Miten mä selviän tästä epätoivoisesta(? )ihastuksesta entiseen työkaveriin?

Etköhän voisi sallia itsellesi hieman nautintoa, tekisi varmasti hyvää, eli go for it!

Kuulostaa hyvin tutulle, mulla oli vähän aikaa sitten ihan samanlainen tilanne, tosin avioliittoni voi hyvin, mutta silti ihastuin entiseen työkaveriin. En voinut uskoa kun saman kokeneet neuvoi, että se menis ohi, se oli vaan niin kokonaisvaltaista että sukat pyöri jaloissa pelkästä ajatuksesta.



Työpaikka vaihtu, ihastus jäi sinne. Hetki jaksettiin haikailla toistemme perään työpaikan vaihdon jälkeenkin, mutta nyt viimesimmästä tekstaristakin on monta kuukautta. Aika vaan haalisti tunteet, onneksi. Enää en edes mieti kyseistä tyyppiä, olen vaan onnellinen, ettei koskaan mitään sopimatonta tapahtunut (vaikka molemmat sitä kiihkeästi haluttiin) ja avioliittoni jatkuu onnellisena. Poissa silmistä poissa mielestä niinkuin sanotaan.

toisaalta haluaisin unohtaa koko jutun, ja toisaalta en millään haluaisi luovuttaa tästä ihanasta tunteesta.. ja keksin yhä enemmän syitä, että miksen antaisi vain mennä, juuri tätä että "ansaitsen sen, onhan minuakin petetty" jne. Suurinpiirtein nukahdan siihen, että haaveilen millaista olisi rakastella hänen kanssaan (noissa viesteissä se on ihan täydellistä..!) ja herään siihen samaan haaveuneen.. Tiedän kyllä, että tämä on ihan teiniä ja naurettavaa ja olen itsekin lähes kauhuissani, että miten tämmöinen "järkevä" ihminen menee näin sekaisin.



Tekee ihan älyttömästi mieli kokeilla, millaista se olisi. En ole oikeastaan ikinä kunnolla ollut muiden kuin mieheni kanssa, 17 vuotta. Sitä ennen pari outoa satunnaispanoa. Nyt olisi niin paljon enemmän ymmärrystä, ja annettavaa.. tuommoisena kaksikymppisenä ei tiennyt seksistä mitään eikä sille antanut painoarvoa. Mutta nyt.. voi että.. mieheni kanssa ei ole ikinä ollutkaan oikein mitään intohimoa, eikä hän ole koskaan nähnyt minua tuolla tavalla, naisena, seksuaalisena olentona. Olen ihan liekeissä, että voiko tämmöistä ollakaan..



Ap

Ihmisiä on erilaisia, on niitä jotka pystyy pettämään ja elämään itsensä kanssa sen jälkeen. Itse en ole koskaan pettänyt ja tiedän että katuisin nyt raskaasti jos olisin toteuttanut silloiset haaveeni. Se on järkyttävän raastavaa haaveilla toisesta yöt ja päivät ja kuvitella miten täydellistä kaikki muka olisi... Mutta jälkeenpäin päin voi pitää itseään voittajana kun ei antautunut himoille vaan kanavoi nekin himot tänne omaan parisuhteeseen eikä syrjähyppyyn.



T. 4

mitään rivoa kieltä - tai ainakin kirjoitettuna se näyttää kamalalta :D



Ap

Ihmisiä on erilaisia, on niitä jotka pystyy pettämään ja elämään itsensä kanssa sen jälkeen. Itse en ole koskaan pettänyt ja tiedän että katuisin nyt raskaasti jos olisin toteuttanut silloiset haaveeni. Se on järkyttävän raastavaa haaveilla toisesta yöt ja päivät ja kuvitella miten täydellistä kaikki muka olisi... Mutta jälkeenpäin päin voi pitää itseään voittajana kun ei antautunut himoille vaan kanavoi nekin himot tänne omaan parisuhteeseen eikä syrjähyppyyn.

T. 4

Todennäköisesti en olisi kovin ylpeä itsestäni ja katuisin. Jotenkin tuo, että mies on jo tehnyt tämän, saa mieleni oikeuttamaan ties mitä. Tosin se, että olen itse ollut petetyn puolison asemassa, taas vähän jarruttelee. Mutta tullaan taas siihen, olenko vastuussa varatun miehen tekemisistä? Enhän ole saanut edes omaa ukkoani pitämään housuja jalassa samassa tilanteessa, eikä minultakaan kukaan lupia kysellyt, saati ollut pahoillaan puolestani.

Ap