Mä olen surullinen, ahdistunut, pettynyt. Haluan vaan olla yksin ja itkeä. Yksi mies sai kaiken..

aikaan. Mä olin onnellinen, elämä oli mallillaan. Treffailin miehiä, vietin aikaa kavereiden kanssa. Jaksoin touhuta lasten kanssa. Olin ihastunut kahteenkin mua piirittäneeseen mieheen. Olin toivekas, että ihastus muuttuu rakastumiseksi, aloitan suhteen ihanan, reilun ja kunnollisen miehen kanssa, joka on muhun vähintäänkin yhtä rakastunut, kun mä siihen. Töissä meni kivasti.

Sitten mun vanha ihastukseni otti yhteyttä. Olin jo unohtanut, tunteet tasoittuneet. Kaikki alkoi alusta, paljon voimakkaampana. Vietettiin muutama ihana yö yhdessä, mä rakastuin taas. Hänen elämänsä on ihan raiteiltaan. Pikkuhiljaa hän on kertonut asioita; rikoksia, päihteitä, masennusta. Mutta mä olen silti rakastunut, epätoivoisen rakastunut. Tämä mies lupaa ja joudun pettymään. On tulossa, eikä tulekaan. Ja silti mä vaan rakastan, epätoivoisesti.

Vaikka kuinka yritän ajatella järjellä, ei auta. Mä eristäydyn kotiin, en vastaa puhelimeen, odotan, odotan tätä miestä. Työt ei kiinnosta. Olen varmaan lapsillekin poissaoleva. Kukaan muu ei kiinnosta yhtään.

Miten tästä pääsee yli? Auttakaa. Haluan takaisin omaan ihanaan elämääni.