Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Yrittääkö lasta vai ei?
19.10.2012 |
Onko teidän muiden ollut helppo tehdä päätös lasten "hankkimisesta"?
Olemme nuorehko pariskunta, joka ei oikein osaa tehdä päätöstä tämän asian suhteen. Tuntuu että asialle on plussia ja miinuksia yhtä paljon, ja kun kummallakaan ei ole erityistä vauvakuumetta niin asiaa on vain lykätty.
Tavallaan tuntuu että on norminmukaista hankkia niitä lapsia ja siksi kai ajatus mielessä pyöriikin. Silti sitä kuitenkin miettii että jos ei tunne palavaa halua vanhemmaksi ainakaan vielä, miten sitä jaksaisi vauvan kanssa. Ja joo, vanhemmuuteen kasvaa lapsen myötä, mutta pelottaa myös että miten sitä jaksaa jos hommaan ryhtyy neutraalilta pohjalta...
Tiedetään myös ettei kaikkien ole pakko lapsia hommata, mutta nähdään kuitenkin toisemme tulevaisuudessa vanhempina ja perheemme vähän suurempina kuin pariskuntana.
Kommentit (8)
Halusin aina vaan lykätä lastenhankintaan ja lopuksi tilanne alkoi olla aika kireä kun mies halusi lapsia. Päätin sitten että olkoon; annetaan luonnon päättää -endometrioosiepäilyjen takia lapsettomuuskin oli ihan mahdollinen vaihtoehto- Tulin kuitenkin raskaaksi puolessa vuodessa ja pikkuhiljaa kasvoin äitiyteen. Nyt muistan esikoisen vauvavuotta elämäni onnellisempana vuotena!
Mutta nämä ovat todella vaikeita asioita, ennen oli helpompaa siinä mielessä kun niitä lapsia joku tuli tai ei tullut, se ei ollut ykislön valittavissa siinä määrin kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ei kai teillä ole kiire sitä päätöstä vielä tehdäkään? Entä jos antaisitte ajan vaan vähän kulua ja katselisitte, alkaako vaakakuppi kallistua enemmän jompaan kumpaan suuntaan, lasten hankintaan vai hankkimatta jättämiseen.
Sitä en kyllä pelkäisi miten jaksaa jos ryhtyy hommaan "neutraalilta pohjalta". Itse aloin jopa vastahakoiselta eli tulin vahingossa raskaaksi, mutta ei minkäänlaisia jaksamisongelmia, kyllä sitä lasta rakasti heti kun se syntyi ja ennenkin, esim. muistan kuinka kauhuissani olin kun sain sikotaudin odotusaikana, pelkäsin aivan kauheasti että menee kesken tai lapsi vaurioituu vaikka heti raskaudesta kuultuani ajattelin että toivon keskenmenoa.
Mutta siltä kannalta ehkä kannattaisi miettiä vielä, että ei minusta lapsia sen takia kannata hankkia että se on "norminmukaista" kuten sanot. Nykyään on onneksi mahdollisuus elää ihan oman mielensä mukaisesti, joten jos siihen on mahdollisuus, ei varmaan ole huono idea ihan rauhassa ensin etsiä sitä että mikä se oma mieli tässä asiassa onkaan oikeasti.
Me ajattelimme noin kunnes vajaa kolmikymppisenä kanta selkiytyi. Nyt olemme pikkuvauvan vanhemmat, ikää 30 vuotta.
Eli käytin ehkä vähän väärää sanaa puhuessani "nuorehkosta" pariskunnasta kun ei mitään ihan parikymppisiä enää kuitenkaan olla.
Minulle on aina ollut jotenkin vaikea heittäytyä uusiin ja ennakoimattomiin tilanteisiin, ja mieskin on tosi harkitsevainen. Se vaan tuntuu typerältä, että puhutaan kuitenkin aina että "sitten kun meillä on lapsia", vaikkei edes osata päättää että millonkohan niitä sitten alkaisi yrittämään.
Jos tämän asian kanssa käy kuten muidenkin päätösten suhteen niin pelkäänpä että niitä lapsia ei koskaan tule.
tapasimme n. 21-vuotiaina. Aluksi ei kummallekaan tullut mieleenkään ajatus lapsista, tai mä näin painajaisia, että tulisin vahingossa raskaaksi - en missään nimessä halunnut lapsia tuossa vaiheessa. Sitten n. 28-vuotiaina molemmat huomattiin haluavamme vanhemmiksi, vaikka varsinaista vauvakuumetta ei ollut kummallakaan. Päätimme ajankohdan, jona alamme yrittää, saimme lapsen melko lyhyen yrittämisen jälkeen, ja se oli kyllä tosi hyvä päätös, olemme onnellisia ja haluamme toisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tunne on ollut minulle ainakin todella ihana kokemus, kun on vauvakuume ja sitten saa jännittää josko tärppää. Mielestäni näissä asioissa ei kannata hätiköidä ainakaan vielä. Antaa luonnon tuoda vauvakuume mukanaan kun on sen aika.
Ei mulle ole koskaan tullut mitään 'iiih vauvat ovat ihania, pakko saada sellainen!' Tai miehelle sen paremmin. Seurustelun alusta asti kuitenkin miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä että haluamme lapsia, useammankin jos niitä meille vain suodaan. Yrittäminen aloitettiin siis aika 'neutraalilta' pohjalta, ei minkään viiltävän vauvakuumeen kourissa. Tulin raskaaksi heti (mikä vähän yllätti, koska gynen mukaan sen piti olla minulle tavallista vaikeampaa) ja siitä se sitten lähti. Esikoisen syntymän myötä huomattiin että vanhemmuus on ehdottomasti 'meidän juttu' - nyt lapsia onkin jo viisi.
Jos olette varmoja kuitenkin siitä että lapsia haluatte, niin suosittelisin aloittamaan sen yrittämisen vähitellen, jos kolmekymppiä alkaa pian lähestyä. Varmaahan ei ole koskaan sekään että se raskaaksi tuleminen tapahtuisi ihan noin vain.
Alue: Aihe vapaa
Ensin ajattelimme noin niinkuin te. Emme aloittaneet yritystä vaan lykkäsimme asiaa. Muutaman vuoden päästä tuli ihan oikea vauvakuume ja sitten siitä vuoden päästä syntyi meidän esikoinen. Nyt odotellaan kolmatta lasta. Kaksi ensimmäistä ovat syntyneet vuoden välein. Tämä kolmas sitten tuleekin isommalla ikäerolla, tuli vauvakuume ja mieskin oli suostuvainen.
Minä itse en siis "hankkinut" lasta sellaiseen neutraaliin tilanteeseen. Kai jotkut niin tekeekin. Mutta jos olette kovin nuoria niin on teillä vielä aikaa pohtia ja ehkä odotellakin sitä vauvakuumetta.