G: Kuka voi käsi sydämmellä kertoa olevansa rakastunut mieheensä
eikä koskaan häntä pettäisi. Ja paljonko vuosia yhdessä?
Mä voin, 16v yhdessä ja edelleen in love
Kommentit (14)
Myösminä voin, ihan rakastunut olen koko akka.
12 ja puoli vuotta yhdessä, kolme lasta.
Käsitän rakastuneena olemisen enemmänkin niiden parin alkuvuoden huumaksi, siis niin, että vatsanpohjassa kuplii, kun näen miehen. Sellaista ei enää ole. Mutta rakastan kyllä miestäni, sellaisella vakaalla ja perusturvallisella, vähän tylsällä tavalla. Enkä pettäisi. Yhdessä on oltu 13v.
minä,oltu yhdessä 9 vuotta. miehestäni sitten en olekkaan niin varma..
Toki rakkaus on nyt hieman erilaista kuin ekana vuonna alkuhuumassa, kun olo oli kuin pilvessä ja kaikkea katsoi vaaleanpunaisten lasien läpi.
Rakastan syvemmällä tavalla nyt, kiintymys, luottamus ja toisen tunteminen on nyt suurempaa kuin alkuaikana. En pettäisi, niinkun en ole pettänyt entisiä poikakavereitakaan. Yksi mies kerrallaan riittää mainiosti.
7 yhteistä vuotta takana.
Joskus kun lapset oli pieniä ja olin uupunut, teki mieli erota sen takia että lapset olisivat välillä isänsä luona, haaveilin vapaasta viikonlopusta :)
Miehen vika se ei todellakaan ollut, vaan elämäntilanteen.
tässä pettämisten täyteisessä aikakaudessa. Toivottavasti tulos olisi samanlainen kun galluppi tehtäis kaikkien meidän rakastavien vaimojen miehille.
-ap
Olemme olleet yhdessä pian 17v.
Ja edelleen sama fiilis, kuin silloin tavatessamme.
Onhan tässä toki mäkiä ollut niin ylös, kuin alas.
Silti en vaihtaisi päivääkään.
On niin hyvä olla rakkaan mieheni kanssa.
Tuntuu, että se alkuhuuma on yhä vieläkin.
Välillä mietin eroakin, ja sitten taas ihan päinvastaista. Pettäisi en ikinä. Yhdessä muistaakseni 4v. ja paljon kauemmin tunnettiin netissä.
11,5 vuotta yhdessä. En ole enää huumassa, mutta rakastan&kunnioitan valtavasti
mutta ihan hulluna olen mieheen ja hän minuun. :)
Molemmille toinen liitto, ikää 42 ja 48, että ei ihan lapsia olla... :)
nyt päälle 13 vuotta ja ihan aon mies, vaikka välillä pirun ärsyttävä :) en vaihtaisi tätä poppoota mihinkään; siis miehen poika, yhteiset 2 kpl, tää on meidän hieno ja hauska ja välillä ihan urpo tiimi :)
11 vuotta yhdessä