Kysymys teille, joilla on yksi lapsi (ja enempää ei ole tulossa):

Itsekin heti aloituksessani utelen, miksi miksi miksi, mutta siis anonyymina minäkin voin täällä avautua yksilapsisesta perheestämme. Se on eri asia kuitenkin kuin pitää raporttia sukulaisen sukulaisen sukulaisille.

-ap

mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että yksi riittää. TAI jos joskus tulee toinen, niin ikäeroa saa olla vähintään se 5 vuotta.



Lapsellani on 2 sisarpuolta, joten ei ole sinänsä ainokainen. Lisäksi silloin kun nuo 2 olivat pieniä, huomasin miten rankkaa kahden pikkulapsen kanssa on. Tiedän, ettei minusta olisi siihen hommaan, lapset alkoivat tuntua lähinnä rasitteelta eikä kummankaan kanssa voinut olla täysillä. Ei kiitos.

ja uusi mieheni ei lapsia halua. Tuntuisi myös hullulta aloittaa vauvarumba nyt alusta, kun lapseni on jo teini .

Hoidoilla on yritetty, mutta ne on lopetettu ja meidän lapsiluku on nyt tässä. Moni kyselee, mutta olemme sanoneet, että meillä on yksi lapsi ja that's it. Jos se jotakuta vaivaa, niin sitten saa vaivata, sehän on hänen oma asiansa. Perhepiiri tietää tilanteemme, ja on ollut myötätuntoinen eivätkä juuri kysele. Ei tämä mikään trauma meille ole.

halusimm tutkimusten jälkeen pitää mietintätauon, mihin hoitoihin haluamme, miten pitkälle haluamme asiaa viedä. sen tumaustauon aikanraskaus alkoi ihan luonnollisesti ja syntyi terve lapsi. Emme ehkäisseet vuosiin, mutta tosita ei tullut. Tavallaan olimme täysin kiitollisisa yhdestä, joten emme tehneet mitään asian eteen. Sitten kun täytin 40v, laitatin hormonikerukan, emme enää toivoneet lasta.

äitini ollessa aviossa (ei isäni kanssa, ennen kuin synnyin) hän ei saanut miehen kanssa lasta ja erosivatkin sen takia kun äitini niin halusi lapsen. luuli ettei saa lapsia kun alkoi seurustella isäni kanssa ja kun olivat olleet kolme kk niin äitini kuuli olevan raskaana. veikkaan ettei niin tuoreeseen suhteeseen äiti halunnut toista lasta. erosivat ollessani viisi

aina ollut sitä mieltä jos yleensäkkään teen lapsen niin yksi rittää. Sitten tapasin miehen joka nautti lapsettomasta elämästä mutta oli sitä mieltä että kyllä lapsen voi joskus saada. Niinpä me teimme 40v. lapsen. Sairaalassa mies totesi että voisihan näitä toinenkin olla johon totesin että myöhäistä on. Nyt olemme eläneet viisi vuotta lapsen kanssa ja olemme yhä täysin työllistettyjä yhdenkin kanssa ja miehen vauva haavet ovat unohtuneet.

Selvisimme molemmat juuri ja juuri hengissä synnytyksestä, ja kohtuni repesi niin pahasti, että seuraava lapsi menisi todennäköisesti kesken tai olisi vaikeasti kehitysvammainen. Joten uskon että meille oli tarkoitus tulla vain tämä yksi, kaipuuta useampaan ei onneksi ole. Saan antaa kaiken äidinrakkauden ihanalle tyttärelle, jolla on kyllä luonnetta kymmenen lapsen verran :D

raskaus komplikaatioineen oli niin rankka (vietin kuukausia sairaalassa), emme ole uskaltaneet edes ajatella toista.



Ainokaisemme on ollut superterve ja kaikin puolin "vaivaton" iloinen lapsi.

Minulle sopisi kyllä, mutta toista ei voi pakottaa siihen. Työstän tätä ajatusta edelleen (tehnyt jo monta vuotta). Ikäkin alkaa minulla tulla vastaan.

Ens alkuun tuttavat, työkaverit ym kyselivät miksi emme hanki toista lasta. Alkuun sepittelin tarinaa ettei vielä kun poika oli niin hankala pienenä. Sittemmin olen sanonut oikean syyn, eli mies ei halua.

Mies kertoo syyksi nimenomaan vaikean vauva-ajan. Poika oli koliikkilapsi ja huusi kurkku suorana ekat 3kk. Olinhan minäkin poikki, mutta silti ottaisin sen uudestaan.

Että esikoisemme syntyi kuolleena, ja tarkassa seurannassa saimme onneksi toisen elossa, syy minusta eli äidistä johtuva. Kolmas oli hetken aikaa tervetullut, mutta päädyimme toiseen ratkaisuun, koska raskaus olisi riski myös omalle terveydelleni. Sattuneesta syystä siis mieltä ei lapsiasioita tutut utele. Yksi ihana elossa oleva riittää meille.

Jonkin aikaa harkitsimme toista, mutta ihan rehellisesti puhuen, ei jaksa. Ennemmin annamme kaikkemme tälle yhdelle :)

kesti melko kauan, kaksi vuotta, ennenkuin lapsi sai alkunsa. Minulla oli hyvin vahvana ajatus, että "voi kun saisin lapsen". Vieläkään ei ole sellainen olo, että "voi kun olisi toinenkin lapsi". Ikääkin on jo 38 vuotta, että tuntuisi rankalta aloittaa vauvarumba taas uudelleen. Eikä sitä edes tiedä, tulisko toista ja kuinka helposti. Joillekin uteliaille olen sanonut, että "aika intiimi kysymys", joillekin paremmille tutuille kerron nämä ajatukseni.

Halusin kokeilla millaista se on ja halusin lapsen. Jos saisin toisen lapsen ilman raskautta ja turhauttavaa vauva-aikaa yms niin voisin ehkä ottaa.

Kukaan ei ole kysellyt, ovat kai huomanneet puheista yms, ettei toista ole tulossa.

Tuliko ensimmäinen lapsi hoidoilla vai ilman?

Tulin uudelleen raskaaksi kun lapsi oli 1,5v, teetin abortin. Nyttemmin minut on jo steriloitu, olen 31v. Lapseni on iloinen, kaunis, terve, ns. "helppo" lapsi, niinkuin jollain toisellakin aiemmin ketjussa.

Mies halusi lisää, minä en, päätöstäni en pyörrä.

Vihasin raskaana olemista.

Ja kyllä, vituttaa utelut, niin sukulaisilta kuin jopa ventovierailtakin, että "no jokos on x:lle pikkusisarus tulossa?" ja hymistelyä. Aluksi jaksoin kierrellä ja kaarrella ja hymyillä takaisin, nykyään sanon suoraan, että ei, ei nyt eikä ikinä.

Syytä en kerro, siinäpä kiemurtelevat uteliaisuuksissaan.

esikoinen syntyi kuolleena ja tuon ainokaisen syntymän jälkeen olen kokenyt monen monituista keskenmenoa. Nyt on liian myöhäistä.

Jossain vaiheessa olin todella ahdistunut ja syyllistyin ympäristön (ja etenkin tämän palstan) paheksunnasta.



Nyt olen tyytyväinen, että teimme niinkuin tunsimme oikeaksi ja hyväksi meille.

ja kyllä VITUTTAA ihmisten utelut ja kyselyt - tai erään työkaverin "vielähän sinä ehtisit" -vihjailut!!!!



Vastaan lyhyesti, ettei meille tule enempää lapsia ja oletan, että ihmiset tulkitsevat sen joko niin, että emme halua tai voi saada enempää lapsia. Paremmille kavereille (jotka eivät kuitenkaan tiedä koko historiaa), olen vihjaissut asiasta tyyliin "jos olisin tiennyt, ettei meille tule enempää lapsia".



Suren lapsettomuutta (joo, sekundääristä) muuten syvästi edelleen, ainokaiseni on nyt 10-vuotias.

ärsyttää. Meidän perhe tuntuu niin hyvältä ja oikealta näin. Lisäksi mulla on operoitu kohdunkaulan syövän esiastetta melko laajasti, joten riski ennenaikaiseen synnytykseen on melko suuri. Useimmiten jaksan raskausutelut kuitata vitsillä, mutta joskus vedän ton syöpäkortin jos oikein vituttaa. Viime aikoina olen lihonut mahan kohdalta ja poika on 6v.joten uteluita ja jopa onnitteluja on tullut useita..