten. Yhtäkkiä se lapsi oli kaikki, ensimmäisenä mielessä, aina. En ollut tiennyt miltä tuntuu pakahtua rakkaudesta, mutta pelkkä lapsen katseleminen sai hengen salpaantumaan. En ole ikinä elämässäni kokenut lähellekään mitään niin ihmeellistä kuin hetket omien lapsien kanssa. Sitä onnen määrää ei vain osannut ennakoida mitenkään. Ei myöskään sen surun ja avuttomuuden määrää, kun lapsella ei olekaan kaikki hyvin eikä voi auttaa häntä. Mutta onneksi niitä onnellisia päiviä on ollut enemmän kuin surullisia.