Millaiseksi elämä muuttui kun muutit ok-taloon maalle kaupungista?
Kommentit (40)
Emme kylläkään muuttaneet omakotitaloon vaan maalaispitäjään rivitaloon. On silti omaa rauhaa ja luontoa lähellä. Näkee vuodenaikojen vaihtelut ja lapset näkevät myös mistä se ruoka sinne ruokapöytään tulee vaikkei meillä omaa peltoa tms. olekkaan. Naapurit tervehtivät vaikkeivat tunnekkaan ja myös muitten lapsien perään katsotaan ja komennetaan tarvittaessa. Leikkikavereita löytyy läheltä ja harrastuksiakin lapsille ja aikuisille riittää ja halvemmalla mitä kaupungissa tarjotaan. Miinusta tuo vaan bensakulut mitä menee töihin kulkiessa, mutta onneksi nekin voi laittaa verotukseen niin ainakin osan saa takaisin. Muuttakaa ensin vuokralle ja katsokaa viihdyttekö ja ostatte sitten oman jos huomaatte, että viihdytte maaseudulla. :)
päähän palveluista vai?? Eikö kehyskunnat riittäisi?? Me asumme ihan "maalla" - ympärillä 3000 m2 omaa mustikkametsää, pari naapuria, asumaton laakso jonka toisella puolella asutusta, peurat, puput, supit ja ketut riekkuu pihalla.
Ja kuntakeskukseen/palveluihin 800m mutta ei näy kuin valot kaukana metsän takana.
Tämä on stadilaistytölle ollut paratiisi jo 16 vuotta (itseasiassa 2. samalla kylällä). Lasten elämä rauhoittui paremmmassa koulussa, muutenkin kaikki on paljon yhteisöllisempää täällä, tavataan ystäviä ilman isompaa hälyä (tulevat ovesta ja syövät/juovat mitä tarjolla on), on harrastusmahdollisuuksia ja itsellä elämisen laatua moninkertaisesti stadiin verrattuna.
Täältä ei lähdetä!
päähän palveluista vai?? Eikö kehyskunnat riittäisi?? Me asumme ihan "maalla" - ympärillä 3000 m2 omaa mustikkametsää, pari naapuria, asumaton laakso jonka toisella puolella asutusta, peurat, puput, supit ja ketut riekkuu pihalla. Ja kuntakeskukseen/palveluihin 800m mutta ei näy kuin valot kaukana metsän takana. Tämä on stadilaistytölle ollut paratiisi jo 16 vuotta (itseasiassa 2. samalla kylällä). Lasten elämä rauhoittui paremmmassa koulussa, muutenkin kaikki on paljon yhteisöllisempää täällä, tavataan ystäviä ilman isompaa hälyä (tulevat ovesta ja syövät/juovat mitä tarjolla on), on harrastusmahdollisuuksia ja itsellä elämisen laatua moninkertaisesti stadiin verrattuna. Täältä ei lähdetä!
Minulle ne ovat maaseutua. ;) Kiva lukea näitä positiivisiakin tarinoita.
Senkin mielelläni lukisin, että millaisessa elämäntilanteessa te, jotka koitte sen synkkänä aikana, olitte kun asuitte maalla. Oliko lapsia, miestä tms?
ap
ap
Kyllä tältä meidänkin kylältä löytyy taloja joiden hintapyyntö on nyt 230k€... remonttia tietty vaatii ja on vanhempia mutta ei näyttäneet ihan ritsoilta kaikki.
Ja tosiaan, palvelut löytyy kaikki, Hesaan 30+ min junalla tai bussilla jotka kulkee 2-4x tunnissa....
26
Chydenius tarjoaa upeita asuntoja Hangosta osoitteessa http://www.chyde.fi/myytavat_asunnot_hanko Miksei vapaa-ajan asunnoiksikin?!?
Me ollaan asuttu maalla sellaiset 10v. ja ollaan tykätty :) Olen tottunut ajamaan jokapaikkaan autolla, joten lasten harrastus -ja kaverirumba ei ole mulle/meille ongelma. Samalla hyödyntää ajan ja käy itse kaupassa/lenkillä/hoitaa muita asioita jne. Olen sosiaalinen ihminen, mutta kaipaan omaa rauhaa myös. Mies myöskin. Meille siis sopii. Meiltä kaupunkiin on n.10km. Ymmärrän toki, että kaikille ei sovi. Ja hyvä niin...muuten olisi maalle liikaa tunkua :)
Paremmaksi. En jaksa olla pienessä kaksiossa missä on vain 50 neljöä ja parveke pieni kuin koirankoppi. Nyt kun asumme "maalla" maksamme saman verran talosta missä on 105 neljöitä ja 400 neljön piha. Voin olla rauhassa ja puuhailla mitä huvittaa jos tarvitse etäisyyttä mieheltä. Tila riittää. Ja ei ole enää koko aika hinku lähtee johonkin ulos. Baarikäynnit on jäänyt melkein kokonaan pois kun koti on nyt ihan paras paikka olla.
Oon ollu molemmissa. Maalla on kivaa, voin laittaa mansikantaimia maahan, istua pihalla.
Käydä mustikassa.
En jaksa lukea muiden vastauksia mutta tässä mun kokemus. Asumme maalla 20 km päästä taajamasta. Elämän laatu parani huomattavasti. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta ja siitä että mulla tilaa olla ja touhuta mun pihalla rauhassa. Meillä siis 1,2 hehtaarin alue. Kesällä on ihanaa olla vehreän luonnon keskellä. Syksyllä on pimeää joten ilman taskulamppua ei voi lähteä lenkille. Mutta näkee henkeäsalpaavan kauniin tähtitaivaan jota taajaman valot eivät ole sotkemassa. Talvella on duunia lumitöiden kanssa, sitä varten meillä on mönkkäri että saa tiet ajokuntoon. Auto on pakollinen että pääsee liikkumaan ja mihinkään et pääse ilman autoa. Se ei ole ollut ongelma. Koira ja kissat saavat ulkoilla rauhassa ja joskus naapurin kissat ja koirat kyläilevät meilläkin. Mitähän muuta keksisin kertottavaa... Huonoa on ehkä se että vituttaa kun tuut kaupasta ja huomaat että jotain oleellista on unohtunut. Joko lähdet uudestaan suhaan 40 km tai olet ilman. Ja se että lasten harrastukset on rajoitettu juurikin tuon autorumban vuoksi.
Elämänlaatu parani toden teolla! 5 vuotta lasten kans kaupungin hälinäsä oli liikaa meille:D ihana seurata luontoa ja eläimiä omalla maalla ja tehdä asioita ilman et aina joku naapuri valittamasa;) voi leikata ruohonki vaikka 11 illalla ilman että se haittaa ketään! Mä huomaan olevani rennompi ja tyytyväisempi maalla. Meille sopii maaseutu paremmin, toisille kaupunki:)
Paremmaksi. Nyt on tilaa hengittää, naapuri ei kyttää parin metrin päässä, eikä 20 metrinkään päässä. Harrastuksiin kuljetaan omalla autolla kuten ennenkin, matkoihin menee sama aika kuin kaupungissa asuessa. Sai tehdä ihan semmoisen talon kuin halusi, ei ollut kaavamääräyksiä.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2012 klo 13:18"]
Minä viihdyn mökillä hyvin kesällä ja koko perhe, mutta en haluaisi koko vuotta siellä elää. Kaupungissa menoja lapsillekin ja yhtenä joukossa sen sijaan että kaikkien tuntema maaseudulla. Yritä etsiä parempi kaupunkiasunto. Niitäkin erilaisia. Entä lapset: kaipaavatko edes sitä rauhaa. Rivarin leikkipaikalla on paljon muita lapsia ja leikkejä ja pelejä eikä yksinäistä.
Haluaisimme väljyyttä asumiseen. Yksi lapsistamme soittaa ahkerasti pianoa, jota tahtoisi treenata myös iltaisin ja mies tahtoisi ison autotallin tai vajan, jossa voisi rakennella/askarrella. Tällaisia on vaikea löytää kaupungista alle puolella miljoonalla.
ap
Mitähän kaupunkia tarkoitat.ainakin keskisellä uudellamaalla on kaupugeissa pilvin pimein perheasunnoiksi sopivia taloja ja harrastsmahd hyvät.
Eipä elämä juurikaan muuttunut, muuttomatka noin 3 km. Bussit kulkee yhtä usein, autolla on sama matka kaupungin keskustaan. Lähin ravintola on lähempänä kuin ennen mutta lähin kauppa vähän kauempana. Harrastusmahdollisuudet on käytännössä ihan samat. Ikkunasta näkyy nykyisin kerrostalojen sijaan peltoa ja metsää.
Millaisissa paikoissa olette asuneet, jotka on kokeneet yksinäisyyttä, onko ollut harrastusmahdollisuuksia yms.?
Haluaisin muuttaa maaseudulle, mutta pelkään tuota että tulisin tosi yksinäiseksi, koska muuttaisin yksin.
Parani 100%! Nyt omaa rauhaa ja tekemistä ulkona ja luonto lähellä, ihmisiä just mulle riittävästi & rennompi rytmi kuin Hgissä. Viihtynyt jo 15 vuotta ja voisin asua vielä enemmänkin metsässä kun nyt kuitenkin naapureita ja työ pikkukaupungissa minne 20 km. Eläimillä hyvät oltavat täällä myös.
Mitä tekemistä maalla on verrattuna kaupunkiin? Mainitkaa jotain muuta kuin pihan rapsutusta, puiden pilkkomista, lumitöitä, remppaamista?
Hyvin olemme viihtyneet. On tilaa pihalla ja talossa. Kivat naapurit ja lapsilla hyvät koulut. Harrastuksia löytyy koko perheelle. Loppui se autorumbakin kun muutimme maalle. Täällä pystyvät pyörällä menemään harrastuksiin kun on turvalliset tiet.
Rahaa on väljemmin käytössä, koska jäimme voitolle kun myimme asunnon kaupungista ja kulut täällä maalla pienemmät. 2 autoa oli pakko olla jo kaupungissa, koska kumpikin tarvitsemme työmme takia omaa autoa.