Lue keskustelun säännöt.
Miten kohtelet vanhempiasi tulevaisuudessa? Kaikki vastaamaan!
17.10.2012 |
Olen miettinyt tässä muutamien viikkojen aikana että mikä meidät saa toimimaan milläkin tavalla? Vaikka olisi kyse omista vanhemmista niin ei se tarkoita sitä etteikö heitä voisi unohtaa ja jättää kuolemaan kotiinsa, taikka laitokseen.
Olen joutunut seuraamaan sivusta miten eräs vanhempi mies lähes menehtyi kotonaan ennen kuin pääsi hoitoon ja sitä kautta kuntoutumaan. Aika karua touhua kun omat lapset eivät tee mitään, eivät puutu mihinkään vaikka heille kerrotaan missä mennään jne. Vaikka isä kaatuilee asunnossaan, laskee allensa, kuihtuu kun ei enää syö niin se ei vaan herätä yhtään mitään tunteita taikka ajatusta että nyt pitäisi auttaa ja toimia? Ja siinä vaiheessa kun esim. sairaalasta soitellaan niin lapsilla ei ole mitään sanottavaa taikka kommentoitavaa. Heille yksi sama että missä kunnossa toinen on taikka mitä he toivoisivat tehtävän.
Nyt kysynkin. Onko se niin että sitä saa mitä tilaa? Jos omat vanhemmat eivät aikanaan ole auttaneet lapsiaan millään tavoin edes hädän hetkellä niin tässäkö on sitten tulos? Jos vanhemmat ovat olleet ilkeitä ja erittäin vaikeita niin onko se täysin oikeutettua olla välittämättä, ajatella että joku muu, vieras ihminen saa ottaa ohjat käsiinsä. Minä en puutu millään muotoa yhtään mihinkään enkä käy edes koskaan sairaalassa katsomassa, piste.
Vaikea asia. Mutta mitä ajatuksia tämä herättää? Miten sinä olet toiminut taikka olet ajatellut toimia kun se aika koittaa ettei isäsi taikka äitisi enää pysty itse kaikkea tekemään.
Kommentit (18)
hakanneet heitä ja päihteidenkäytöllä pilanneet heidän lapsuutensa ja nuoruutensa. On ihan oikein jos sellaisista mummoista ja papoista ei kukaan välitä. Eivät hekään aikoinaan lapsistaan piitanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos vanhempi on ollut aina hyvä lapsilleen, niin kyllä nämä luonnollisesti ovat halukkaita huolehtimaan vanhemmastaan edes jollakin tasolla. Ja ajatellaan ääritapauksia: jos vanhempi on ollut ikänsä väkivaltainen juoppo, josta on ollut vain harmia ja tuskaa lapsilleen, niin voiko olettaa, että lapsi haluaa tällaisesta vanhemmasta puolestaan huolehtia?
Minä aion auttaa omia vanhempiani, kun he ikääntyvät. Omat resurssini huomioiden. Ovat tosin sanoneet etteivät halua kenenkään taakaksi ikääntyessään, mutta luonnollisesti haluan auttaa asioiden hoidossa ja pitää yhteyttä.
mun äitini omaishoitaja. Äidilläni ei ole montaa vuotta jäljellä. Minusta on päivänselvää, että he hoitivat minut täysi-ikäiseksi, joten minä hoidan heidät hautaan.
Jos olet kurja ihminen ja kohdellut lastasi huonosti, ei ole mitään oikeutta vaatia mitään lapselta. En tunne mitään velvollisuutta huolehtia kenestäkään, joka on ollut minulle paha, oli tämä sitten oma äiti tai sisko.
Kohtele ihmisiä niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan.
kun ilkeilijäpalstalaisten lapset antavat äitiensä maata kusi- ja paskavaipoissaan eivätkä piittaa heistä mitään. Ennakkoperinnöt toki ovat vanhemmiltaan putsanneet heti kun se oli mahdollista.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta sitten äiti sanoi, että laittakaa hänet vaan ajoissa sitten johonkin hoitokotiin. Hän ei halua, että me pilataan elämämme vahtimalla hänen vaipanvaihtoaan..
jep, eipä ollut aikomustakaan. Eikä tullut mieleenkään, että mä hänen yllä ylläpitonsa sisarusten kanssa maksaisin.
hoitakoot itsensä jonnekin, jos haluaa. Tosin äiti on mennyt tällä välin naimisiinkin, että kai sen miehenkin kustannukset pitäis maksaa...
Erityisesti appivanhemmat on niin paljon tehneet meidän hyväksemme, että todellkain pidän heistä myös huolta omien mahdollisuuksieni mukaan. Samoin kuin isäni uudesta puolisosta jos on tarvis, hänkin on ihana, auttavainen ihminen.
AIka näyttää sitten minkä verran itse kukin tarvitsee apua vanhuksena. Oma mummini kuoli viime kesänä 93 vuotiaana, ja asui kotonaan omatoimisesti vielä reilu kuukausi ennen kuolemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuus oli väkivaltahelvetti, luonnevikainen sadistinen isä hakkasi jatkuvasti, nöyryytti ja alisti kaikin tavoin. Äiti katsoi vierestä, ei tehnyt mitään auttaakseen, salaili ja piilotteli, valehteli lasten vammat tapaturmiksi, mahdollisti isäni hulluuden.
Emme ole tekemiissä. Vanhana saavat kitua ja kuolla kusivaipoissaan. En halua kostaa, mutta en ala välittämäänkään. Eivät hekään raastaneet ja kunnioittaneet lapsaan.
Toivon vaan ettei ikanaan vanhempieni laitoksen hoitajat arvostele minua selän takana "kiittämättömäksi lapseksi". Tietäisivätpä mitä kauhua, tuskaa ja kipua olen joutunut kestämään.
Enemmänkin huolettaa että vanhemmat riistävät omat henkensä lopussa koska eivät halua jäädä taakaksi minulle ja sisaruksilleni. Oma moraalikäsitys vie myös tuohon suuntaan omien lapsien kohdalla. Projisoin omasta ajattelustani tuon vanhempieni asenteen. Mistään ei olla varsinaisesti juteltu tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet kurja ihminen ja kohdellut lastasi huonosti, ei ole mitään oikeutta vaatia mitään lapselta. En tunne mitään velvollisuutta huolehtia kenestäkään, joka on ollut minulle paha, oli tämä sitten oma äiti tai sisko.
Kohtele ihmisiä niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan.
Tästä syystä en aio huomioida vanhempiani sillonkaan mitenkään.
Että sitten aikanaan olen todennäköisesti valmis jäämään tarvittaessa vaikka omaishoitajaksi vanhemmilleni.
Valmiuksiakin siihen on jonkun verran alaa opiskelleena. Ei toki täyden ammatilaisen verosesti mut kuitenki tiedän miten rankkaa vanhan ihmisen hoito on.
Tosin tavallaan tietty pelottaa se ajatus. Ja toisaalta mun suvussa ihmiset on ollu tosi vanhoiksi terveitä. Isovanhemmistaki kaikki asunu tähä mennessä kotona ja ovat 80-85v. EIvät oo tarvinneet ainakaan vielä edes ketään ulkopuolista kotiin auttelee, toki vanhemmat heitä käy suht usein tapaamassa ja tiiviisti pitävät yhteyttä. Asuvat kuitenki kaukana joten ei edes kerran viikossa voi noin vain käydä eli pitkälti pärjäävät itsekseen.
Mutta siis kyllä mä vanhainkotien menoa nähneenä sanoisin että haluan pitää omat vanhempani mahdollisimman pitkään kotona, niin kauan ku siihe omat voimat ja rahkeet aikanaan riittää. Ja haluan auttaa vaikke mitän suoraa avuntarvetta vielä olisi.
Eli mun on vaikea kuvitella et muuttuisin niin välinpitämättömäksi vanhempiani kohtaan. Tottakai tää on tän hetkinen ajatusmaailma, mut vaikea uskoa et se niin radikaalisti voisi muuttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 3-kymppinen vanhustenhoitaja.
Olen ajatellut hoitaa ainakin omat vanhempani (katsotaan, mikä on tilanne/mahdollisuudet appivanhempien kohdalla) niin pitkälle kuin pystyn. Olen valmis ottamaan heidät asumaankin luoksemme, sitten kun ovat niin vanhoja, etteivät pärjää yksin. Toivottavasti itse olen niin hyvässä kunnossa, että pystyn hoitamaan, minulla ja vanhemmillani kun ei ole "kuin" n. 20 vuotta ikäeroa.
Tietenkin lienee realistista, että tarvitsisin välillä hengähdystaukoja vanhempieni hoidosta, jaksoja, jolloin heidät voisi sijoittaa laitokseen hoitoon jotta itse saisin levättyä.
Mutta siis haluan hoitaa heidät kotioloissa niin pitkään kuin mahdollista. Tuttua, kodinomaista, tuttuja ihmisiä lähellä.
Niin, eihän sitä tosiaankaan tiedä että miten huonoja vanhempia toisilla on ollut. Miten ovat lapsiaan kohdelleet. Ja silloin kyllä sen ymmärränkin että ei löydy haluja taikka mitään positiivisia tunteita toista kohtaan. Mutta sitten on paljon niitä joiden vanhemmat eivät ole hakanneet, olleet juoppoja tms. Ja siltikään ei omista vanhemmista ja heidän hyvinvoinnistaan välitetä yhtään. Sitä en vain pysty ymmärtämään.
Miten on. Pelottaako teitä yhtään oma tulevaisuutenne? Miltä tuntuisi jos ja kun ei omat lapset tulisi sinua koskaan katsomaan eivätkä pitäisi sinuun mitään yhteyttä? Kun huonokuntoisena jonottaisit ensiavun aulassa ilman ketään omaista taikka läheistä niin miltä se mahtaisi tuntua?
Sanotaan se nyt vielä että tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään vaikka joku voi niinkin ajatella. Nämä asiat vain mietityttävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on lapsena lyöty ja hakattu nahkavyöllä, mattopiiskalla, remmillä, tukistettu, pidetty nälässä, työnnetty naama kaurapuurolautaseen kunnes oksentaa jne niin ehkäpä olisi houkutus maksaa potut pottuina ja tehdä täsmälleen samat asiat vanhemmille. Tai ehkä ei viitsi mokomien takia ottaa linnatuomiota ja vain katoaa. Jos jollakin on em. kaltainen lapsuus niin ehkä on turha velvoittaa ottamaan vanhempiaan omaan kotiinsa asumaan 20 vuodeksi vaipoissa ja toimimaan omaishoitajana...vai....? Harvapa on pyhimys ja kääntää aina vain toisenkin posken.
koska kaikki eivät saa lapsia.
Heidän täytyy vain puuskuttaa yksin sinne terveyskeskuksen ensiapuun saamaan apua; ilman että on toivoa lapsista / lapsenlapsista hakemaan pois, koska heitä ei ole, eikä tule olemaankaan. Myös jos elää riittävän kauan esim 90-vuotiaaksi, kaikki sukulaiset ja tuttavat saattavat olla kuolleita ja eipä vain kukaan käy vanhainkodissa morjestamassa. Minkäs sille mahtaa.
KOSKAAN ei ole takeita siitä, että nuo asiat tapahtuisivat, vaikka pukkaisi kuinka monta tenavaa vanhuudenturvaksi. Yksi saattaa muuttaa Belgiaan, toinen on muuten kiukkuinen, kylmä ja etäinen, kolmas kuolee autokolarissa 25-vuotiaana.
Kun vanhat alkavat olla sairaita eivätkä enää tule toimeen yksin kotonaan, ei amatööreistä ole heille hoitajiksi. Ammattilaisten mielestä omaisten tehtävä on pitää seuraa ja piristää vanhuksia. Kakkavaipan vaihtaminen kuuluu hoitajille, ei omaisille. Näin siksikin, että vanhukset eivät yleensä halua sukulaisiltaan niin intiimiä kosketusta. Vanhuksillekin on oman arvokkuuden säilyttäminen tärkeää, ja se on hiukkasen vaikeaa, kun toinen pyyhkii pyllyä.
Puhumattakaan vaativammista hoitotoimista. Voi olla eri asia, jos lapsi tai muu sukulainen on hoitoalan ammattilainen, mutta ihan oikeasti: dementikon kanssa pärjääminen vaatii koulutusta ja ammattimaista asennetta.
Äitini oli kotihoidossa kotonaan loppuun asti. Kyllä se alussa ihaan ok oli, mutta loppuajasta olisi ollut äidille itselleen parempi olla hoitopaikassa. Juopot sukulaiset kävivät kerjäämässä ja vaatimassa rahaa, isä tiuski väsyneenä, osa sukulaisista ei uskaltanut puuttua, osa asui kaukana. Äiti itse olisi halunnut hoitokotiin, mutta vahvaluonteiset sukulaiset vaativat kodin "hyvää hoitoa", vaikkei se heidän hoitotapansa kovin kehuttavaa ollut muiden kuin itsensä mielestä.
Kehoittakaa vanhempianne hyvissä ajoin tekemään kirjallinen hoitotahto suoraan terveyskeskukseen. Ei tarvitse sitten sukulaisten riidellä, kuka on hoitanut paljon ja kuka vähän, ja kenen kuuluu saada siitä korvaus ja kenen ei.
että vaikka rakastankin vanhempiani ja välitän heistä, en pysty olemaan käytännössä tukena ja auttamassa heitä kun kunto menee heikoksi. Eli kyllä jää sairaalassa tai vanhainkodissa katsomiset vähille, mutta ei sitä voi itsekään koko elämäänsä ja lisäksi oman perheen elämää uhrata sen mukaan että omia vanhoja vanhempia olisi hyvä käydä katsomassa useammin.