Miten te puhelinkammoiset selviätte, jos pitää töissä

Olen tuon "Uskon, että puhelinkammoni väheni tänään rutkasti"-ketjun ap. Minulla on töissäni tullut todella harvoin tuollaisia tilanteita. Pari kertaa on ollut jotain, että on täytynyt välittää tieto ihmiseltä toiselle. Jännitti kyllä, mutta olen silti aina osannut hoitaa asiani puhelimessa kammostani huolimatta. Tuossa omassa ketjussani kertomani aloitus oli aivan ainutkertainen tapaus. Ikinä en aiemmin ole sanoissani seonnut virallisissa puheluissa, vaikka olenkin ollut kauhuissani.

Työssäni edustan organisaatiotani, en itseäni. Siksi on helpompi tehdä työpuhelut.



- eräs puhelinkammoinen

11 vuotta nykyisessä työpaikassa enkä ole montaa puhelua joutunut soittamaan. Yleensä kaiken saa hoidettua sähköpostitse onneksi nykyisin.



Mutta on mulla myös jäänyt puheluita tekemättä kammon takia. Kerran jouduin pyytämään työkaveria soittamaan meidän IT-tukeen Intiaan, kun mulla oli mennyt jotenkin firman intran salasana lukkoon, ja minua pelotti liikaa soittaa sinne, en pystynyt. Monta päivää psyykkasin itseäni ja yritin, näin painajaisia ja hikoilin ja tuskailin, mutta lopulta täytyi pyytää apua. Valehtelin etten osaa oikein englantia enkä siksi pysty sinne soittamaan. Puhelinkammoa en kehdannut tunnustaa, olisi akateemiselle asiantuntijalle liian noloa.

Valehtelin etten osaa oikein englantia enkä siksi pysty sinne soittamaan. Puhelinkammoa en kehdannut tunnustaa, olisi akateemiselle asiantuntijalle liian noloa.

Hoidan asioita myös sähköpostilla ja tekstiviestein, esim. keikkatyöläisille laitan tekstarin mieluummin kuin soitan jos kysyn heitä töihin. Kammoni liittyy ainakin osittain alentuneeseen kuulooni sekä pätkiviin puhelinlinjoihin. Nykyisin linjat ei enää juurikaan pätki joten kammoni on hieman laantunut, yleensä kuulen hyvin mitä toisessa päässä puhutaan. Lisäksi pelkään, että soitan huonoon aikaan; työpuhelut hoidetaan virka-aikana toisille työssäolijoille joten sitäkään ongelmaa ei työpuheluiden suhteen ole. Ja yksi pelonaiheistani on myös kiusallinen hiljaisuus jos ei kumpikaan keksi sanottavaa; työpuhelun aikana hoidetaan työasia eikä tarvii keksiä mitään jutun juurta vaan puhelun voi lopettaa kun asia on hoidettu.

Hoidan asioita myös sähköpostilla ja tekstiviestein, esim. keikkatyöläisille laitan tekstarin mieluummin kuin soitan jos kysyn heitä töihin. Kammoni liittyy ainakin osittain alentuneeseen kuulooni sekä pätkiviin puhelinlinjoihin. Nykyisin linjat ei enää juurikaan pätki joten kammoni on hieman laantunut, yleensä kuulen hyvin mitä toisessa päässä puhutaan. Lisäksi pelkään, että soitan huonoon aikaan; työpuhelut hoidetaan virka-aikana toisille työssäolijoille joten sitäkään ongelmaa ei työpuheluiden suhteen ole. Ja yksi pelonaiheistani on myös kiusallinen hiljaisuus jos ei kumpikaan keksi sanottavaa; työpuhelun aikana hoidetaan työasia eikä tarvii keksiä mitään jutun juurta vaan puhelun voi lopettaa kun asia on hoidettu.

Valehtelin etten osaa oikein englantia enkä siksi pysty sinne soittamaan. Puhelinkammoa en kehdannut tunnustaa, olisi akateemiselle asiantuntijalle liian noloa.

Mutta ei ole noloa olla kielitaidoton akataaminen?

mutta olen kuullut tosi monen muunkin kollegan sanovan ettei oikein enää englannin puhuminen suju kun ei ole kieltä opiskeluajan jälkeen tarvinnnut. Ei näissä meidän hommissa tarvi mitään vieraita kieliä puhua.

Joten joo, katsoin vähemmän noloksi sanoa sen että kun on 20 vuotta opinnoista, on englannin puhetaito ruosteessa, kuin että paljastaisin että olen ihme pipipää jota pelottaa puhua puhelimessa.