Miksi jotkut kokevat töihin menon lepäämiseksi?

Ja jos elämänvaihe on sellainen, että työ on ainoa paikka, jossa saa keskittyä yhteen asiaan ja yhteen tarpeeseen kerrallaan.

Töissä joko lasten- ja kodinhoitoa, tai ainaista remonttia.

Minusta kotona pienten lasten kanssa on rankkaa ja tylsää, mutta töissä sellaista hässäkkää, ettei tosikaan. En todella tiedä, kummassa pääsisin helpommalla, töissä vai kotona.

- koska töissä saan puhua itseäni kiinnostavista asioista aikuisten kanssa

- koska töissä minulla on ruokatauko ja kahvitauko

- koska töissä on edes välillä hiljaisuus

- koska töissä saan asioida wc:ssä ilman, että työtoverit huutavat oven takana tai piirtävät seinään tai repivät toisiltaan silmät päästä sillä välin



esimerkiksi siksi.

Minun on kovin vaikeaa ymmärtää että joku oikeasti pitää työstään niin paljon että pitää sitä lepona. Ja vastaavasti minun on vaikeaa tajuta että joillekin ne kotiäitivuodet ovat kamalan rankkoja verrattuna työvuosiin.



Tiedän että noin on, mutta se vaan tuntuu yhtä hassulta kuin jos joku sanoo että kyllä se kalanmaksaöljy vaan on niin paljon parempaa kuin suklaa.

- koska töissä saan puhua itseäni kiinnostavista asioista aikuisten kanssa

- koska töissä minulla on ruokatauko ja kahvitauko

- koska töissä on edes välillä hiljaisuus

- koska töissä saan asioida wc:ssä ilman, että työtoverit huutavat oven takana tai piirtävät seinään tai repivät toisiltaan silmät päästä sillä välin

esimerkiksi siksi.

Töissä ei tarvitse olla 24/7 katastrofivalmiudessa, töissä ei tarvitse kestää kenenkään raivokóhtauksia, töissä ei tarvitse pyyhkiä pyllyjä ja venyttää pinnaa äärimmilleen päivittäin... Töissä työ on vaihtelevaa ja haasteellista...

siihen työn tekemiseen. Kotona on miljoona asiaa, joissa pitää pitää langat käsissään koko ajan, ja ottaa huomioon kaikkien perheenjäsenten tarpeet tasapuolisesti. Töissä on kotiin verrattuna rauha silloinkin, kun töitä on paljon ja on kiire.



Pidän töistäni ja nautin kotonaolosta, mutta kotirumban pyörittämisen rinnalla töissäolo on lepoa.

Olet juuri sellainen äiti, kenen lapsista kasvaa niitä koulukiusaajahäirikköahdistuneitakusipäisiä ihmisiä. Lapsesi tulee kärsimään koko ikänsä siitä, että äiti oikeasti halusi tehdä mieluummin muuta, kuin olla läsnä ja kasvattaa. Sillä sitähän se raivokohtausten kestäminen ja pinnanvenyttäminen on. Ja ihmetellään, miksi Suomessa on niin huonosti kasvatetut ja pahoinvoivat lapset? Katsokaa peiliin äidit, halveksin teitä todella paljon.

Kymppi vastasi siis kasille

Olet juuri sellainen äiti, kenen lapsista kasvaa niitä koulukiusaajahäirikköahdistuneitakusipäisiä ihmisiä. Lapsesi tulee kärsimään koko ikänsä siitä, että äiti oikeasti halusi tehdä mieluummin muuta, kuin olla läsnä ja kasvattaa. Sillä sitähän se raivokohtausten kestäminen ja pinnanvenyttäminen on. Ja ihmetellään, miksi Suomessa on niin huonosti kasvatetut ja pahoinvoivat lapset? Katsokaa peiliin äidit, halveksin teitä todella paljon.

Ja pelottaa ajatellakin, miten tuolla lailla puhuva iti kasvattaa pmia lapsiaan. Kiusajaia niistäkin tulee...

kerkesin olla töissä 12 vuotta ennen ensimmäistä äitiyslomaa, ja täytyy sanoa, että mulle ainakin äitiys on se elämän tarkoitus, joku työ on ihan naurettavaa tärkeilyä siihen verrattuna. Töissä on käytävä, että saa rahaa ja yhteiskunta pyörii, mutta kaikenmaailman urakeskeisyys ja eteenpäin pyrkiminen sillä saralla on melko älytöntä.



Mulle koti ja perhe on maailman paras asia. Kotona huonokin päivä vetää kevyesti vertoja työelämälle.

kerkesin olla töissä 12 vuotta ennen ensimmäistä äitiyslomaa, ja täytyy sanoa, että mulle ainakin äitiys on se elämän tarkoitus, joku työ on ihan naurettavaa tärkeilyä siihen verrattuna. Töissä on käytävä, että saa rahaa ja yhteiskunta pyörii, mutta kaikenmaailman urakeskeisyys ja eteenpäin pyrkiminen sillä saralla on melko älytöntä.

Mulle koti ja perhe on maailman paras asia. Kotona huonokin päivä vetää kevyesti vertoja työelämälle.

että kokee töissäolon levoksi kotonaolon rinnalla! Ei täällä kysytty, kumpi on parempaa tai tärkeämpää tai mitään sellaista.

kun pääsen arki-iltaisin muutamaksi tunniksi aikuisopintojeni pariin. Päivät olen 1- ja 2v villi-ihmisten kotiorja, jota myös äidiksi kutsutaan... Tietenkin mulle kotona olo on tärkeää ja tykkään siitä. Siksi ilta-opinnot aloitinkin, että lapset saisi olla vielä kotihoidossa. Mutta kyllä se 24/7 jonkun tarpeisiin vastaaminen on aika repivää, ellei välillä pääse tekemään jotain muuta.

Töissä kaikki asiat ovat järjen asioita. On mahdollista hallita työasioita järjellä. Töissä voi mennä vassaan rauhassa ja pitää rauhallisen kahvitauon. Tietää, että kun tekee kaiken hyvin, kaikki myös sujuu. Näin ei ole lasten kanssa kotona. Olen viihtynyt kotiäitinä, mutta lasten ollessa pieniä töissä on ollut helpmpaa kuin kotona. Työni on kuitenkin monen mielestä vaativaa.

Tiedän että noin on, mutta se vaan tuntuu yhtä hassulta kuin jos joku sanoo että kyllä se kalanmaksaöljy vaan on niin paljon parempaa kuin suklaa.

Töissä "kuuluu" olla kamalaa ja suklaasta "kuuluu" tykätä.

Ja minäkin sitten eilen ostin pitkästä aikaa suklaata, kun kaipasin herkkuja ja suklaatahan "kaikki" himoavat. Sain siitä vähän alkua syötyä, mutta sanoin sitten miehelle, että saa vapaasti syödä. Sitä on näköjään itsekin vaikea uskoa, että en pidä suklaasta. Kun kuka nyt ei suklaasta pitäisi!

Ihan samalla tavalla joku voi kokea työnsä helpoksi ja leppoisaksi hommaksi, vaikka se on jonkin normin vastaista. Mutta mieti vaikkapa kuvataiteilijaa, jonka mielestä se perkuleen maalaaminen on ihan paskaa, vastenmielistä, rankkaa, jne. Mutta kun pakko on raataa vaan.

Oma työni on haasteellista ja vastuullista. Ruokatauon pitäminen on joskus vaikeaa, työt kasaantuvat jatkuvasti ja koen jatkuvaa riittämättömyydentunnetta. Usein en ehdi käymään edes vessassa.

SILTI viihdyn työssäni eikä töihin meno vituta aamulla.



Jos vertaan kotiäitiyteen (vuosien kokemus 3 lapsen kanssa) niin elämä on nyt monin tavoin stressaavampaa ja kiireisempää. En mene töihin lepäämään vaan teen töitä täysillä ja työpäivän jälkeen sama rumba jatkuu iltaan saakka.

Minun on kovin vaikeaa ymmärtää että joku oikeasti pitää työstään niin paljon että pitää sitä lepona.

että pidät sitä mukavana. Paitsi tietysti se kotiäitinä oleminen.

Mutta meillä on joskus tapana sanoa niin, että työ on lepoa kotona olon rinnalla, kun tarkoitamme, että se on helpompaa kuin kotona lasten hoitaminen.

Ihan kerta kaikkiaan ja oikeasti vihaan! Olisin töissä vuorokauden ympäriinsä, jos voisin. Tai no, mieluummin toki jossain muualla, vapaalla, mutta mieluummin töissä, kuin kotona.

Onko sulle mikään tekeminen niin mieleistä,

Minun on kovin vaikeaa ymmärtää että joku oikeasti pitää työstään niin paljon että pitää sitä lepona.

että pidät sitä mukavana. Paitsi tietysti se kotiäitinä oleminen.

Ihan samat asiat minusta ovat mukavia niin kotiäitinä kuin työäitinä. Kotiäitiys sinänsä ei ole erityisen mukavaa, vaan se niihin vuosiin liittyvä rentous, kiireettömyys ja stressittömyys.

Työhön yleensä liittyy se, että tiettynä aikana on tehtävä jotain. Kotona minä olin pomo, joka määräsi mihin aikaan tehdään jotain jos tehdään. Ja kyllä, minulla on liukuva työaika ja melkoinen itsemääräämisoikeus työstäni, mutta en silti voi päättää että seuraavan viikon aikana en vastaa puhelimeen tai sähköpostiin enkä tee mitään "tuottoisaa".

Mutta mikä minusta on mukavaa. Esim. katsella telkkaa, jutella miehen, (työ)kavereiden tai lasten kanssa, käydä lenkillä, lukea kirjaa, roikkua av:lla, jumpata, harrastaa seksiä, tehdä rauhassa ruokaa, syödä, hassutella, shoppailla...

Olen hyvä vaativassa työssäni, mutta ei se yleensä hirveän kivaa ole. Tietyllä tavalla palkitsevaa kyllä, mutta ei samalla tavalla kivaa kuin sohvalla röhnöttäminen perheen kanssa.