Muistatko ihan ensimmaista koulupaivaasi? Mita teitte? Millainen reppu sinulla oli? Enta penaali? Kuka luokallasi vaikutti sellaiselta, jonka halusit saada kaveriksi?
Kommentit (8)
Ainakin muistan ekasta päivästä ruokana oli jotain marjapuuroa, mistä en pitänyt, vaikka yleensä kaikkiruokainen olinkin. Opettaja käski piirtämään ja piirsin lentokoneita.
Ekana päivänä sattui myös pieni haaveri, kun välitunnilla törmäsimme hippaa leikkiessämme erään pojan kanssa ja tämän silmälaseista lähti toinen sanka. Onneksi opettaja sai korjattua.
Luokallani eräs poika, joka kovasti muistutti Viuluviikarien Tordaa. Huomasi myös mut heti ja matki mua, mutta ei lainkaan harmittanut mua. Olimme ekan ja tokan luokan kuin peppu ja paita. Kolmannella sitten muutti toiseen kouluun ja oli mulle alussa kova pala. Nyt tiedän, että hällä on vaimo ja ainakin kolme lasta.
Oli kaunis aurinkoinen ilma. Heräsin aamuviideltä, kun jännitti niin. Reppu oli punainen ja sininen mekko. Äiti tuli mukaan, mutta ajoin hänet koulun pihalla kotiin ja sanoin pärjääväni yksinkin. Koulumatkan kuljin naapurin Mikan kanssa.
Mulla oli kirkkaanpunainen reppu ja päällä ekana koulupäivänä harmaansininen hame ja vihreä villatakki, kaulassa punasessa nauhassa roikkui kotiavain. Hiukset oli juuri leikattu siistiksi polkkatukaksi. Aamulla otettiin kotona valokuva, jossa seison ujona ulko-ovella: " Maija menee ekaa kertaa kouluun" . Meidät laitettiin koulunpihalla jonoon seisomaan aakkosjärjestyksessä, vilkutettiin vanhemmille ja marssittiin jonossa luokkaan.
Luokassa oli vaan 14 oppilasta ja vaan pari sellaista, joita en etukäteen tiennyt eskarista taikka pihalta tai muuten lähipiiristä.
Ekana päivänä ei tehty kummempaa, kuin katsottiin, että tässä on naulakot, tähän jätetään kengät, tuossa on vessa (muistakaa kysyä lupa!), tässä on Maijan oma pulpetti... Saatiin ikiomat lukukirjat ja tehtäväkirjat ja varmaan jotakin muuta rekvisiittaa. Lukujärjestyskin. Mulla oli sellainen liila tiiliskiven mallinen magneettipenaali, jossa oli muistaakseni jotain My Little Ponyja, ja tuhat eri lokeroa tuoksukumeille ja tarroille ja ties mille muulle tosi tärkeälle. Ope soitti luokan humisevaa harmoonia ja laulatutti Pieni nokipoika -laulua (kun senhän te kaikki osaatte). Minä en osannut laulua ja nolotti.
mulla oli punainen reppu, jossa oli hevosia, beessit sammarit, ja Retu-kengät. Olin lyhyt ja äitiä itketti jättää mut. Meidät jaettiin 2 luokkaan enkä päässyt yhden kaverini kanssa samaan. Kotona oli vihreää paperia koulukirjojen päällystykseen ja kuvina pöllöjä. Vuosi oli 1976.
Mulla oli kirsikanpunainen reppu jossa oli Taotaon kuva,vaaleanpunainen rusettipenaali ja siellä tarkkaan valikoidut kynät,kumi ja viivotin :)
Menin samalle luokalle naapurin tyttöjen kanssa joten oli jo pari kaveria,muistan silti,että katsoin kauhun sekaisella kunnioituksella luokan Jonnaa,joka oli käymässä toista kertaa eka luokkaa ja jolla oli violetiksi värjätyt etuhiukset :D
Karkasi mokoma.Mulla oli sellainen punavalkoinen reppu jossa hevosen kuva.Sininen hame ja punainen takki.En muista kuka oli saattamassa.Eka päivänä me taidettiin tutustella ja opetella nimiä, aika moni tosin oli samasta pihapiiristä tai läheltä muuten.Ruokana oli jotain hyvää, lihapiirakkaa tms...sitten ne ruoat olikin läskilihaa yms joka ei houkutellut syömään.Opettaja oli kova lauttamaan ja leikittämään, varmasti me jotain sellaista tehtiin jo ekapäivänä.
ja reppu oli vihreä ja pyörä Jopo.