Kuseeko miehenne istuen vai seisaaltaan? Ja miksi juuri niin?
Tuleeko kusiroiskeita lattiaan, jos seisaaltaan?
Kommentit (28)
jos käy vaan kusella niin seisaaltaan, jos samaan aikaan isompi hätä (tai vessalukemista mukana) niin istualteen. Lattia on siisti molemmilla tyyleillä.
Ainoot pissaroiskeet tulee kun mies tyhjentää lapsen potan pönttöön vähän vauhdikkaammin kun olis tarve (argh).
kuten poikammekin. Muuten saavat tuta. Talon, jossa pissataan seisten haistaa jo heti ovelta.
on vaipat jääneet viemättä tai siellä ei ole siivottu vähään aikaan. On turha syyttää miestä siitä, että talossa on epäsiistiä, jos haisee kuselta ja mies ei oikeasti kuseskele kuten koiranpentu, joka puolelle.
Jokaisella on tapoja, jotka toisesta tuntuu oudolta. Seisaaltaan kuseminen on kuitenkin niin yleistä, ettei uskoisi kenenkään suuremmin pahastuvan siitä. Aivan yhtälailla voi ihmetellä, kuinka hiuksia harjataan jopa keittiössä. Päänahka kerää kaikennäköistä ja etenkin pitkien hiusten mukana kantautuu kaikennäköiset pöpöt.
ainoastaan puskapissalla seisten. Näin myös poika tekee
kuskoon vaikka päällään. En todellakaan kyttää ovenraossa toisen kusemista. Älytön kysymys!!!
Pitää itsekin sitä siistimpänä ja mukavampana.
En ole koskaan kysynyt tai ollut katsomassa...
Joskus roiskeita löytyy mutta todennäköisesti niiden aiheuttaja on 6v. poika.
Muualla seisoo. Mä pesen meillä vessan. Siksi.
kuten poikammekin. Muuten saavat tuta. Talon, jossa pissataan seisten haistaa jo heti ovelta.