Lue keskustelun säännöt.
Puhuuko joku muu itsensä kanssa ollessaan yksin?
06.10.2012 |
Mä käyn kotona yksin keskustelua yksikseni. Välillä puhun itselleni vaan ja välillä selvittelen välejä jonkun miehen kanssa; haukun tai selvitän, miten kuuluu olla tms. Tänään olin shoppailemassa ja aina sovituskoppiin päästyäni aloin hymyilemään omalle peilikuvalleni ja kuiskimaan juttuja. Omko muilla tämmöstä vai oonko ihan pipi?
Kommentit (13)
en mäkään puhunut itselleni, kun puhuin peilikuvalle. Olin vaan niin onnellinen, kun sain rauhan siellä pukukopissa ja pääsin jatlamaan juttua. Puhuin miehelle, jota olen tapaillut ja jonka kanssa asiat aika solmussa. Joo eli mäkin tavallaan selkeytän päätäni. Puhun sille, neuvon, haukun ja välillä taas sanon tykkääväni.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kyllä sitä itse vähän tulee hämmentynyt olo jos huomaa jonkun juttelevan itsekseen. Ekana tulee tietenkin mieleen että ei taida olla ihan mielenterveys kunnossa. Silti saatan, jos olen oikein syvällä jossakin "pohdinnassa", puhua jopa kadulla kävellessäni jos ei ole ihmisiä lähellä. Usein kuitenkin jostakin putkahtaa joku ihminen ja sitten hävettää :D Ja yritän esittää puhuneeni puhelimeen tms :D
Kuitenkin tiedän omalla kohdallani hyvin, että kyse ei ole mistään sen sekommasta kuin juuri tuosta ajatusten selvittelystä.
2
missään kaupungissa kaduilla mutta yksinäisellä lenkkipolulla kylläkin ja saunassa ja yksin ollessa
missään kaupungissa kaduilla mutta yksinäisellä lenkkipolulla kylläkin ja saunassa ja yksin ollessa
En mäkään missään vilkkaalla kadulla tosiaankaan :D mutta silloin kun ei ole ihan lähistöllä ketään. Samaan tapaan kuin yksinäisellä lenkkipolullakin, niin voihan sielläkin sattumalta tulla joku ihminen vastaan.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudesta lähtien. Kotona yksin, autossa, missä vaan missä muut ei kuule. :) Ja joskus vahingossa myös muiden kuullen.
Nykyään, kun on mies ja lapset, en yksin ollessani puhu kenellekään vaan nautin hiljaisuudesta.
Poikkeus on auto: puhun "muille autoilijoille" vaikka olen aivan hyvin selvillä siitä etteivät ne kuule, enkä yritä myöskään mitenkään erityisesti niille viittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis mielessäni keskusteln ja väittelen itseni kanssa useinkin esim.
se on eräänlaista itseterapiaa. Olen ikäänkuin Tastulan haastateltavana Punaisessa langassa ja kerron kokemuksistani. Mulla on traumaattisia kokemuksia ja käyn niitä läpi myös ihan oikeassa terapiassa. Mutta usein autoillessani yksin pidän tällaista yksinpuhelua. Se rauhoittaa ja jäsentää ajatuksia ja monologin jälkeen on seesteisempi olo. Luulen että se vastaa vähän rukousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut vain kun olen yksin kotona tai ajan autolla. Julkisilla paikoilla en uskaltaisi edes kuiskailla (mistä sen tietää, kuka senkin kuulee), mutta pelkään, että oon joskus julkisella paikalla vahingossa hölissyt jotakin.
Telkkarille on tosiaan kiva kommentoida kaikkea. Tai facebookin seinää tai nettikirjoitteluita lukiessa saataan ääneen mutista jotakin, kuten: "Awwwww..." tai "V*tun idiootti..."
Nauran myös älyttömän kovaa yksin ollessani.
se on eräänlaista itseterapiaa. Olen ikäänkuin Tastulan haastateltavana Punaisessa langassa ja kerron kokemuksistani.
Tuo on loistava kuvaus siitä tilanteesta :D
Mä oon käynyt elämäni aikana muutaman kerran psykologilla ja joskus tosiaan alan selittää ääneen mieltä sillä hetkellä painavaa asiaa ikään kuin puhuisin tälle psykologille.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo tuota mäkin teen, että kerron kokemuksistani. Tai saatan esimerkiksi kertoa viimeisen vuoden tapahtumat. Tai sitten olen kuin työhaastattelussa ja kerron itsestäni ja elämästäni. Sit on nää "haista vittu"-jutut vaikka autoillessa. Eilen ajoin autolla ja selitin itsekseni kauheesti. Liikennevaloissa tuli tunne, että joku tuijottaa. Viereisestä autosta nainen katsoi. Aloin räplätä puhelinta niinkun se olisi kaiuttimella. ap
Tosin en todellakaan juttele omalle peilikuvalleni. Mun juttelu on runsaimmillaan silloin, kun mielessä pyörii kauheasti jokin asia. Silloin mä tavallaan alan selittää sitä ääneen, koska se jotenkin selkiyttää asiaa. Tavallaan siis puhun ikään kuin puhuisin jollekin, mutta en kuitenkaan kuvittele ketään siihen kuuntelemaan.
Syyksi tuohon ajattelen sen, että samalla tavalla kuin ajatusten kirjoittaminen auttaa niiden selkiyttämisessä, niin myös puhumisella on sama vaikutus.