Onko tällainen parisuhde ja perhe mielestänne realistinen:

Sanokaas vaikuttasko siltä että näin vois oikeestikin olla:





Kristillisissä sinkuissa Niina oli tutustunut komeaan mieheen jonka nimi oli Pauli Sarkaoja. Pauli oli ammatiltaan lääkäri ja iältään hän oli 40-vuotias. Pauli näki ja huomasi kyllä, että Niinalla on Downin oireyhtymä, mutta hän halusi tutustua Niinaan, samoin myös Niina häneen. Hänelle ei merkinnyt mitään Niinan vamma, vaan se, mitä Niina on ihmisenä. Hän keskusteli Niinan kanssa usein ja hän huomasi pitävänsä Niinasta. Myös Niina piti hänestä, Niina ja hän alkoivat tapailla säännöllisesti. Kävivät ulkona syömässä ja joskus myös Niinan kotona. Ihastumisen ja myös rakastumisen tunne oli molemminpuolinen. Kumpikin koki löytäneensä elämänsä rakkauden, Paulikin, vaikka Pauli ei koskaan voinut kuvitellakaan korkeasti koulutettuna miehenä rakastuvansa kehitysvammaiseen. Mutta näin kuitenkin kävi. Pauli oli ollut poikamiessinkkuna ja perheettömänä ja yksinäisenä koko ikänsä, mutta nyt hän löysi Niinan. He tapailivat toisiaan useinkin ja jotenkin he tutustuessaan toisiinan kokivat toisensa omakseen. He seurustelivat ja heidän seurustelustaan tiesi monet ihmiset. Jotkut paheksuivat Paulia siitä, kun hän on lääkäri, mutta seurustelee Down-naisen kanssa. Joku kysyi Paulilta:"Miten sinun tasoinen voi sanoa Niinan olevan elämänsä rakkaus?" . Mutta, kyllä vaan voi sanoa. Pauli loukkaantui Niinan puolesta ja sanoi vihaisesti, että Niinakin on ihminen, siinä missä kuka tahansa meistä. Ja että miksi Niina ei voisi olla Paulin tasoisen miehen elämän rakkaus? Koska ihminenhän Niinakin on, ei ylimääräinen kromosomi tee hänestä vähemmän ihmistä kuin kenestäkään muustakaan! Pikemminkin Niina on ylimääräisestä kromosomistaan johtuen ENEMMÄN ihminen kuin muut!" Ja sen jälkeen kaikki olivat asiasta hiljaa.









Sitten eräänä iltana heillä oli oikein romanttinen ilta ja Pauli kysyi Niinalta, että tuleeko Niina hänen vaimokseen. Ja tottakai Niina suostui asiaan. Niina kertoi asiasta kotiväelleen ja kotiväki oli ihmeissään mutta myös ilahtunut siitä, kun Niina menee naimisiin. ja vieläpä rikkaisiin naimisiin, naapuripaikkakunnan lääkärin kanssa. Häät olivat isot ja niihin tuli paljon väkeä. Häissä oli häävalssina Saarenmaan valssi ja sen lisäksi myös Säkkijärven polkka ja laulu nimeltä "Karjalasta heilin minä löysin". Hääpari muutti omakotitaloon maalle ja Niinan asuntona ollut kerrostalokaksio myytiin. Mukaan maalle tulivat myös Niinan kissa ja koira. Niinan työpaikalle kulkeminen järjestettiin niin, että koska nyt työpaikalle on pitempi matka, Niina kulkee töihin miehensä kyydissä. Nyt Niina ei ollut enää Niina Näätäjärvi, vaan rouva Niina Sarkaoja. Hän oli ylpeä siitä, että on nyt rikkaan miehen rouva. Avustaja säilyi Niinalla edelleen samana kuin ennenkin ja avustajan apu ja tuki olikin nyt tärkeää kun Niinan piti huolehtia ison omakotitalon askareista ja olla paljon yksin kotona kun Paulilla oli paljon töitä ja menoja, koska Pauli lääkärinä on hyvin kiireinen mies.









Niina työskenteli lastenhoitajana edelleen hoivaillen lapsia. Mutta aamuisin Niinalla alkoi olla aamupahoinvointia ja myös suurempi himo esim sinihomejuuston ja suolakurkkujen syöntiin. Apteekista ostettiin raskaustesti ja Niina oli kuin olikin raskaana. Niina siis odottaa vauvaa! Mikä ilon aihe ja onnen aihe se Paulille ja Niinalle siis olikaan! Paulista tulee isä ja Niinasta äiti. Tätä iloittiin ja yhdessä mentiin syömään ulos Niinan suosikkiravintolaan tämän asian kunniaksi. Niina oli töissään iloinen ja hyväntuulinen ja työtoveritkin sen huomasivat kun Niina on niin iloinen.









Niinan raskaus eteni hyvää vauhtia ja Niina kävi äitiysneuvolassa ja synnytysvalmennuksessakin ja myös avustaja opasti Niinaa, että raskaana ollessa pitää ottaa kevyemmin, ei saa liikaa rehkiä. Niinan raskauden huomasivat myös työtoverit ja nyt kun Niina oli raskaana, hänen annettiin tehdä lyhyempää työpäivää ja pitää taukoja enemmän ja raskaat lastenhoitotoimet kuten kakkapyllyjen pesut ja nostelut hoitivat muut työntekijät ja Niina sai keskittyä lähinnä vaan leikkimään







Raskaus eteni pitkälle ja raskauden loppuvaiheessa Niina ei jaksanut enää töissä vaan jäi kotiin äitiyslomalle koska raskaus oli niin pitkällä ja Niinan piti saada levätä. Sitten eräänä päivänä Niinalle tuli supistukset ja oli äkkiä lähdettävä sairaalaa kohti. Niina meni sairaalaan ja siellä sitten hänet vietiin synnytyssaliin ja Pauli oli koko ajan vaimonsa tukena synnytyksessä. Vauva teki tuloaan maailmaan ja synnytys kesti monta tuntia. Ja kun sieltä sitten putkahti ulos terve ja vanttera poika, joka päästi ensi rääkäisynsä, niin Niina ja Pauli olivat tosi onnellisia. Lapsi pestiin ja annettiin Niinan viereen ja voi sitä Niinan ja Paulin onnea. Niina ja lapsi vietiin sitten osastolle ja siellä Niina sai lepäillä ja kun lapsi oli nälkäinen, Niina imetti lasta. Niina sai myös hoitaa vauvaansa jo heti synnärillä. Parin päivän päästä Niina ja vauva kirjattiin ulos sairaalasta ja Niina pääsi kotiin äitiysloman viettoon.









Niina hoiti vauvaa kotona itsenäisesti, ensin Paulin kanssa yhdessä ja kun hyvin meni, niin yksinkin. Niina oli empaattinen ja tunnollinen äiti pienelle pojalleen. Mutta viralliset lasta koskevat asiat hoiti Pauli. Elämä lähti mukavasti kulkemaan Sarkaojan perheessä. Vauva oli todella rakas Niinalle ja kun Niinan avustaja kävi, niin avustajan kanssakin yhdessä hoidettiin vauvaa.







Niina oli äitiyslomalla vuoden ajan ja poika kasvoi ja kehittyi, söi ja nukkui hyvin ja oli terve poika kaikin puolin. Niina rakasti lastaan ihan yli kaiken. ja uskovainen kun on, hän rukoili lapsen puolesta usein ja lauloi lapselle hengellisiä lauluja aina imettäessään lasta. Ja joskus luki lapselle Raamattua. Lapsen nimeksi tuli Samuel. Samuel sen Raamatussakin olleen Samuelin mukaan. Samuel kasvoi, kehittyi ja oppi jokeltamaan, hymyilemään, leikkimään, konttaamaan, normaaliin tahtiin. Niina iloisena esitteli Paulille aina sitä, että mitä Samuel on taas oppinut ja heille oli iloa terveestä, hyvin kehittyvästä pojasta.







Kun Samuel oli vuoden ikäinen, Niina palasi jälleen töihin äitiyslomalta lastenhoitotehtäviin ja Samuel meni päiväkotiin hoitoon. Niinan elämään sisältöä toivat työ ja lapsi ja kotiaskareet. Samuel kasvoi vilkkaaksi vipeltäjäksi ja oppi kävelemään ja juoksemaan. Myös omaa tahtoa tuli Samuelille ja Samuel oli itsepäinen ja myös uhmaikäinen hän alkoi olla. Mutta Niina selvisi hyvin poikansa kanssa. Poika oli pian jo kaksivuotias ja puhui jo muutamia sanoja ja lyhyitä lauseita ja Niina oli hyvä äiti ja kasvattaja pojalleen. Muuta ei juurikaan mahtunut noina Samuelin tärkeinä varhaisvuosina Niinan elämään, kuin Samuel ja Samuelin syöttäminen, pukeminen, Samuelin kanssa leikkiminen, Samuelin vaipanvaihto ja potalle opettaminen, Samuelin vahtiminen, ruuan teko Samuelille jne. Niinalla oli kädet täynnä työtä Samuelin kanssa. Niina eleli siellä korvessa ihan tavallista perheenäidin arkea pienen poikansa kanssa. Joskus myös Niinan vanhemmat ja sisarukset tulivat sinne auttelemaan Samuelin hoidosa. Varsinkin Emmi-sisko joka oli välillä työttömänä, ehti tulla Samuelia hoitamaan sinne yhdessä Niinan kanssa.







Niinan mielestä arki Samuelin kanssa on antoisaa, mutta rankkaa. Samuel oli joskus villi ja joskus itsepäinen, ei aina totellut, mutta Niinalla oli sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, luontaista auktoriteettia ja pitkä pinna. Niina oli kuin kuka tahansa perheen äiti Samuelin kanssa ja kun koko perhe teki viikonlopuksi ruokaostokset kauppakeskuksessa, niin siellä Niina yhdessä Paulin kanssa laittoi ruokia kärryyn ja Samuel siinä kulki vieressä.





Tämmöistä oli Niinan tavallinen ja normaali elämä perheen äitinä.