Lue keskustelun säännöt.
Anoreksiasta kysymys
09.10.2012 |
Mulla on ystävä, jonka olen tuntenut reilut 15 vuotta. Yli kymmenen vuotta tästä ajasta hän on sairastanut anoreksiaa. Nyt kyseessä siis aikuinen nainen, päälle 30v.
Anoreksia tuntuu aktivoituvan aina eron yhteydessä. Parit poikaystävät on eronnut ja nyt viimeisimpänä avioero, jonka jälkeen ystäväni on ollut mahdoton. Ollaan ihan kohta entisiä ystäviä.
Viimeksi muistan tämän saman vaiheen joskus 7 vuotta sitten. Kova kontrolloimisen tarve ei ulotu ainoastaan häneen itseensä vaan kaikkiin läheisiin. Viime kierroksella hänen kelkasta putosivat pikku hiljaa minua ja erästä toista lukuun ottamatta kaikki ystävät. Kukaan ei kestä. Hän kävi silloin terpapiassa ja oli viittä vaille joutumassa pakkoruokintaan. Sai jonkun otteen kuitenkin elämästään ja painoa vähän lisää. Elämä näytti ainakin päällisin puolin olevan jossain kantimissa, ehkä sitten miehensä ansiosta.
Ystäväni on perusluonteeltaan tosi itsekäs, sanoo tämän itsekin aina ääneen. Hän rakastaa aikatauluja, kalentereita, perinpohjaista siivoamista, kaiken kontrolloimista jne. Mutta mikä hänen ja mun ystävyyden ajaa lopulta karille on ystäväni tarve puuttua mun ihan kaikkiin asioihin: pitäisi jättää mun mies, koska ystäväni mielestä ansaitsen parempaa. Pitäisi siivota enemmän, syödä vähäkalorisempaa ruokaa, enemmän kuituja, lapselle ei saa pukea tarhaan collegehousuja jnejne. Ihan käsittämättömän rasittavaa yrittää olla tämän ihmisen kanssa tekemisissä.
Viikonloppuna tapasin hänet ja jonkun tuttavansa kahvilassa. Ystäväni keskittyi lähinnä arvailemaan paljonko muut painoivat, miksei toi lihava tajua olla syömättä, hyi vittu miten voi olla iso perse, miten mä voin syödä mitä nyt sitten söinkin kun se hänen mielestään maistuu vastenmieliseltä paskalta jne jne. Aargh.
Sairaushan toi on ja nimen omaan korvien välissä, mutta osaisiko joku entinen tai nykyinen anorektikko avata vähän tätä maailmaa? Huomaako anorektikko itse käytöksensä muuttuvan, kontrollin tarpeen kasvavan ja haittaako edes, että ihmiset ympärtiltä katoavat? Miksi pitää kontrolloida tai yrittää kontrolloida kaikkea, siis ihan kaikkea?
Kommentit (6)
Eipä tuo nyt ihan pelkältä anoreksialta kuulosta. Heitä ei yleensä kiinnosta pätkääkään mitä muut tekevät, miltä näyttävät tai mitä syövät. Ystävälläsi tuntuu näin keittiöpsykologin näkökulmasta olevan muitakin pään sisäisiä ongelmia kuin vain syömishäiriö.
Oletko koskaan kysynyt ystävältäsi miksi hän aina arvostelee muita tai oletko ksokaan sanonut hänelle että nyt riittää? Itse en jaksaisi kuunnella moista, vaikka kuinka kyse olisi mielenterveyden ongelmista. Sanoisin suoraan, että jos arvostelu ja kontrollointi ei lopu, ystävyys loppuu. Ei siarauden varjollakaan saa käyttäytyä miten huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kärsinyt myös anoreksiasta, mutta ehkä olen sitten tosi epätyypillinen koska minua ei kiinnosta p-n vertaa miten muut ihmiset elämäänsä elävät. Toki siis toivon muille hyvää, muttei tulis mieleenkään kontrolloida muita tai heidän tekemisiään. Ikävältä ihmiseltä kuulostaa tuo ystäväsi, oli sairautta tai ei. Kyl nyt normaalisti ihmiset muistaa kohteliaat käyttäytymissäännöt ellei ole ihan joku psykoosi päällä.
Olen miettinyt, että pitääkö ihan oikeasti ymmärtää ja hyväksyä, mutta aika mahdottomalta tuntuu. Ystäväni on muuttunut viime kuukausien aikana todella ilkeäksi ja hän vaikuttaa ihan tolkuttoman katkeralta kaikkeen ja kaikkiin.
Tavallaan tuntuu pahalta, mutta toisaalta helpottavalta päästä eroon ihmisestä, joka myrkyttää kaiken ympärillään olevan.
ap.
Eipä tuo nyt ihan pelkältä anoreksialta kuulosta. Heitä ei yleensä kiinnosta pätkääkään mitä muut tekevät, miltä näyttävät tai mitä syövät. Ystävälläsi tuntuu näin keittiöpsykologin näkökulmasta olevan muitakin pään sisäisiä ongelmia kuin vain syömishäiriö.
Oletko koskaan kysynyt ystävältäsi miksi hän aina arvostelee muita tai oletko ksokaan sanonut hänelle että nyt riittää? Itse en jaksaisi kuunnella moista, vaikka kuinka kyse olisi mielenterveyden ongelmista. Sanoisin suoraan, että jos arvostelu ja kontrollointi ei lopu, ystävyys loppuu. Ei siarauden varjollakaan saa käyttäytyä miten huvittaa.
En ole mikään tuppisuu tai tossukka. Olen monesti sanonut suoraan, että nyt en kyllä jaksa kuunnella ja mitäs jos keskitytään tähän hetkeen ja omiin asioihin. Mutta eih.
Tosiaan saan tästä kyllä ajateltavaa ja mittasuhteita, hän on täysi juntti, jolla on anoreksia. Olen pistänyt käytöstapojen puutteen, ilkeyden ja vmäiset kommentit sairauden piikkiin, vaikka sitä se ei selvästikään ole.
ap.
Niin, piti vielä sanoa, että kyllä tuo minunkin syömishäiriöni on vaikuttanut ystävyyssuhteisiin, mutta eri tavalla kuin tuo ap:n kuvailu. Pikemminkin olin sulkeutunut, en halunnut syödä muiden seurassa, olin masentunut ja puhuin helposti itsestäni ja ongelmistani mikäli seura oli semmoista, että uskalsin. Olin varmasti rasittava ja masentava tyyppi, mutta tiedostin toki, ettei muut ajattele kuten minä ja on ihan idioottimaista alkaa selittää muille omia sairaita näkemyksiään tai vaatia heitä käyttäytymään kuten itse käyttäydyin.
Siis ihan pikkutytöstä saakka, mutta nyt olen jo yli 4-kymppinen.
Anorekstikko yrittää hallita kaikkea, koska tuntee, ettei kykene hallitsemaan mitään.
Se, että suhde karahtaa, on merkki siitä, että jotenkin tämä anorektikon järjestely ei toiminut ja pitää sitten hätäpäissä järjestellä lisää, keksiä sääntöjä yms.
Se ei sinänsä ole itsekkyyttä, vaan ihan kamalaa elämän kontrolloimista, että tuntisi pysyvän järjissään. Jos ei kontrolloi, koko maailma hajoaa.
Ystävänä anorektikko on ihan mahdoton, sanon omasta kokemuksesta, sillä kaikki pyörii sääntöjen ympärillä, joita kukaan ei voi noudattaa.
Oman mielenterveytesi takia, ota etäisyyttä.