Lue keskustelun säännöt.
Tiedätkö ketään, joka on omalla asenteellaan hankaloittanut
14.10.2012 |
omaa elämäänsä? Tarkoitan, että henkilöllä olisi resursseja pärjätä hyvin, mutta asenteensa takia ei pärjää.
Kommentit (10)
Olisi tosi hyvä siinä mitä tekee, mutta koska käy ikuista, omasta päästään lähtöisin olevaan luokkasotaa ihan tavallista työnantajaa kohtaan, on aina kusessa. Eli se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tällaisia aikuisia useitakin.
Eräs on niin hankala, että hänellä ei ole yhtään ystäviä ja työpaikallakin kaikki välttelevät häntä. Kyseinen tapaus on varmasti jollain tapaa tasapainoton eikä näe itsessään mitään vikaa. Hän on erittäin katkeroitunut ja aggressiivinen ja katkeroituu aina vain enemmän, koska "kukaan ei ymmärrä häntä". Saa työpaikallaan päivittäin isoja raivokohtauksia, huutaa ja kiroilee, jonka seurauksena kukaan ei pidä hänestä ja tästä taas seuraa aina vain suurempi marttyyri-ilmiö ja katkeruus. Ikuinen noidankehä siis.
Jos hän käyttäytyisi sivistyneesti ja olisi ystävällinen, hänellä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin. Hän ei ole älyllisesti mitenkään jälkeenjäänyt, mutta tunne-elämältään pikkulapsen tasolla oleva raivopää.
Yleistä on. Usein ihmisen pahin vihollinen ja riippakivi on ihan oma hankala keskenkaivuinen itse.
omaa elämäänsä? Tarkoitan, että henkilöllä olisi resursseja pärjätä hyvin, mutta asenteensa takia ei pärjää.
Meillä oli töissä kaveri, joka on käynyt puolen Suomen työpaikat, koulut ja armeijan läpi. Lentää joka paikasta ulos ennen pitkää, koska haastaa riitaa. On ollut ongelmia myös baareissa, kaupoissa yms. julkisissa tiloissa.
En kyllä tiedä resursseista. Älykäs oli periaatteessa, mutta epäilen jotain henkisen puolen vikaa.
Tunnen tällaisia aikuisia useitakin.
Eräs on niin hankala, että hänellä ei ole yhtään ystäviä ja työpaikallakin kaikki välttelevät häntä. Kyseinen tapaus on varmasti jollain tapaa tasapainoton eikä näe itsessään mitään vikaa. Hän on erittäin katkeroitunut ja aggressiivinen ja katkeroituu aina vain enemmän, koska "kukaan ei ymmärrä häntä". Saa työpaikallaan päivittäin isoja raivokohtauksia, huutaa ja kiroilee, jonka seurauksena kukaan ei pidä hänestä ja tästä taas seuraa aina vain suurempi marttyyri-ilmiö ja katkeruus. Ikuinen noidankehä siis.
Jos hän käyttäytyisi sivistyneesti ja olisi ystävällinen, hänellä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin. Hän ei ole älyllisesti mitenkään jälkeenjäänyt, mutta tunne-elämältään pikkulapsen tasolla oleva raivopää.
Meillä juuri samanlainen. Pikkuhiljaa on jäänyt yksinäiseksi, kun ei kukaan jaksa sen kanssa yrittää kaveerata. Puhuu kaikista pahaa seläntakana ja päinnaamaakin, kiroilee ja huutaa ja ihan naurettavan pikkuasioista huomauttelee.
Ja valittaa töissä kun ei löydä miestä. Juuri noista yllä mainituista syistä, taitaa jäädä ikisinkuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se yleisesti arvostettuna pidetty työ, iso palkkapussi, puoliso ja kaksi lasta?
Äitini mielestä minä olen hankaloittanut omaa elämääni asenteillani, enkä ole pärjännyt, kun taas omasta mielestäni olen hyvin onnellinen, luultavasti onnellisempi kuin äiti koskaan, koska hänen hyvän elämän kriiterit oli täyttää muiden hänelle asettamat odotukset.
No jos nyt esimerkiksi lentää aina kaikista hommista ulos ja on totaalisessa syrjäytymisvaarassa, niin ei voi luokitella pärjääväksi.
Onko se yleisesti arvostettuna pidetty työ, iso palkkapussi, puoliso ja kaksi lasta?
Äitini mielestä minä olen hankaloittanut omaa elämääni asenteillani, enkä ole pärjännyt, kun taas omasta mielestäni olen hyvin onnellinen, luultavasti onnellisempi kuin äiti koskaan, koska hänen hyvän elämän kriiterit oli täyttää muiden hänelle asettamat odotukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos nyt esimerkiksi lentää aina kaikista hommista ulos ja on totaalisessa syrjäytymisvaarassa, niin ei voi luokitella pärjääväksi.
tällaisessa tilanteessa kaikki olla vain omasta asenteesta kiinni? Minun on vaikea uskoa, että niin olisi.
Meillä töissä on kööri joka käyttää päivänsä työn rankkuuden voivottelemiseen. Käydään oikein muillakin osastoilla voivottelemassa.
Yksi vakkari agitoi määräaikaiset mukaansa. Määräaikaiset ei vaan ymmärrä, että niitä ei enää valita jatkoon... Tosta vakkarista ei pääse eroon kuin eläkkeen muodossa. Aina silloin tällöin löytyy määräaikaisten joukosta helmiä.
Oma poika hankaloitti elämäänsä niin paljon teininä, että ehdotin huostaanottoa ja sijoitusta 600 km päähän. Nyt vihdoin opiskelu sujuu ja asenteetkin ovat muuttuneet.