Näin äsken naisen jolla oli jo isompi raskausmasu ja hän itki, piti kättä mahan päällä.

Sain itse paljon huolestuneita katseita kun seisoin raskaana ollessani juna-asemalla nieleskellen kyyneleitä. En siis edes varsinaisesti itkenyt. Tiesin, että joudun vaihtamaan junaa päästäkseni lentokentälle, mutten ollut varma millä asemalla minun pitäisi vaihtaa ja ehdinkö varmasti ajoissa kentälle. Kun en edes puhunut maan kieltä ja minulla oli rankka työmatka ( lähes) takana, meinasi poru tulla ihan silkasta lennolta myöhästymisen pelosta ja siitä tunteesta kun oli niin yksin siellä suuressa maailmassa. Hormonit veivät minua kuin lastua laineella...

Vasta myöhemmin tajusin miltä ulkopuolisista saatoin näyttää raskaana olevana ( en ollut vielä pitkällä, mutta kyllä sen jo mahan muodosta näki), matkalaukun kanssa, raiteiden vieressä ja itkua pidättellen.

Voin kuvitella tuon tilanteen.

Itse meinasin joskus myöhästyä junasta (en tosin ollut enää raskaana, vaan vauva oli noin 1kk, mutta imetin ja siksi hormonit pinnassa) ja sitten oli kaikenmaailman matkalippusotkuja ja ei keretty nostamaan rahaa jne. niin sain kondyktööriltä hieman kummeksuvia katseita kun pillitin siellä junan vaunussa, vauva vaunuissa edessäni. =)

Siis ap on nähnyt raskaana olevan naisen Anttilaan menossa (hui!) ja on nyt varma että naisen vauva oli juuri kuollut. Täällä kyselemällä se varmasti selviääkin. Jos on oikeasti noin helvetin utelias niin kannattaisi varmasti kysellä ne mieltä painavat asiat heti ettei jää vaivaamaan... Vaikka en kyllä ymmärrä miksi kukaan viitsii nähdä noin älyttömästi vaivaa muiden asioista.



Olen raskaana ja välillä tekisi kyllä mieli itsekin ihan kivusta kun käveleminen sattuu vatsaan ja nivusiin.

sairaalan läheisellä bussipysäkillä. Olin juuri tulossa äitiyspolilta ja saanut vauvan kokoarvion, joka oli melko suuri. Yhtäkkiä synnytys alkoi hirvittää ihan mielettömästi ja olin aivan vakuuttunut, että repeäisin peräsuoleen asti ja käyttäisin loppuikäni vaippoja. Itkin kuin henkeä oltaisiin viemässä (hormonit vähän auttoivat) ja ihmiset katselivat minua aika kauhuissaan. Eipä kuitenkaan kukaan tullut kysymään, mikä itketti.



Vauva syntyi viikoa myöhemmin ja oli lähes kilon arvioitua pienempi. Nelikiloinen kuitenkin.

itselläni oli loppuraskaudessa ihan tavallista itkeä tihrustaa ja samalla silitellä mahaani. Kaikki oli siis hyvin, ja olen ihan normaali jäjrellä varustettu ihminen. Syy: raskaushormoonit!



Miksi ihmiset hakevat kaikelle heti niin raflaavat tulkinnat? :D

niin ei olisi nainen ostoksilla vaan sairaalassa. Kohtukuoleman jälkeen voi jäädä yleensä saman tien sairaalaan synnyttämään, jos pääsisikin kotiin, tuskin lähtisi shoppailemaan.

Minutkin passitettiin kotiin kuollut vauva mahassa, synnytys oli vasta melkein viikon kuluttua kuolemasta (kun käynnistelyyn meni neljä päivää ja viikonloppu oli ensin). Olin itsekin jossain hampurilaispaikassa hakemassa ruokaa ja kävin sairaalassa ollessani kävelyillä iltaisin miehen kanssa sairaalan ulkopuolella kaduilla, että saisin vähän raikasta ilmaa ja että synnytys etenisi.

niin ei olisi nainen ostoksilla vaan sairaalassa. Kohtukuoleman jälkeen voi jäädä yleensä saman tien sairaalaan synnyttämään, jos pääsisikin kotiin, tuskin lähtisi shoppailemaan.

Minutkin passitettiin kotiin kuollut vauva mahassa, synnytys oli vasta melkein viikon kuluttua kuolemasta (kun käynnistelyyn meni neljä päivää ja viikonloppu oli ensin). Olin itsekin jossain hampurilaispaikassa hakemassa ruokaa ja kävin sairaalassa ollessani kävelyillä iltaisin miehen kanssa sairaalan ulkopuolella kaduilla, että saisin vähän raikasta ilmaa ja että synnytys etenisi.

vauva vielä mahassa. Ostin hänelle valkoiset, pehmeät vaatteet arkkuun.

Selkä oli tosi kipeä ja pyysin päästä bussissa istumaan, kun jollain oli laukku tuolilla. Laukun omistaja vaan mulkaisi eikä sanonut tai tehnyt mitään. Bussissa jotenkin sain pokan pidettyä, mutta heti alkoi kyyneleet valua kunpääsin ulos. Teki kyllä kipeääkin se 20 min seisoselu bussin jarrutellessa ja kiihdyttäessä.



Ei sen mahan pitelemisen tarvitse liittyä asiaan mitenkään.

Selkä oli tosi kipeä ja pyysin päästä bussissa istumaan, kun jollain oli laukku tuolilla. Laukun omistaja vaan mulkaisi eikä sanonut tai tehnyt mitään. Bussissa jotenkin sain pokan pidettyä, mutta heti alkoi kyyneleet valua kunpääsin ulos. Teki kyllä kipeääkin se 20 min seisoselu bussin jarrutellessa ja kiihdyttäessä.

Ei sen mahan pitelemisen tarvitse liittyä asiaan mitenkään.

paikkaa uudelleen kovemmalla äänellä. Ja jos ei sittenkään olisi tullut kuin mulkaisu, olisin saattanut selkäkipuisena vaan istua siihen rouvan laukun päälle. Eihän nyt laukulle voi varata paikkaa täydessä bussissa! Eikö muilla ole pokkaa vaatia oikeuksiaan? Vaikka myönnettäköön, että raskaana ollessa pahoittaa mielensä helpommin, olen itsekin nyyhkinyt täysin käsittämättömien asioiden takia raskaana ollessani.

itkee milloin mistäkin. Itse en voinnut lukea lehtiä lainkaan, kun itkin joka jutusta. Ja joo, vatsalla tuli pidettyä kättä aika useinkin. Ei siis tule mitään mieleen.