Saako vuokranantaja hautoa vuokravakuutta omalla tilillään?
Meillä oli irtisanomisaika yksi kalenterikuukausi. Irtisanoimme asunnon 3.9. eli joudumme maksamaan siitä 31.10. asti.
Luovutimme asunnon jo viime perjantaina eli 28.9. ja maksoimme samalla myös koko lokakuun vuokran.
Asunto on siis luovutettu, tarkastettu ja vuokra maksettu lokakuun loppuun asti.
Nyt vuokranantaja on sitä mieltä, että hänen tarvii palauttaa vuokravakuus vasta 1.11. koska huoneistoon ei ole tulijaa ennen kuin silloin, ja koska meidän vuokravastuu loppuu vasta sitten.
Voiko noin tehdä, vai otanko oikeasti yhteyttä johonkin kuluttaja-asiamieheen?
Kommentit (55)
Vuokratakuu tarvii palauttaa vasta sopimuksen päättymisen jälkeen, ei ennen. Toki sen saa palauttaa, mutta pakkoa ei ole.
johon tarvitaan molempien lupa että rahat saadaan käyttöön. Jos rahat ovat olleet täysin vuokranantajan hallussa, olisi hänen pitänyt maksaa niistä vuokratulosta kannettavaa pääomatuloveroa ja kun hän ne palauttaa, saa hän sitten hyvittää vastaavan määrän verotuksessaan.
Yleensä kyllä takuuvuokra palautetaan, kun vuokralainen on muuttanut pois, huoneisto tarkastettu ja avaimet luovutettu. Eihän kaikilla olisi rahaakaan uuden kämpän vakuuksiin noin välttämättä.
koska vuokrasopimuksenne päättyy vasta 31.10.
Miksi hän ei halua palauttaa vakuutta heti?
Vaikka vuokralainen lähtisi 2 kk ennen sopimuksen päättymistä, en vakuuksia anna, koska sopimus on voimassa ja vasta sen jälkeen palautan rahat. Sillä ei ole merkitystä, onko asuntoon tulijaa 1.11. vai 1.12. vaan sillä, koska sopimus päättyy. Vakuuden palauttamisesta muuten ei ole lakiin kirjattu mitään tiettyä aikarajaa, johon voisi vedota.
Joku väitti, että vuokranantajan täytyy kertoa verottajalle vuokravakuus pääomatulona. Tuo ei pidä paikkaansa, koska ko. raha ei ole tuloa vuokranantajalle. Se on sananmukaisesti vakuus eli pantti siitä, että asunto "palautetaan" sovitussa kunnossa.
Mutta se on, että vuokravakuusrahat eivät saa olla vuokranantajan omalla tilillä, vaan rahat on aina pidettävä erillisellä tilillä. Jos näin ei ole, voit harkita jopa oikeusjuttua.
Laki24.fi lainattua:
Vakuutta on hoidettava huolellisesti eikä sitä saa sekoittaa vakuudensaajan omiin varoihin. Yleistä oikeutta vakuuden käyttämiseen ei vakuuden saajalla ole, eli vakuuden saaja ei voi käyttää esim.pankkitalletuksena saatuja vakuusvaroja omiin menoihinsa; viime kädessä uhkana on jopa rikosoikeudellinen vastuu tuollaisesta oikeudettomasta varojen käytöstä. Vakuus on palautettava vuokrasuhteen päätyttyä, ellei ole olemassa perustetta vaatia vakuuden käyttämistä sellaisen vahingon korvaamiseksi, jonka varalta vakuus on annettu. Jos vakuutena on annettu sitoumus vahinkovakuutusmaksujen suorittamisesta, ei maksettuja vakuutusmaksuja tarvitse palauttaa, mutta sitoumus itsessään ei ole enää voimassa vuokrasuhteen päätyttyä.
Ajasta, jonka kuluttua vakuus on palautettava, voidaan myös sopia samoin kuin siitä, missä ajassa vaatimus vakuuden käytöstä on viimeistään esitettävä. Tämä on myös varsin suositeltavaa, koska on ilmennyt tilanteita, joissa vuokranantajat pidättävät tarpeettomankin kauan vuokralaiselle kuuluvaa vakuutta hallussaan.
Valitettavan yleinen on se virheellinen käsitys, että mikäli esim.vuokralainen laiminlyö vuokranmaksun, ei vuokranantajalla olisi oikeutta vuokrasopimuksen purkamiseen mainitulla perusteella, koska olemassa on vuokravakuus, josta vuokra olisi mahdollista periä. Annetusta vakuudesta riippumatta vuokrasopimuksen purkuperuste täyttyy vuokranmaksun laiminlyönnin seurauksena. Vuokravakuus turvaa vuokranantajaa tappioriskiltä, mutta sitä ei tarvitse käyttää ns. vararahastona siltä varalta, että vuokralainen laiminlyö vuokran maksamisen.
Viime aikoina on ilmennyt tilanteita, joissa vuokranantajat pyrkivät vuokrasuhteen päätyttyä kattamaan vuokravakuudesta vuokrauksen kohteena olleen huoneiston korjaus- ja/tai pintaremonttikustannuksia sillä perusteella, että huoneisto olisi vuokrasopimuksen aikana kärsinyt vuokralaisesta aiheutuneita vaurioita. Samalla perusteella vaaditaan varsin usein korvattavaksi myös huoneiston siivouskuluja. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 2 luvun 25 §:n mukaan vuokralainen ei kuitenkaan vastaa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta. Siitä, että huoneiston kunnossapitovastuu kuuluu vuokralaiselle, on tosin mahdollista sopia. Taulujen, julisteiden, hyllyjen ja muiden vastaavien asumiseen tyypillisesti liittyvien esineiden kiinnittäminen seinille ja tarvittavien reikien tekeminen seiniin ei siis ole kiellettyä.
kun se ei ole vuokranantajan vapaassa käytössä vaan esim sulkutilillä. Jos se tulee vapaasti käytettäväksi vuokranantajan ikiomalle tilille, se on vuokratuloa.
Arvaa, olenko kysynyt tätä verottajalta.
miksi vuokravakuus pitäisi saada takaisin ennen sitä? En ymmärrä. Tietenkin se palautetaan sopimuksen päättymisen jälkeen, eikä silloinkaan ole määrätty, että heti samana tai seuraavana päivänä pitäisi olla palautettu.
kun se ei ole vuokranantajan vapaassa käytössä vaan esim sulkutilillä. Jos se tulee vapaasti käytettäväksi vuokranantajan ikiomalle tilille, se on vuokratuloa. Arvaa, olenko kysynyt tätä verottajalta.
koska se pitää palauttaa. Sitä voisi luonnehtia lainanomaiseksi summaksi. Tuloa siitä tulee vasta sitten, jos en palauta sitä.
Mutta se on, että vuokravakuusrahat eivät saa olla vuokranantajan omalla tilillä, vaan rahat on aina pidettävä erillisellä tilillä. Jos näin ei ole, voit harkita jopa oikeusjuttua. Laki24.fi lainattua: Vakuutta on hoidettava huolellisesti eikä sitä saa sekoittaa vakuudensaajan omiin varoihin. Yleistä oikeutta vakuuden käyttämiseen ei vakuuden saajalla ole, eli vakuuden saaja ei voi käyttää esim.pankkitalletuksena saatuja vakuusvaroja omiin menoihinsa; viime kädessä uhkana on jopa rikosoikeudellinen vastuu tuollaisesta oikeudettomasta varojen käytöstä. Vakuus on palautettava vuokrasuhteen päätyttyä, ellei ole olemassa perustetta vaatia vakuuden käyttämistä sellaisen vahingon korvaamiseksi, jonka varalta vakuus on annettu. Jos vakuutena on annettu sitoumus vahinkovakuutusmaksujen suorittamisesta, ei maksettuja vakuutusmaksuja tarvitse palauttaa, mutta sitoumus itsessään ei ole enää voimassa vuokrasuhteen päätyttyä. Ajasta, jonka kuluttua vakuus on palautettava, voidaan myös sopia samoin kuin siitä, missä ajassa vaatimus vakuuden käytöstä on viimeistään esitettävä. Tämä on myös varsin suositeltavaa, koska on ilmennyt tilanteita, joissa vuokranantajat pidättävät tarpeettomankin kauan vuokralaiselle kuuluvaa vakuutta hallussaan. Valitettavan yleinen on se virheellinen käsitys, että mikäli esim.vuokralainen laiminlyö vuokranmaksun, ei vuokranantajalla olisi oikeutta vuokrasopimuksen purkamiseen mainitulla perusteella, koska olemassa on vuokravakuus, josta vuokra olisi mahdollista periä. Annetusta vakuudesta riippumatta vuokrasopimuksen purkuperuste täyttyy vuokranmaksun laiminlyönnin seurauksena. Vuokravakuus turvaa vuokranantajaa tappioriskiltä, mutta sitä ei tarvitse käyttää ns. vararahastona siltä varalta, että vuokralainen laiminlyö vuokran maksamisen. Viime aikoina on ilmennyt tilanteita, joissa vuokranantajat pyrkivät vuokrasuhteen päätyttyä kattamaan vuokravakuudesta vuokrauksen kohteena olleen huoneiston korjaus- ja/tai pintaremonttikustannuksia sillä perusteella, että huoneisto olisi vuokrasopimuksen aikana kärsinyt vuokralaisesta aiheutuneita vaurioita. Samalla perusteella vaaditaan varsin usein korvattavaksi myös huoneiston siivouskuluja. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 2 luvun 25 §:n mukaan vuokralainen ei kuitenkaan vastaa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta. Siitä, että huoneiston kunnossapitovastuu kuuluu vuokralaiselle, on tosin mahdollista sopia. Taulujen, julisteiden, hyllyjen ja muiden vastaavien asumiseen tyypillisesti liittyvien esineiden kiinnittäminen seinille ja tarvittavien reikien tekeminen seiniin ei siis ole kiellettyä.
ei siis ole tarpeen tehdä mitään yhteistiliä vuokralaiselle ja vuokranantajalle! Lisäksi vuokralaisen tulee kyetä osoittamaan, että vuokranantaja on käyttänyt vakuusvaroja omiin menoihinsa. Harvalla meillä on tiliä, jossa erillisessä pinossa ovat palkkarahat, toisessa pääomatulot ja kolmannessa lapsilisät.
eivät ole sinun ja sopimuksen mukaan tulee palauttaa? Miksi kiusaat pieneläjää tarkoituksella? En ymmärrä sinua. Minulle ainakin vuokravakuus on juuri vakuus ja se vapautuu heti, kun tiedän, että asunto on ok, vuokrat maksettu ja avaimet palautettu. En koe mitään tarvetta veettuilla ihmisille hamstraamalla heidän rahojaan. Vuokraus on bisnestä, mutta sitäkin voi tehdä kohtuudella...
t: toinen vuokranantaja
Vaikka vuokralainen lähtisi 2 kk ennen sopimuksen päättymistä, en vakuuksia anna, koska sopimus on voimassa ja vasta sen jälkeen palautan rahat. Sillä ei ole merkitystä, onko asuntoon tulijaa 1.11. vai 1.12. vaan sillä, koska sopimus päättyy. Vakuuden palauttamisesta muuten ei ole lakiin kirjattu mitään tiettyä aikarajaa, johon voisi vedota.
Joku väitti, että vuokranantajan täytyy kertoa verottajalle vuokravakuus pääomatulona. Tuo ei pidä paikkaansa, koska ko. raha ei ole tuloa vuokranantajalle. Se on sananmukaisesti vakuus eli pantti siitä, että asunto "palautetaan" sovitussa kunnossa.
Vuokranantajan omiin käyttörahoihin, rahoja ei saa käyttää, jos vuokralainen on pitänyt asunnon sovitussa kunnossa ja maksanut vuokransa ajoissa.
T.9
sulkutili (vuokralaisen nimelle) mutta johon vuokranantajalla on kielto-oikeus. Näin olen tehnyt kaikkien vuokralaisteni kanssa, ja silloin liikutaan selvästi lain paremmalla puolella. Omalle tilille otettava "laina"vakuus on monella tapaa epäselvä, rahat ovat sekoittuneet ja niiden verotuksellinen asema vähintäänkin omituinen.
Sulkutili on tosi kätevä, pankista saa paperin, jonka voi allekirjoittaa tarkastuksen ja avainten luovutuksen jälkeen, ja vuokralainen saa sen paperin avulla rahat tililtä.
Siis jos asunto on jo tarkastettu ja todettu kunnolliseksi. Kyseessä on vain ammattimainen varas joka on ilmoittanut milloin palauttaa panttaamansa rahat. Käy puhkomassa vuokranantajan autosta renkaat vuoden päästä. Seuraava tapaus.
Vaan vasta sitten kun irtisanomisaika ns. "virallisesti" päättyy.
Mutta kannattaa pyytää sitten vuokranantajalta vakuuden korot itselle. Vakuushan pitäisi säilyttää niin, että siitä saatava korkohyöty ei mene vuokranantajalle.
Jos vaikka tonnin laittaa vakuudeksi ja asuu 10 vuotta, niin korkoa tulee, toki inflaatio myös laskee sen vakuuden arvoa. On reilua antaa se vakuus+korot vuokralaiselle, ja näin yleensä käykin, sillä virallisesti asiat hoitavilla vuokraajilla on erikseen vuokravakuustili vuokralaiselle/vuokralaisille.
Mutta moni (varsinkin ne jotka perineet asunnon/nippa nappa saaneet (lainarahalla) hankittua yhden sijoitusasunnon eivät tuota ymmärrä. Monella se vakuus mene heti kun se tilille tulee, ja sitten vuokralainen nro 1. saa vakuutensa vasta kun vuokralainn nro 2. maksaa omansa, ja nro 2. sitten kun nro 3. maksaa takuun jne. Tuo on väärin, se rahan pitäisi olla koko ajan tilillä mistä sen saa vaikka heti ulos jos haluaa.
Ja olen samaa mieltä aiemman kanssa: on silkkaa v*ttuilua pitää vuokratakuu itsellä ja maksaa se vasta kun viimeinen mahdollinen päivä vuokralaiselle takisin (kuten joku vuokraaja yllä kertoi tekevänsä). Maailma vastaa niinkuin sinne huutaa, ei voi olla kovin onnellinen ihninen jos pitää noin tahallaan ihmisiä kiusata.
Vaan vasta sitten kun irtisanomisaika ns. "virallisesti" päättyy. Mutta kannattaa pyytää sitten vuokranantajalta vakuuden korot itselle. Vakuushan pitäisi säilyttää niin, että siitä saatava korkohyöty ei mene vuokranantajalle. Jos vaikka tonnin laittaa vakuudeksi ja asuu 10 vuotta, niin korkoa tulee, toki inflaatio myös laskee sen vakuuden arvoa. On reilua antaa se vakuus+korot vuokralaiselle, ja näin yleensä käykin, sillä virallisesti asiat hoitavilla vuokraajilla on erikseen vuokravakuustili vuokralaiselle/vuokralaisille. Mutta moni (varsinkin ne jotka perineet asunnon/nippa nappa saaneet (lainarahalla) hankittua yhden sijoitusasunnon eivät tuota ymmärrä. Monella se vakuus mene heti kun se tilille tulee, ja sitten vuokralainen nro 1. saa vakuutensa vasta kun vuokralainn nro 2. maksaa omansa, ja nro 2. sitten kun nro 3. maksaa takuun jne. Tuo on väärin, se rahan pitäisi olla koko ajan tilillä mistä sen saa vaikka heti ulos jos haluaa. Ja olen samaa mieltä aiemman kanssa: on silkkaa v*ttuilua pitää vuokratakuu itsellä ja maksaa se vasta kun viimeinen mahdollinen päivä vuokralaiselle takisin (kuten joku vuokraaja yllä kertoi tekevänsä). Maailma vastaa niinkuin sinne huutaa, ei voi olla kovin onnellinen ihninen jos pitää noin tahallaan ihmisiä kiusata.
Ei kyse ole kiusaamisesta vaan sopimuksen noudattamisesta. Vai ajatteletko, että ylipäätään vuokrasopimuksia ei tarvitse pitää vaan niiden kanssa voi toimia miten tahansa.
Vuokranantajan omiin käyttörahoihin, rahoja ei saa käyttää, jos vuokralainen on pitänyt asunnon sovitussa kunnossa ja maksanut vuokransa ajoissa. T.9
Tilini saldo on noin 3000 e/kk ja vuokravakuutta siellä on 700 e. Mistä tiedän, käytänkö maksaessani sen 2300 euron "oman rahan" osuutta vai vuokravakuuden 700 euron osuutta?
Tämä siis ns. pääomatulojen tili, jonne ei tule palkkarahoja ja josta maksetaan sijoituksiin liittyviä menoja.
vakuus on maksamattomia vuokria ja tuhottua kämppää varten. Mikäli kumpikaan ei ole käsillä, ei ole syytä hautoa vakuutta, sillä muuhun sitä ei saa käyttää.
Sen sijaan kannattaa vaatia, että vuokralainen pitää kotivakuutuksensa voimassa sopimuskauden loppuun asti (eikä muuttopäivään asti). Tietysti jos vuokralainen luistaa tästä ja jotain sellaista tapahtuu asunnossa, mitä taloyhtiön vakuus ei kata, voitaneen vuokravakuutta käyttää vahinkojen korvaamiseen.
Ne varat ovat sekoittuneet, eikä se ole sallittua. Rahat ovat myös kokonaan sinun hallinnassasi, jolloin se oikeasti on sun tuloa, eikä mikään vuokravakuus.
Usko nyt, ettei vakuutta saa ottaa minkäänlaiselle ikiomalle tillle. Se ei ole laillista, kuten sulle on monesta suusta täällä sanottu.
eivät ole sinun ja sopimuksen mukaan tulee palauttaa? Miksi kiusaat pieneläjää tarkoituksella? En ymmärrä sinua. Minulle ainakin vuokravakuus on juuri vakuus ja se vapautuu heti, kun tiedän, että asunto on ok, vuokrat maksettu ja avaimet palautettu. En koe mitään tarvetta veettuilla ihmisille hamstraamalla heidän rahojaan. Vuokraus on bisnestä, mutta sitäkin voi tehdä kohtuudella... t: toinen vuokranantaja
Vaikka vuokralainen lähtisi 2 kk ennen sopimuksen päättymistä, en vakuuksia anna, koska sopimus on voimassa ja vasta sen jälkeen palautan rahat. Sillä ei ole merkitystä, onko asuntoon tulijaa 1.11. vai 1.12. vaan sillä, koska sopimus päättyy. Vakuuden palauttamisesta muuten ei ole lakiin kirjattu mitään tiettyä aikarajaa, johon voisi vedota. Joku väitti, että vuokranantajan täytyy kertoa verottajalle vuokravakuus pääomatulona. Tuo ei pidä paikkaansa, koska ko. raha ei ole tuloa vuokranantajalle. Se on sananmukaisesti vakuus eli pantti siitä, että asunto "palautetaan" sovitussa kunnossa.
vuokrasuhteen päättymisen jälkeen, kun asunto tarkastettu ja avaimet luovutettu. Vuokralainen on allekirjoituksellaan hyväksynyt sopimuksen. Minäkin hyväksyin allekirjoituksellani, että vuokralainen saa tilapäisesti käyttää erillistä varastoa (joka ei kuulu asuntoon). Ehkä olisi kesken sopimuskauden pitänyt sanoa, että muutin mieleni, annapa varaston avain tänne.
Itse olen vuokrannut useaa asuntoa 15 vuotta ja aina olen takuuvuokran palauttanut heti. Mikä on hänen puoleltaan ongelma? Vuokrat maksettu, avaimet annettu pois ja kämppä tarkastettu?
Tietenkin hän on rahat vetänyt johonkin tilille ja todennäköisesti tarvii uuden vuokralaisen takuurahat maksaakseen teille. Kyllä mullekin on aina takuut tullut tilille ja sieltä mennyt omiin juttuihin. Mutta takuurahat olen aina pystynyt heti maksamaan ja nostaisin vaikka pienen luoton maksaakseni vuokralaiselle heti. Nehän on hänen rahojaan!