Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päiväkoti vs kotihoito - liika on liikaa joka tapauksessa
12.10.2012 |
Aloitan nyt uuden ketjun, kun tuo yksi meni mielettömäksi haukkumiseksi ja aivan ala-arvoiseksi kommentoinniksi esim. sille, jonka lapsi oli kuollut.
Olen itse päiväkotilapsi. Minut vietiin päiväkotiin 1-vuotiaana vuonna 1975 oltuani sitä ennen mummon hoidossa 6 kk. En ole traumatisoitunut, välit vanhempiin ovat hyvät ja läheiset.
Itse vein esikoiseni päivähoitoon 2,5-vuotiaana ja kuopukseni 2-vuotiaana. Lapset eivät ole itkeneet päivähoidossa minuuttiakaan paitsi isompi, kun sai lapiosta päähän leikkikaveriltaan.
Jutun pointti: jos lapsi jää itkemään lohduttomasti ja vieläpä monta viikkoa putkeen, on selvää, että homma ei toimi. Kun vein kuopustani päiväkotiin 2-vuotiaana, oli ryhmässä 8 2-vuotiasta, ja yksi heistä jäi viikosta toiseen itkemään. Jo silloin mietin, että oma kanttini ei ehkä kestäisi, mutta kas kummaa, parin hankalan viikon jälkeen ei lapsi enää itkenyt vaan lähti reippaana leikkeihin. En tiedä, olisinko itse kestänyt tuota 2-3 viikkoa.
Nyt kuopukseni on eskarissa, ja siellä on tähän asti kotihoidettu poika, joka jää itkemään viikosta toiseen. Poika on myös samalla iltapäivähoidossa ja jättää syömättä, kiukuttelee pukiessa ja riisuessa ja saa raivareita, kun ei kerta kaikkiaan vaan energia enää riitä, kun on jättänyt ruoan syömättä. Tässä kohtaa on pakko miettiä, että eskaria on käyty jo kolme kuukautta ja edelleen tuollainen pikkulapsimeininki päällä. Olisiko tämän lapsen kohdalla tilanne toinen, jos häntä olisi viety osahoitoon jo viime vuonna tai kerhoihin ja harrastuksiin? Muualla maailmassa koulut alkavat pari vuotta Suomea aiemmin, ja väkisinkin tulee mieleen, että kouluun asti kotihoidetuilla on varmasti suuria ongelmia. Muistan luokallani tytön, joka itki ekaluokalla äidin sylissä ekoina koulupäivinä. Kyllä häntä vähän katsottiin pitkään.
Lapsuudenystäväni oli kotihoidettu kouluikään asti,ja perhehelvetin jättämiä jälkiä hoidetaan terapioissa. Jotain läpinäkyvyyttä pitäisi saada kotihoidettujen lastenkin elämään. Kun se kotonaolo ei riitä tekemään vanhemmista upeita ja hienoja vanhempia.
Eli suo siellä, vetelä täällä. Teet niin tai näin, niin aina joku pääsee suomimaan. Olettaisin, että kohtuullisuus ja kultainen keskitie on paras kaikista.
Kommentit (10)
eskariin, reippasti hoitivat hommat. Olivat kehityksessä huimasti muita edellä. Osasivat käyttäytyä, odottaa vuoroaan, kiittää, sanoa ole hyvä, pyytää anteeksi jos vahingossa vääryyttä tekivät. Osasivat lukea jne.
Tulivat iloisina ja pirteinä eskarista kotiin.
Kun aloittivat koulun, sanoi opettajat järjestään, et huomaa lasten olleen kotihoidossa, kun ovat niin rauhallisia ja moniosaajia.
Vanhin vetelee viimeistä lukiovuotta vuotta aikaisemmin ikätovereitaan ja hällä jo yliopistopaikka odottaa.
Nuoremmat seuraa esimerkkiä, tosin yksi hypännyt 2 luokkaa yli.
Ovat lahjakkaita matemaattisesti, kielellisesti, liikunnallisesti, sosiaalisesti. Ovat aktiivisia nuoria myös erilaisissa järjestötoimissa.
Päivääkään en ole katunut, että heidät itse kotona kasvatin.
Ja ei, en pitänyt armeijameininkiä kouluineen vaan vietimme laatuaikaa metsäretkillä, puutarhaa tonkien, lukien, leikkien, pelaten, kotitöitä tehden jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä näkee että melkoinen pätemisen tarve. Mun lapset on ollut luokkansa parhaita aina. Kymppejä tulee kokeista siis lukematta. Mutta ei tulisi mieleenikään siirtää isompien luokalle. Kasvakoon rauhassa ja olkoon ikäistensä kanssa
Meillä lapset olleet kotona kouluikään asti ja minkäänlaisia ongelmia ei kouluun mennessä tullut. Innokkaita olivat opintielle lähtemään, osasivat jo parin ekan luokan taidot käytännössä kyllä sinne mennessä. Eikä tosiaan ole itkettänyt tai kiukuttanut missään, erittäin itsenäisiä ovat olleet jo ekaluokalle mennessä. Ei ole missään iltapäiväkerhoissakaan olleet koska ovat itse halunneet olla keskenään kotona koulun jälkeen ja se on ollut meillekin ok.
Ja me tosiaan asuttiin pikkulapsiaika syrjässä, ei harrastuksia jne eli lapset ei olleet juuri ennen koulua toisia lapsia edes nähneet. Mitään haittaa tästä ei heille ollut, mitä nyt pitivät ikätovereitaan vähän lapsellisina ja osaamattomina, kun itse olivat jo kauan lukeneet ja jättäneet taakseen tason jossa kiistellään siitä onko meidän isä vahvempi kuin teidän isä.
Äiti oli perhepäivähoitaja, joten sain olla kotona, ja siellä oli paljon muitakin lapsia. Lisäksi mummo asui meillä ja oli kuvioissa mukana, joten vanhuus ja vanhat ihmiset eivät ole myöskään jääneet vieraiksi.
Tykkäsin todella paljon siitä järjestelystä. Sitten kun menin kouluun ja äiti takaisin töihin, oli jossain määrin jopa masentavaa tulla tyhjään kotiin, vaikka olenkin aina viihtynyt erinomaisesti myös yksin ja keksinyt kyllä tekemistä.
Välit perheen kesken, erityisesti äitiin ovat hyvin läheiset ja voimme puhua kaikesta.
Ja mikä parasta, äidillä oli (ainakin kuulemma) hyvin helpot omat lapset, koska hoitolapset olivat aina jossakin määrin vieraskoreita ja käyttäytyivät hyvin, joten me "omat muksutkin" saimme sen mallin :)
Tätä samaa olen miettinyt omien lasten kohdalla "sitten joskus" (olisipa se vaikka heti huomenna, kauhea vauvakuume!), jos siihen vain on mahdollisuus :)
Kun aloittivat koulun, sanoi opettajat järjestään, et huomaa lasten olleen kotihoidossa, kun ovat niin rauhallisia ja moniosaajia.
kuopuksen opettaja sanoi joskus samantapaisen kommentin, että huomaa että on kotihoidossa ollut kun on niin rauhallinen ja innokas oppimaan, omalla tavallaan aikuismainen.
t. 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksi lapsi jäi eskariin itkemään monen viikon ajan vaikka ei ollut kotihoidettu.
Hän vaan on ns. hitaasti lämpenevä, ja pienenä sopeutui uusiin paikkoihin todella hitaasti.
Hän tarvitsi pitkä totuttelut uusiin paikkoihin, mutta sitten kun oli niihin tottunut muuttui todella reippaaksi. Ja aina sen uuden paikan aikuinen piti löytynyttä reippautta omana ansionaan. Ei millään voinut käsittää sitä, että myös seuraavaan uuteen paikkaan tutustuminen on yhtä vaikeaa.
Lapsi on luonnostaan reipas, kunhan on saanut ensin tottua ja tutustua uuteen ympäristöönsä.
Kouluun mennessä ei sentään enää itkenyt, mutta jännitti kyllä kovasti.
Ap:lle tiedoksi, että kotihoito ei aiheuta ujoutta, vaan se on synnynnäinen taipumus. Ujoja lapsia usein hoidetaan kotona pidempään, ja siitä on tietysti helppo vetää sellainen johtopäätös, että kotihoito tekee lapsista ujoja.
Tästä näkee että melkoinen pätemisen tarve. Mun lapset on ollut luokkansa parhaita aina. Kymppejä tulee kokeista siis lukematta. Mutta ei tulisi mieleenikään siirtää isompien luokalle. Kasvakoon rauhassa ja olkoon ikäistensä kanssa
teini-ikäisten seurassa täytenä lapsena... tosin tuon äidin lapset varmaan olivat myös sukukypsiä jo 7-vuotiana ja pituuttakin ymmärsivät kasvaa jo reilusti etuaikaan...
Meidän naapurissa ja toisella kaverilla on kotihoidettuja lapsia, jotka on puhevikaisia ja kielelliseltä kehitykseltään häiriytyneitä. Miten se voi olla mahdollista, kun kotihoito on niiiiiin mahtavaa...
Ei vaan ärsyttää tuollainen päteminen. Mut on myös hoidettu kotona eskari-ikäiseksi, ja tylsistyin kotona aivan kuoliaaksi. Ei kaikki kotiäidit ole mitään puuhakkaita tarmonpesiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihan oikeasti halua ottaa kantaa siihen, kumpi on parempi, kotihoito vai päiväkoti. Itse ajattelin pitää molemmat tasapainossa pian kun lapseni menee 11-kuisena päikkäriin 2-3 päiväksi viikosta.
Itse olen ollut erittäin hyvässä, hellässä ja rakastavassa kotihoidossa 5-vuootiaaksi asti ja silti musta kasvoi yläkoulussa lintsaava, röökiä vetävä hulttio. Sittemmin olen tapani parantanut ja nykyään hivon mallikansalaista :D hahah. Nojoo POINTTIIN:
Muistan ikuisesti, kun menin kouluun ja luokallani oli tyttö, jonka äiti oli koulussa joka päivä ensimmäiset kaksi viikkoa, kun tyttö ei suostunut jäämään _kouluun_ ilman äitiään. Siis mitä?
Miedän kaikkien, jotka tänne kommentoimme, on muistettava, että jokainen lapsi on yksilö. Jokainen perhe on omanlaisensa ja oppinut asioita eritavalla ja saanut toisten perheiden malleista poikkeavia malleja omilta vanhemmiltaan. Väärin on lapsen laiminlyönti ja muu lakiinkin kirjoitettu, muuten ei ole oikeaa tai väärää.
Yleistäminen on rumaa ja ilmeää, raukkamaista ja antaa yleistäjästä älylleisesti tyhmän kuvan.
Miettikää ennen kuin provosoitte tai provosoidutte.
Omalla kohdallani on niin että olen ollut kotihoidossa kouluikään (7-v) asti eikä minulla ollut kouluun mennessä mitään ongelmia. Osasin lukea ja laskea ja menin kouluun aina reippain mielin! Samoin kun pikkusiskoni.
Olimme olleet yöhoidoissa mummoilla ja aina oli kivaa toisin kuin pph ja päiväkodissa pienestä asti olleella serkullamme, joka vielä kouluiässä itki kun piti mennä yöhoitoon, en tiedä itkivät myös päivähoitoon jätettäessä, varmaankin!
Että kyllä se taitaa olla ihan yksilöllistä että miten tuollaisiin suhtautuu..
Omaa lasta en aio viedä hoitoon alle 3-vuotiaana, mutta en kyllä varmaan hoida kouluikään asti kotonakaan.. :)
Jokainen päättäköön oman lapsensa kohdalla itse mikä on paras ratkaisu!
Alue: Aihe vapaa
eskariin, reippasti hoitivat hommat. Olivat kehityksessä huimasti muita edellä. Osasivat käyttäytyä, odottaa vuoroaan, kiittää, sanoa ole hyvä, pyytää anteeksi jos vahingossa vääryyttä tekivät. Osasivat lukea jne.
Tulivat iloisina ja pirteinä eskarista kotiin.
Kun aloittivat koulun, sanoi opettajat järjestään, et huomaa lasten olleen kotihoidossa, kun ovat niin rauhallisia ja moniosaajia.
Vanhin vetelee viimeistä lukiovuotta vuotta aikaisemmin ikätovereitaan ja hällä jo yliopistopaikka odottaa.
Nuoremmat seuraa esimerkkiä, tosin yksi hypännyt 2 luokkaa yli.
Ovat lahjakkaita matemaattisesti, kielellisesti, liikunnallisesti, sosiaalisesti. Ovat aktiivisia nuoria myös erilaisissa järjestötoimissa.
Päivääkään en ole katunut, että heidät itse kotona kasvatin.
Ja ei, en pitänyt armeijameininkiä kouluineen vaan vietimme laatuaikaa metsäretkillä, puutarhaa tonkien, lukien, leikkien, pelaten, kotitöitä tehden jne