Tähän sijaisperheiden kokemuksia, kiitos (ei vittuilua)

Meillä on yksi sijoitettu ja hänen kohdallaan omaisten kanssa on varmaan niin helppoa kuin tällaisessa tapauksessa voi ikinä olla. Äiti itse ymmärtää ettei voi lastaan pitää ja siksi antaa meille sellaisen tuen mitä sieltä suunnasta nyt voi antaa. Ei morkkaa eikä mollaa meitä ja jos olen jotain jostain asiasta sanonut sanoo hän ainakin lapsen suuntaan olevansa samaa mieltä (tiedä sitten ajatteleeko itse oikeasti niin).



Lapsi itse on hyvin haasteellinen. On koetellut rajojaan päivittäin koko sen ajan mitä on meillä ollut (vuosia!) Apua ei tunnu olevan mistään mitä on kokeiltu. On niin smartti tyyppi että tietää kyllä joka kerta mistä narusta vetää. Terapiassakin käytti tilannetta täysin hyväkseen, niin että terapiatäti ei oikein tiennyt miten ois pitänyt olla ja kaikki kääntyi ihan nurin niskoin. Oppimisvaikeuksia ei ole, mutta läksyistä riidellään päivittäin. Muitakaan diagnooseja ei ole, eikä kyllä varmaan tulekaan.



Mä olen ihan loppu tyyppiin ja meidän parisuhde on todella kovilla, kun mies ei anna henkistä tukea, kodinhoidollista ja kasvatuksellista kylläkin.

Lapsi ei tunnu omalta, koska on luonteeltaan niiiiin toisenlainen kuin omat lapset. Ja on todella vaikea rakastaa tai edes tykätä ihmisestä joka koko ajan haastaa riitaa.

Omia kokemuksia ei ole, mutta tunnen paremmin kolme sijaisperhettä. Yhden tilanne helpottui, kun saivat ammatillisen statuksen ja sitä kautta vanhemmat jäi kotiin. Eli saavat aikaa huoahtaa lasten koulupäivien ajan, aikaisemmin vain kiitivät oman työnsä ja lasten asioiden välillä. Tykkäävät kyllä niistä lapsista, mutta kaikkea vaikeutta on. Jatkuvasti ravaavat terapioissa, on yökastelua, on käytöshäiriöitä jne. Ei se ihan sama ole kuin omat lapset tai mene "joukon jatkona". Täyttä työtä.



Kahdesta muusta toisen äiti puuskahti taannoin, että ei olisi koko rumbaan lähtenyt, jos olisi tiennyt. Lapsi on ollut heillä pienestä ja lapsen kanssa asiat sujuukin, mutta elämänhallinnan menettänyt bioäiti on ongelma. Tuopa vuosien tauon jälkeen muutti melkein naapuriin asumaan, häiriköi, sotkee lapsen päätä, vaatii jatkuvasti huostaanoton purkua, eikä tajua omia ongelmiaan. Äiti varmaan tykkää lapsesta, mutta on mieleltään itsekin lapsi ja kuvittelee olevansa hyvä ja hauska äiti tekemällä lapsen kanssa kaikkea vähemmän kivaa tyyliin varastelevat lähikaupasta, heittelevät autoja kivillä ja juoksevat karkuun jne. Sitten tällaisen bion kanssa joutuvat puljaamaan. Bion kanssa, joka on tn. älyllisesti kehitysvammainen ja joka kokee olevansa loistoäiti.

ajattelin että se voisi olla suht ok jos lapsi sijoitetaan esim. 3v. Teiniä en kyllä ottaisi meille häiriköimään.



Meillä on nyt tukiperhelapsi, jonka kanssa ei juuri mitään ongelmia ole, ainoastaan yökastelu. Ikää 6v