Onko hevosnaiset aina tällaisia?
Veljeni uusi naisystävä hevostalliyrittäjä. Hänellä on myös kaksi ala-aste ikäistä lasta. Tuntuu että lapset ovat aivan toisarvoisia kun on kyse hevosista ja koirista jota hän myös kasvattaa.
Talli on tiptop siisti ja hevoset on hyvinhoidettuja samoin koirat. Omakoti kuin pommin jäljiltä. Lapset elävät kouluruualla ja eineksillä. Lapset ilta yhdeksään keskenään kotona kun äiti on tallissa aamusta iltaan. Ymmärrän että talliyrittäjän elämä on työteliästä ja kovaa mutta lapset jotenkin säälittää.
Ehkäpä veljeni mukaan tulo heidän elämäänsä auttaa myös lapsia.
Kommentit (6)
on pelkkää ilkeyttään. Mitä ilmeisimmin elanto on todella tiukassa siinä hommassa.
Miehen omistamalla tallilla oli taas sellainen työnjako, että siellä ei edes saanut olla koko aikaa vaan hevosille oli päikkärit, jolloin tallissa ei kuljettu. Ne ruokittiin ja hoidettiin aamuin illoin, mutta niille annettiin myös omaa aikaa rauhoittua. Ja hyvin kannatti. Heidän hevoset napsi palkintoja ihan huimasti.
kyllä joskus ne hepat tai koirat on vaan tärkeämpiä ja rakkaampia kuin lapset, jotka on hankittu vain siksi, kun ne pitää hankkia tai ehkäisy on pettänyt. Lapset voi olla totaalisen hunningolla tai pakotetaan kulkemaan illat ja viikonloput jälki-toko-ipoharkoissa tai kuluttamaan aikaansa jotenkin, kun äiti puuhaa rakkaiden elukoitten kanssa. Joskus toki tuo eläinten kanssa puuhailu tarttuu niin, että siitä tulee lastenkin harrastus (ja työ...) mutta näkee niitäkin lapsia, jotka vain ovat yksin ja heitteillä. Ja on tullut harrastettua sekä hevosia että koiria, nähty on itsekin mitä tuo homma joillekin on.
kuulostaa tutulta, mutta tietämässäni tapauksessa myös piha, talli ja koiran aitaukset ku pommin jäljiltä.
ei paljon koiriaan hoitanut kun näyttelyn alla. Muuten ne eivät päässeet edes auringonvaloon, vaan olivat haisevassa, pimeässä paskaisessa katetussa häkissä. Ruoka vaan vietiin eteen ja kai paskoja joskus vähän siivottiin lattialta. Hämmästys ja kummastus että koirat pärjäsivät näyttelyissä ja akka oli arvostusta nauttiva, vaikka ilmeisesti ei kukaan tiennyt missä loukossa se koiriaan piti. Se varmaan vei ne asuntoonsa silloin kun vieraita kävi. Me käytiin kylässä salaa silloin kun akka ei ollut kotona.
Hevos- ja koiraihmisten koti ja lapset ovat ihan järjestään hunningolla. Ainakin niiden, joihin olen 45-vuoden aikana törmännyt. Ratsastusta ja koria harrastaneena niitä on kertynyt melkoinen otos. Kyllä näillä ihmisillä elukat menee kaiken edelle. Asuvatkin yleensä ihan järkyttävissä talonröttelöissä.