Entä jos tutkimuksissa todetaan kromosomipoikkeavuus, pitäisittekö lapsen?
Tämä on siis jatkoa keskustelulle NP-ultrasta ja lapsivesipunktiosta.
Menen itse punktioon mutta en ole uskaltanut miettiä vaihtoehtoja jos tulos on paha. Minusta abortti on aina väärin (varsinkin se tuntuisi pahalle jos se tehtäisiin niin myöhään, viikoilla 17-18 jne) mutta en rehellisesti osaa sanoa miten menettelisin..
Kommentteja puolesta ja vastaan kaipaan lisää ja kiitos niille jotka jo edelliseen ketjuuni vastasivat.
Niin ja se riskikertoimeni NP-ultrassa+seerumikokeessa oli 1/40
Kommentit (25)
En ylipäätänsäkään hyväksy aborttia. En ymmärrä miten voi olla hyväksyttävää tappaa lapsi kohdussa kun se ei ole hyväksyttävää kohdun ulkopuolellakaan. Elävä ihminen se on jo kohdussa ollessaan.
mikä on itselleen se oikea ratkaisu.
Ennen raskautta ajattelin, että kykenisin raskauden keskeytykseen, jos lapsi olisi vammainen. Minulla ensimmäinen ultra oli rakenneultra rv18, jossa todettiin plexus chorioideus kystat, joihin liittyy juuri tuo 18-trisoimian riski. Pyydettiin tulemaan uudestaan ultraan ja miettimään mahdollista lapsivesipunktiota, rv24 mennessä raskauden olisi voinut keskeyttää. Toisessa ultrassa kystat olivat " ehkä" pienentyneet, muita merkkejä kromosomihäiriöstä ei ollut. Vielä tammikuussa menemme ultraan. Minulle se on lähinnä sitä, että jos silloin ilmenee jotain osaan hieman varautua, tervettä lasta se tuskin pystyy minulle " lupaamaan" .
Minun saamien tietojen mukaan 18-trisomia lapsi ei elä kauan, jos edes syntyy elävänä. En halunnut mennä riskeeraamaan tervettä lasta lapsivesipunktioon, koska en olisi ollut valmis tekemään keskeytystä. Olin jo nähnyt lapseni ja halusin viedä raskauden loppuun oli tulos mikä hyvänsä. Minulle se keskeytys olisi ollut aivan yhtä raskas ja kamala asia, kuin se, että joudunko kohtaamaan sairaan ja pian kuolevan lapsen sitten kun se on syntynyt.
Vaikka olenkin tuleva äiti, niin mielestäni ei ole minun tehtäväni päättää kuinka paljon inhimillistä kärsimystä lapseni kestää tai ei kestä. Minä kannan tämän ihmisen sisälläni, rakastan ja pidän siitä huolta kun se syntyy, mutta sen kohtalo ei silti saa olla vain minun käsissäni, vaan ennenkaikkea elämän itsensä.
En ole ollenkaan varma, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessa menisin ultraan ollenkaan. Se on turhaa, jos ei halua tehdä sen pohjalta mitään päätöksiä.
Jossara + matkustaja rv24+2
Kysymys teille, jotka olette valmiita tekemään abortin, jos lapsi on luultavasti vammainen. lähes jokainen olette sitä mieltä, että haluatte vain terveen lapsen. Oletteko miettineet synnytystä? siihenhän liittyy monia riskejä, jotka voivat aiheuttaa eriasteista vammautumista. Kuinka toimitte sitten?
mielenkiinnosta haluan vain tietää, miten ajattelette tästä asiasta. En halua lähteä tuomitsemaan ajattelutapaanne, yritän vain ymmärtää sitä...
Missä vaiheessa ette ole enää valmiita luopumaan lapsesta, jos hän ei ole terve? Mikä on se raja?
Kertokaa, luen mielenkiinnolla ajatuksianne.
Helsu80:
Kysymys teille, jotka olette valmiita tekemään abortin, jos lapsi on luultavasti vammainen. lähes jokainen olette sitä mieltä, että haluatte vain terveen lapsen. Oletteko miettineet synnytystä? siihenhän liittyy monia riskejä, jotka voivat aiheuttaa eriasteista vammautumista. Kuinka toimitte sitten?
mielenkiinnosta haluan vain tietää, miten ajattelette tästä asiasta. En halua lähteä tuomitsemaan ajattelutapaanne, yritän vain ymmärtää sitä...
Missä vaiheessa ette ole enää valmiita luopumaan lapsesta, jos hän ei ole terve? Mikä on se raja?
Kertokaa, luen mielenkiinnolla ajatuksianne.
Elämä on täynnä riskejä, onnettomuuksia ym. sitä on vaikea lähteä ennustamaan. Kuten sanoit, itse synnytys on riski itsessään mutta vain riski. Kun taas seulonnassa saatu varma tulos on asia erikseen.
Me jotka ehkä päätyisimme aborttiin emme kumminkaan aio olla hankkimatta lapsia " koska jotain saattaisi joskus lapselle sattua" .
Kyse siis on siitä ettemme ehkä haluaisi 100% varmuudella sairasta/vammaista lasta.
Mutta jos lapsi syntyy niin kyllä sitä rakastaa, vammautuu synnytyksessä, onnettomuudessa tai sairastuu vakavasti.
Näin minä ajattelen.
Aluksi haluan sanoa, että tildamaria, otan osaa teidän menetykseenne. Ei tuollaista surua pysty edes kuvittelemaan, jos ei ole sitä itse kokenut.
Mitä tuohon kysymykseen tulee, niin itse olen kieltäytynyt kaikista muista seulonnoista, paitsi tosiaan ultrista. Raskausviikolla 13 lääkäri halusi ultralla tarkistaa sikiön sydämenlyönnit, lapsiveden määrän, jne. (kuulemma lääkärin tapa työskennellä, näin th mulle totesi), mutta kielsin jyrkästi sanomasta minkäänlaisia niskapoimuturvotus-lukemia, joten ne jäi silloin ottamatta. Myöskään en ole halunnut lapsivesi-tutkimuksiin tai vastaaviin. Tiedän, että en pystyisi tekemään päätöstä, jos saisin kuulla lapseni olevani vammainen. Siksi olenkin ajatellut (siis vaikka puhun minä-muodossa, niin mieheni on samaa mieltä asiasta), että otan vastaan sen, mikä annetaan. Oli kyseessä terve lapsi, vammainen lapsi tai sairas lapsi. Se on kuitenkin minun lapseni, minun kohdussani elämänsä saanut ja siellä kasvanut lapsi.
Tällaisissa asioissa en halua kuitenkaan käydä ketään tuomitsemaan tai muiden ajatuksia/päätöksiä arvostelemaan. Kyseessä on kuitenkin elämän mittainen sitoutuminen siihen lapseen. Jokainen lapsi kuitenkin ansaitsee olla rakastettu ja toivottu juuri sellaisenaan kuin on, oli sitten terve, vammainen tai sairas. Lapsi itsessään on arvokas ja ansaitsee kaiken hyvän tässä elämässsä.
-Niiga
rv.33+5